Päivittäinen arkisto: 11 syyskuun, 2017

Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet

Tartun Marjo Heiskasen romaaniin Mustat koskettimet (Siltala 2017) illalla, jolloin selviää Mai Lind -pianokilpailun voittaja. Romaani alkaa epäonnistuneesta kisasoittoyrityksestä, mutta katsomassani suorassa tv-lähetyksessä kisavirtuoosi antaa sormien liverrellä koskettimilla pelotta ja epäilyksettä. Kuuntelen pianokilpailun finaalilähetyksen, siirryn kirjaan ja sitten virittelen kirjan kylkiäseksi siihen sovitetun Spotify-soittolistan. Fiktioesitys voi alkaa.

Hetkittäin epäilen selviänkö, sillä niin sisällä romaani on musiikissa ja muusikkoudessa – ja minä niistä ihan ulkona. On kuitenkin iloiten todettava, että sanojen soljunta ei syrji maallikkoa. Vaikka soittamiseen ja musiikkiin liittyvät kysymykset ovat keskeisiä, yhtä keskeistä on henkilöiden paikka suhteessa muihin ja itseensä.

Romaanin osat on nimetty musiikkitermein: Trio, Duo, Duo ja Sola. Aluksi on pianisti Sere, viulisti Laura ja sellisti Mats, lopulta enää Sere. Vai lopultako on jäljellä taka-alan assari? Huomio! Koko ajan mukana, katveessa seuraa assari-Sari, jota ei lasketa varsinaiseen lukumäärään – siinä yksi kimmoisa suhdetarkastelupiste.

Voimme ajatella, että assari kadehtii toisten unelmia, voimme tulkita hänen vain katkeruuttaan ärisevän, että halveksimalla tuhoavat elämänsä, mutta ikävä hänen on silti nähdä kaikki niin selvästi kuin näkee, kateellinen tai ei. Musisointi tuottaa mielihyvää, siksi siihen niin moni jää koukkuun ja ponnistelemaan, vaikka ei kannattaisi, ammatillisessa mielessä.

Musiikia kuvaillaan lumoavasti, etenkin tunteita, joissa yhteissoitto sujuu. Sulautuminen yhteissoiton virtaan on kirjan monille henkilöille ainoa tapa päästä kosketukseen itseen ja toisiin. Kun sitä ei saavuta, on koko elämä epätahdissa.

Hankaukset, säröt, epävarmuus ja huonoudentunteet välittyvät väkevästi. Ei ole epäilystäkään, miten kilpailuhenkistä muusikkous on. Soittaja on niin hyvä tai huono kuin on viimeisin esitys – muusikkona ja ihmisenä.

Mustata koskettimet.jpeg

Mustat koskettimet soi moniäänisesti. Kaipa kerrontaa voisin pitkälti kuvata musiikkitermein ainakin polyfoniseksi. Kaikkitietävä kertoja tunkeutuu kerrontakohteiden mieleen, luonteeseen, tilanteisiin, nykyisyyteen ja menneisyyteen. Upeasti joustavat tilanteesta ja henkilöstä toiseen siirtymät tai yhtäaikaiset äänet – myös soraäänet mutta jotain myötäilyjäkin on havaittavissa. Merkillepantavaa on se, että teema kuljettuu ennalta-arvaamattomasti.

Kertoja vetää mukaan minut ja kirjan lukijakollektiivin osoittelevasti, tietoisesti, herkullisen omavaltaisesti tyyliin ”Tapaamme trion harjoittelemasta Matsin kotoa”. Sehän saattaisi olla ärsyttävää, vaan ei ole. Kertoja ikään kuin lavastaa tilanteita, tarjoaa ne fokusoituina, tarkentaa lukijan katseen – en silti voi olla varma, johdatteleeko hän minut suoraan kohteeseen vai harhaan.

Sujuvuus, syvyys, terävyys ja leikkisyys, kipeys, julmuus – kaiken kirjo kielessä ja kerronnassa herättävät ihastuksen tunteen. Tekstissä on myös pistävyyttä ja piikkejä, esimerkiksi assari-Sarin silmin usein monomaaninen ja omahyväinen Sere esiintyy nimellä p-nisti – kuvaavaa, ilkeää, ilmaisullista.

