Päivittäinen arkisto: 20 elokuun, 2018

Tommi Kinnunen: Pintti

”Maaston tasaamiseksi tehtaalta on ajettu jokirantaan hevoskuormittain pinttiä, lasinpuhalluksessa syntynyttä rikkinäistä jätelasia – -. ” 

Tommi Kinnusen romaani Pintti (WSOY 2018) saa poimimassani sitaatissa nimelleen selityksen. Rikkoutunut jätelasi. Lasinkirkkaan symboliseltahan se tuntuu, sillä sirpaleisista ihmisistä romaani kertoo. Ihmiselon vertauskuvia on romaanissa rutkasti, esimerkiksi

”Joka kivessä on oma erikoislaatuinen piirteensä, joka erottaa sen muista ja tekee ainutlaatuiseksi muihin verrattuna.”

Kinnunen osaa kuvailla tunteisiin vetoavasti, samoin hän on taituri vetämään yleisestä yksityiseen, kun on kyse elämän merkityksellisyydestä olosuhteiden ankaruudessa. Romaanin alkuluku huimaa hienoudellaan, koska sen tunnelma koskettaa yhdistelmänä kauneutta ja melankoliaa. Varsinainen sisarustarina käynnistyy kouraisevasti kerrotusta jokitilanteesta. Komeasti kirja myös päättyy unenomaisen jokikuvaan. Mitä siinä välissä?

Pintti kertoo kolmesta sisaruksesta kolmena eri päivänä 1949 – 1951. Joka luku avartaa vuorollaan Jussin, Helmin ja Railin kannalta senhetkistä tilannetta lasitehtaan työläisinä ja muuta heidän keskenään erilaiseen elämäntapaansa vaikuttavaa. Tämä romaani on vakava, jopa raskas, sillä helppoa ei sisarusten elämä ole. Jussin kehitysvammaisuus vaikuttaa kaikkiin, ja siskoilla riittää omia ongelmia. Myös lapsuusperheen lähtökohdat vaikuttavat asemaan yhteisössä ja elämässä yleensä.

20180819_204325.jpg

Koska Pintti sijoittuu sodanjälkiseen lasitehdasyhteisöön, romaanista välittyvät ihmisten elinolosuhteet vaikeiden taisteluvuosien jälkeen. Lasitehtaalla on jyrkkä hierarkia, joka kätkee sen, että henkisesti haavoittuneet sotaveteraanit ovat ottaneet tehtaalta takaisin työnsä, joita kotirintamanaiset hoitivat sodan aikana muiden töiden ohella. Kaikki vaikenevat vaurioistaan, myös siitä, ettei kansalaissota eivätkä pettuleipäajat ole kaukana. Kaikilla on paikkansa, kaikki tuntevat toisensa – toistensa kaltaisia pitäisi olla, sillä erilaiset jauhetaan juorujen hampaissa. Romaanin sisarukset ovat erilaisia – joen toisistaan poikkeavia kiviä, pinttisälän säröisiä palasia.

Hienosti luonnehdittujen tilanteiden ohella Kinnusen romaani junnaa. Tarinassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, se vain jymähtää. Kuvaillut työtavat ja kovat kohtalot hakevat käänteitä, ja tuleehan niitä jokaisessa kolmessa luvussa, mutta ne lisäävät hippunen kerrallaan kuormitusta.

”On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisestä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaa aikaa jaksotetaan, mutta tavallisen ihmisen elämän mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan. Niitä edeltävä aika oli kaunista ja valoisaa, mutta seuraavat ilottoman tummia.”

Kinnunen eittämättä on täysiverinen romaanikirjailija: hän hallitsee rakenteen, juonenkuljetuksen, ajankuvan ja henkilöhahmotuksen, mutta lukukokemuksestani tarinoinnin taika silloin tällöin haihtuu elämyksellisen alun ja lopun välissä. Kokonaisuus on selvästi tarkan taustatyön tulos, ja uskon kaiken. Silti jonkinlainen lasi jää minun ja henkilöiden väliin.

Tommi Kinnunen
Pintti. Kolmenpäivänromaani
WSOY 2018
romaani
156 sivua eKirjana.
Luin BookBeatin kautta.

Muissa blogeissa: hullaantunut Kirjasähkökäyrä ja pikkuriikkisen varautuneemmin Kulttuuri kukoistaa.

4 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani