Päivittäinen arkisto: 22 toukokuun, 2016

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Silva odottaa viimeiseltä peruskoulukesältä paljon. Hän on pohjimmiltaan kunnon tyttö, vaikka osallistuu pahispuuhiin. Sattuu hengenvaarallinen pysäytys. Siitä kertoo Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Viestejä Koomasta (Tammi 2016).

– Kooma?
– Siellä me nyt ollaan, Kata selventää.
– Me ollaan siis unessa?
– Syvässä sellaisessa. Jotkut meistä kuolevat, toiset taas… Oletko nähnyt, miten ihmisiä katoaa yhtäkkiä?

Tiaisen romaanissa Kooma on todellinen paikka, välitila. Laura Lindstedtin Oneironissa henkilöt lilluivat parin sekunnin olemattomuudessa ennen kuolemaa, tässä nuortenromaanissa Koomasta joko palaa elämään viestintuojana tai joku tuttu noutaa turvallisesti Tuonpuoleiseen. Eikä ole sattumaa, että Silvan sukunimi on Marras…

Miellyttävästi Tiainen välttää hörhöilyn. Elämään palaajat joutuvat ratkaisemaan, miten kertoa muille välitilakokemuksesta vai uskaltaako siitä kertoa lainkaan. Arkitoden ylittävä kokemus kuitenkin hälventää pelkoja eikä kallistu minkään uskontokunnan saarnaksi. Keskeinen sanoma tulee voimalla: minä hetkenä tahansa voi sattua peruuttamatonta, mutta kuolemaa ei tarvitse vaan pitää elää läheisten kanssa joka päivä niin hyvin kuin osaa.

Viestejä Koomasta

Viestejä Koomasta rakentuu näppärästi: Kooma-osuus eroaa visuaalisesti ja kerronnallisesti muusta tekstistä. Aiheita ja teemoja on tungokseen asti, sillä kirjassa käsitellään kuolemaa, vakavia onnettomuuksia, nuorten yllytyshulluutta, kiusaamista, ystävyyttä, ihastumista ja (uus)perhesuhteita. Kasassa kaikki pysyy, ja kokonaisuus on helppolukuinen, ei erityisen syväluotaava.

Nuortenromaanit ovat merkityksellinen portti romaanitaiteeseen. Ne totuttavat juonenkehittelyyn, teemojen kuljetukseen ja henkilöihin samastumiseen. Kerronnallisesti ei yleensä kikkailla, vaikka näkökulmien vaihtelusta pääseekin nauttimaan. Monesti nuorisokirjallisuuteen ujuttuu opettavaista ainesta, mikä voi aikuislukijasta tuntua rasittavalta.

Opetuksia Viestejä Koomasta -kirjassa on, ei kuitenkaan kovin osoittelevasti, mutta on myös tyttöyteen kuuluvaa elämänmakuisuutta. Siinä on myös aitoutta asetelmissa: aikuinen on hukassa surun kanssa, ja nuori käsittelee mullistavia asioita epävarmuuden sietäen. Hienosti näkyy myös se, miten käänteentekevä tapahtuma on sivullisille yhdentekevä tai torjuttava. Koska nuorena ei saa koskaan liikaa rohkaisua ja toivoa, tämä kirja tarjoaa siihen mukavan lisän tämän- ja tuonpuoleisen yhdistäen.

– – –
Marja-Leena Tiainen
Viestejä Koomasta
Tammi 2016
nuotenromaani
210 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Lue kirjasta myös Lukutoukan ja Dysphorian blogeista.

P.S. Tutustu myös Tiasen selkokirjoihin! Aloita tästä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Kutittavan odottava tunne leviää, kun kuulen, että uusi Fred Vargas -suomennos on ilmestynyt. Olen aiemmin tuumaillut teemaa ”hyvää kirjallisuutta” juuri Vargas mielessäni. Hyvyys ei ole genresidonnaista, se on taitoa punoa juonta, tarinaa ja henkilöitä omaperäisesti kertoen, ja parhaimmilla on lisäksi kiehtovaa kierrettä kielessä ja rakenteessa.

Vargasin jännitysromaaneiden rakenne ei luo mitään uutta, ei varsinaisesti kielikään, mutta asiayhteyksien, henkilökuvauksen ja dialogin nyrjähtäneisyys antaa Adamsberg-sarjalle poikkeushohteen. Sen suhteen ei uusin komisario Adamsberg -mysteeri tuota pettymystä. Hyisiä aikoja (Gummerus 2016) hykerryttää.