Hetkittäisiä herpaantumisen merkkejä koen romaanin loppupuolella ja havaitsen tiivistämisen tarvetta, mutta kirjaan sovitetun soittolistan soidessa taustalla nautiskelen harvinaisen omaperäisestä verbalisoinnista finaaliin asti.

P. S. Mustat koskettimet käynnistää osaltani taiteilijaromaanihaaste-postaukset. Julistin haasteen avatuksi tänään.

Taitelijaromaani
– –

Marjo Heiskanen
Mustat koskettimet
Siltala 2017
romaani
352 sivua.
Lainasin kirjastosta.

Soptify-soittolista löytyy romaanin nimellä.

Romaanista Omppu on kirjoittanut. ”Heiskanen kirjoittaa järkyttävän kunnianhimoisesti ja hyvin.” Kyllä.

4 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Taiteilijaromaani

Taiteilijaromaanihaaste

Tämän vuoden mittaan olen havahtunut siihen, että monissa lukemissani kirjoissa päähenkilö on taidealalta. Keskushenkilöinä on ollut etenkin kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja muusikoita. Siispä on aika tehdä katselmus taideromaaneihin, joten haastan sinut postaamaan niistä. Koska en juuri nyt muista yhtään tanssitaiteen edustajaa romaanihenkilönä, julistan haasteen päättyvän 29.4. eli kansainvälisenä tanssitaiteen päivänä.

Taiteilijaromaanihaaste

1. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommentissa.
2. Postaa ainakin yhdestä romaanista, jossa taiteilijuus, taiteilija tai taide on keskeistä. Taiteilija voi olla fiktiivinen tai faktisesti taiteillut. Mikä tahansa taideala käy. Viittaa postauksessa haasteeseen (#taiteilijaromaani) ja käytä halutessasi taiteilijaromaanihaasteen banneria.
3. Julkaisen koontipostauksen 29.4.2018.
– Liitä siihen linkki juuttuusi/juttuihisi.
– Voit myös kirjoittaa oman koosteen pohtien taiteilijoiden määrää, laatua, merkitystä tai ylipäätään taiteilijuutta romaaneissa. Liitä oma koostejuttusi linkki koontipostaukseeni.
4. Teen yhteenvedon haasteesta ja julkaisen sen 1.5.2017.

 

Taitelijaromaani

Lähiaikoina esimerkiksi olen postannut Paul Austerin romaanista 4321 ja Kjell Westön romaanista Rikinkeltainen taivas, joissa kirjailijuudella on iso rooli. Mieleenpainuvia valokuvaajia on ollut esimerkiksi Arturo Perez-Reverten (Taistelumaalari) ja Pauliina Vanhatalon (Pitkä valotusaika) romaaneissa. Kevääni kirjakuvataiteilija oli päähenkilö Joel Haatelan romaanissa Mistä maailmat alkavat. Arkkitehti kaupunkivisualistina löytyy Pasi Ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivä – romaanista, ja näyttelijöitä esiintyy Sadie Jonesin kirjassa Ehkä rakkaus oli totta. Noin muutaman mainitsen.

Tänään korkkaan taiteilijaromaanihaasteen Marjo Heiskasen muusikkokirjalla Mustat koskettimet. Julkaisujonossa odottavat juttuni Mila Teräksen Schjerfbeck- ja Kati Tervon Thesleff-romaaneista sekä Anna-Leena Härkösen uusimman romaanin kirjailijakuvauksesta. Varsinainen tuplajättipotti on Asko Jaakonahon romaani Valon juhla Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta. Ja lisää aivan varmasti ilmestyy toukokuun loppuun mennessä.

P.S. Tämän haasteen rinnalla kannattaa pitää mielessä Oksan hyllyltä -blogin Naisen tie -naistaiteilijaelämäkertahaastetta. Ainakin minä odotan Kati Tervon Thesleff-romaanin Iltalaulaja rinnalle pian ilmestyvää elämäkertaa Minä maalaan kuin jumala.

17 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Romaani, Taiteilijaromaani