Päivittäinen arkisto: marraskuu 3, 2017

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

marrasjännitystä

Jännärikirjallisuuden kummallisimpiin päähenkilöihin lukeutuu Flavia de Luce. Tyttöetsivän edesottamuksissa yhdistyvät agathachristietyyliset murhamysteerit hivenen parodiseen rappiokartanoromantiikkaan, puoliorposentimentaalisuus reippaaseen edithblytonhenkiseen lapsikekseliäisyyteen. Noin voin heittää viitteitä, mutta kyllä Flavia ylittää kaiken kuviteltavissa olevan.

Suloisensärmikäs myrkynkeittäjätyttö on Alan Bradleyn sarjan seitsemännessä osassa Nokisen tomumajan arvoitus (Bazar 2017) entistä lähempänä murrosikää, jolloin ei enää lapsiroolin vetäminen käy yhtä luontevasti. Erikoisetevä Flavia on saavuttanut jo 12 vuoden iän.

Tiedän nyt, että on olemassa tarkkaan rajattu hetki, jolloin päätös on tehtävä: pysyäkö vielä vähän aikaa lapsena vai astuako rohkeasti toiseen maailmaan.

Yhä hän pitää yllä lapsenroolia vaikka hoksnokkaa aikuisten asioihin riittää. Ja yhä myös pysytään 1950-luvun alkuvuosissa, vaikka brittimaaseudun kartanosta siirrytään tässä osassa torontolaiseen tyttökouluun. Aika paksua on neitosen vihkiminen kansainyhteisön salaiseen vakoilurenkaaseen, mutta kun muukin Flaviaan liittynyt liikkuu uskottavuuksien tuolla puolen, päätän viihtyä piipahduksessa Kanadassa.

Nautin kirjan alun merimatkakuvauksesta, terävistä ihmistarkkailuhuomioista ja sanavalmiudesta. Flavia houkuttaa tietoisella tilanteisiin soluttautumisella ja kanssaihmisten sumuttamisella; samalla hirvittää neitosen häiriintyneisyys. Hänellä on aina agenda, jota päin hän monomaanisesti puskee. Hän on ylivertainen – se on vain hyväksyttävä.

Meno hiipuu kirjan kuluessa ja toivon savupiipusta putkahtaneen ruumismysteerin vauhdittamista. Koska kirjassa ollaan uudessa ympäristössä, väkeä on viljalti eikä heihin paneuduta, pintaraapaisua on siis turhan paljon. Kirjan hienot hetket liittyvät minäkertojan itsetutkiskeluun. Välimatka kotiväkeen puristaa Flaviasta herkkyyttä ja ikävää. Ei se ole ikänsä äitä kaivanneelle tytölle vierasta, mutta uusi ympäristö voimistaa sitä. Voin iloita myös siitä, että yksin kasvanut tyttö kokee joitain samastumiskokemuksia.

Mädäntymistä? Hajoamista? Happoja? Tämä nainen puhui kanssani samaa kieltä. En ehkä osaa ranskaa mutta kuolleiden kieltä kyllä, ja tällaisesta keskustelusta olin unelmoinut koko elämäni.

No niin, Flavia-fabula saa jatkoa ja huojennuksekseni se tapahtunee taas vanhalla mantereella. Jaksan jatkaa Falvian kasvun seuraamista, vaikka olen erottavinani pientä väsymyksentapaista juonikuljetuksessa. Mutta missä viipyy Sam Mendesin tv-sarja?

 

– –

Alan Bradley
Nokisen tomumajan arvoitus
suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar 2017
dekkari
218 sivua.
Luin eKirjana BookBeatin kautta.

Linkki kaikkiin Flavia-postuksiini: tässä.

7 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, haaste, Kirjallisuus, Romaani