Adamsberg-sarjan osissa seurataan useita tapauksia ja tutkintalinjoja. Yleensä ne viistävät muinaisia legendoja, joita nivotaan nykyhetkeen. Vaikken ole mikään yliluonnollisuusfani, Vargas onnistuu käännyttämään minut tarinan puolelle. Uskon, kun hyvin uskotellaan. Taas käy niin.

Hyisiä aikoja

Hyisiä aikoja sopii luettavaksi muinakin kuin hyisinä aikoina.

Hyisiä aikoja -romaanissa ensinnäkin salainen Robespierre-larppaajaporukka todistaa, miten Ranskan vallankumouksen traumat elävät sukupolvesta toiseen. Toisekseen Islannissa kymmenen vuotta sitten tapahtunut kauheus voi aiheuttaa murhamysteerin nyky-Pariisissa, eikä ole ihme, että mytologinen hahmo asumattomalta Kettusaarelta, Islannin takamailta, kutsuu Adamsbergia. Tutkittavat rikokset ovat hämmentäviä jopa Adamsbergin mielestä.

Komisarion mielessä pyöri inhottavan tiheä levämöykky, jonka lonkerot kuristivat häntä jopa öisin. Hän ei pitänyt käsillä olevasta tehtävästä.

Dekkari-ihannemiehiini lukeutuva Adamsberg kaikkine kummallisuuksineen on vastaansanomattoman valloittava. Vaistojen varassa toimiva ja ajatuksenjuoksultaan samea hahmo toimii arvaamattomasti. Myönnän, että kummallisuudet kieppuvat reunalla, jonka yli uskottavuus voi helposti läikkyä, mutta minä mieluusti seuraan levä- tai silakkaparvimaisesti lilluvaa mielenmaisemaa tai:

”- – juuri nyt me ajelehdimme kuin saippuakuplat tuulessa. On parempi olla ajattelematta liikaa.”

Aiempien osien perusteella tunnen miekkosen taustoja, repaleisia naissuhteita ja ohimenevän isyyden. Vaikkei Hyisiä aikoja tuo uutta hahmoon, se kuitenkin laventaa sitä, näyttää komisarion välittävää vaikkakin vaikeaa läsnäoloa. Muihin se vaikuttaa lojaliteettia lisäten tai etäännyttäen. Kummallisesti käy: en jännitä  romaanissa murhia, jännitän poliisiporukan henkilöjännitteitä.

Tässä osassa Adamsbergin värikkäistä alaisista osa nousee kapinaan omavaltaisen päällikön vuoksi. Uskon, että kirjan lukijalle on eduksi, että tuntee henkilöt ennestään, sillä parinkymmenen hahmon seuraaminen vailla ennakkotietoja voi olla työlästä. Monella on poikkeusominaisuuksia, joiden yhdistelmästä syntyy outo työporukka  – ja mielenkiintoinen henkilögalleria. Yli muiden nousevat muistihirmu Danglard, naismuuri Retancourt ja kirjavatukkainen Veyrenc.

Ehkäpä juoni junnaa paikoillaan muidenkin mielestä kuin Adamsbergin alaisten. Minulle viivyttely sopii, ja sulatan jotkut ”helpot” juonenkäänteet ja yhteensattumat. Jälleen kerran monista sivuhahmoista muodostuu lyhyin, iskevin tilannekuvin eläviä. Tyrskähtelen usein odottamattomasti polveileville keskusteluille, ja ihastelen ohimenevien kohtaamisten osuvaa kuvausta, pienin viittein onnistuvaa henkilöhahmotusta ja ajelehtivan juonen kasassa pysymistä. Ja Adamsberg: oudossa ylivoimaisuudessaan epäilyttävä ja niin kiehtova!

– – –
Fred Vargas
Hyisiä aikoja
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2016
jännitysromaani
481 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Sarjan osat: Sinisten ympyröiden mies, Kuriton mies nurin, Painu tiehesi ja pysy poissa (nämä kolme ensimmäistä on juuri ilmestynyt pokkareina), Ikimetsän sydän, Jalattomat, elottomat ja Normandialainen tapaus.

img_3223Eikä mene kuin muutama viikko, kun käynnissä on tämän vuoden dekkariviikko, jota emännöi Oksan hyllyltä.

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus