Päivittäinen arkisto: 21 marraskuun, 2017

Juha Hurme: Niemi

Juha Hurmeen kirjan Niemi (Teos 2017) päähenkilö on otsikkoon ytimekkäästi kirjattu Niemi, myös Suomeksi sanottu. Hurmeen kirjassa Niemi on lähinnä Pohjanlahden ja Suomenlahden välinen maakannas.

Kirjan sivuhenkilöitä on runsaasti, sillä kertomus alkaa maailmankaikkeuden synnystä ja päättyy Ruotsin vallan loppuun 1809. Sinä aikana on riittänyt jos jonkinmoista vipeltäjää niin Niemessä kuin muuallakin maailmassa. Kirjassa pistäytyy viljalti suomalaissyntyisiä historian merkkihenkilöitä, mutta heidän rinnalleen asetetaan muun maailman aikalaisia, edelläkävijöitä ja vaikuttajia. Syvällisiin henkilökuviin ei ylletä, mutta eläväisiä tyyppejä riittää.

Kertojan osuus kiehtoo. Hän on kaikkitietävä liukkaalla tavalla. Hän hallitsee materiaalin, ajan ja tavat. Hän ottaa vapauksia limittää mennyttä ja nykyistä. Välillä hän vetää lukijan mukaansa me-muodon keinoin, toisaalla hän vetoaa suorin omakohtaisin huomioin. Kertoja osoittelee yhtäläisyyksiä ja eroja. Riemastuttavinta on kertojan rentous, letkeä sanomisen lahja, tyylikirjo ja irrottelu.

Toivon, ja ehkä jotkut lukijatkin toivovat, että olisin keksinyt tämän kaiken, mutta ei: kyllä näin on.

Leikki sikseen: lopetan pelleilyni fiktioanalyysiapparaatistolla. Niemi ei ole romaani. Se on viihdyttävä kulttuurihistoriallinen katsaus ja kunnioitettava oppineisuuden osoitus, joka pohjautuu valtavaan tietovarastoon.

Niemi

Kertojatulkinnoilla keekoilun lopetan oitis: Juha Hurme on tämän kirjoittaja ja kertoja. Teatterimies on tekstin takana, ja hän saa historia-aineistoon draaman tuntua, poikkeuksellisen reipasta meininkiä ja runsaiden yksityiskohtien ällistyttävän täyteläisiä pika-analyyseja. Etenkin ihailen taitoa yhdistellä taide- ja tiedetietoja ajasta ja kulttuurista toiseen. Välillä Hurme tulkitsee ja vetää reippaita johtopäätöksiä. Hykerryttävä on esimerkiksi kohta, jossa hän kertoo Kaarinan Maununtyttären viimeisistä vuosista Liuksialan kartanossa ja naapurikartanon Katarina Hansdottirista.

 Tämä on niin hauskaa, pätevää ja valmista materiaalia, että jos viitsisin, kirjoittaisin tästä näytelmän, joka rullaisi sekä Suomen Kansallisteatterissa että Stockholmin Dramatenissa vuositolkulla, ja sen päälle vielä kymmenen kautta taidokkaasti banalisoituna versiona Tampereen Pyynikin kesäteatterin näyttämöllä pyöriville, täysille katsomoille satoi tai paistoi. Todellisuus on tarua perverssimpää!

Hihittelen lukiessani. Hurmeen pisteliäisyys tuikkii nauruhermoja. Hän osaa ilotella menneen maailman hullutuksilla, ajatusnyrjähdyksillä ja etenkin uskonasioiden pölhöydellä. Kaiken takana on kuitenkin lämmin ymmärrys inhimillisistä menestyksistä ja heikkouksista – ajasta riippumatta. Monin kohdin toistuu ajatus:

Ihminen on kummallinen, mytologioita luova eläin, puhuva, pohtiva ja näkyjä näkevä apina. Kerta kaikkiaan erikoinen ja mukava otus.

Mukavimmillaan ihminen on kulttuurin rakentajana. Maailmakuvan kehityslinjoja vetäessään Hurme painottaa kirjallisuutta, etenkin runoutta. Runsaat sitaatit havainnollistavat. Myös musiikin ja tanssin voima saa tunnustusta. Kirjasta luen myös hetkittäin emansipaatiota.

Hengästyttävää herkkua Hurmeelta! Tästä miljoonia vuosia laukkaavasta tietoteoksesta nautin ja kerin punaista lankaa ajatuksella:

 Semmoista se on aina maailmassa. Kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään muutu ikinä.

P. S. Jenni Saaren luoma ulkoasu – hohtelevat kannet perinnekoristeltuine sisäkansineen – lumoaa. Viimeksi ihailin kansitaiteilijan kädenjälkeä Tomi Kontion runokokoelmassa Saattaa, olla.

– –

Juha Hurme
Niemi
Teos 2017
Ulkoasu Jenni Saari
tietokirja (Finlandia-palkintoehdokasromaani)
448 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muita innostuneita bloggaajia esimerkiksi Jorma MelleriLumiomena, Luettua elämää ja Kulttuuri kukoistaa.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus