Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Ihastuin vuonna 2001 Tracy Chevalierin romaaniin Tyttö ja helmikorvakoru (Otava). Otin kirjan nyt uuslukuun, sillä sain viimein mahdollisuuden käydä tapaamassa romaanin päähenkilöä, turbaanipäistä tyttöä hohteleva helmikorvakoru korvassaan. Olen liehunut ennen ilmastoahdistusaikoja vermeereiden perässä museoissa ympäri Eurooppaa: Lontoossa, Edinburghissa, Berliinissä, Wienissä ja Pariisissa, nyt toistamiseen Amsterdamissa ja ensikertalaisena Haagin Mauritshuisissa, jossa SE on.

20191207_103722_resize_38.jpg

Olin jo romaanin ensimmäisellä lukukerralla Vermeer-fani, eikä romaani sitä vähentänyt. Muistan tempautuneeni tekstin latautuneeseen tunnelmaan: piikatyttö joutuu peittelemään sekä havaintoherkkyyttään että ihastumistaan isäntäänsä. Suurin odotuksin katsoin aikanaan myös romaanin elokuvaversion, etenkin kun Vermeeriä siinä esittää ikisuosikkini Colin Firth ja tyttörooliin ulkoisesti sopiva Scarlett Johansson. Pöyristyin leffan Vermeer-tulkinnan niljaisuutta ja Griet-piian pelkistämistä kosteita huuliaan törröttäväksi objektiksi.

Petyin elokuvassa etenkin toljotteluun, ja Vermeer on siinä muistini mukaan lähinnä kyttäävä tirkistelijä. Ymmärrän nyt kirjan tarkistusluvun jälkeen tuohtumukseni syyn: kirjassa piika-Griet kertoo tarinaa selkeänä subjektina, ei kohteena. Romaanissa isännän katse selän takana tuntuu vaan ei näy, mutta elokuvassa katse näytetään katsojalle, ja silloin tulkinta, näkökulma ja tunne muuttuvat.

Voi olla, että silti pitäisin elokuvasta nyt enemmän kuin ennen, katsoisin toisin. Ja huomaan: kirjan taika ei ole täysin säilynyt. Tyttö ja hemikorvakoru ei ole kerronnallisesti kummoinen, osin jopa kömpelöitä ja kuluneita keinoja käyttävä. Griet on historiallisten romaanien tyttö/naiskertojien tapaan pärjäävä, sisintään peittävä, siksi tuittuileva, jopa besservisser-tyylinen, ja päähenkilön vastaparit yksinkertaisia: epäluuloinen emäntä, kateellinen taloudenhoitaja ja ilkeä tyttölapsi. Vermeer jumittuu unelmien satuhahmoksi ja talon vanha emäntä prototyypiksi viisaasta naisesta. Nykymakuuni henkilökuvaus jää ohueksi.

Minuun silti yhä osuu romaanin epäsuhta mallin ja taiteilijan kiinnostuksen välillä: ”Hän katselee kasvoilleni lankeavaa valoa, ajattelin, ei minun kasvojani. Siinä ero on.” Piikatytön asema ja tunteet valottuvat hyvin. Grietin huonosti peitelty ihastus tuottaa kihelmöiviä täyttymättömän onnen väristyksiä. Ja tilanne on tämä, jonka Vermeerin ystävä Grietille lausuu:

”Hänen [Vermeerin] silmänsä ovat kultavuoren arvoiset. Mutta toisinaan hän näkee maailman vain sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan, ei sellaisena kuin se on. Hän ei ymmärrä mitä seurauksia hänen näkemyksestään on muille ihmisille. Hän ajattelee vain työtään, ei sinua.”

Romaanin luokka- ja uskonerojen käsittely ei muuten poikkea tavallisesta, mutta ajankuvasta pidän yhä: Delftin kaupunkinäkymät 1600-luvulta ja huonetilojen valon siivilöitymisen näen sieluni silmin. Tai oikeastaan Vermeerin silmin. Taannoisella Hollannin matkallani näin seitsemän Vermeerin maalausta, enkä saa niistä kyllikseni. Maalausten tarinallisuudesta minulla ei ole epäilystä kuten Grietillä:

”Se ei ehkä kertonut tarinaa, mutta se oli silti maalaus jonka katselemista ei voinut lopettaa.”

Minusta Vermeerin teokset ovat pysähtyneisyydessään sakeanaan salaisuuksia ja tarinoita. Niissä on aina jokin tilanne päällä, ulkoisesti hiljainen ja vähäinen, sisäisesti mittava. Haen niihin selityksiä tauluja katsellessani. Niin kuin esimerkiksi katsellessani turbaanipäistä tyttöä, jonka maalaustilanteen ja asennon valinnan Chevalier saa kielellistettyä elämyksellisesti. Helmikorvakorutytön katse on monitulkintainen, kasvojen valonhohde hämäävän avoin, siti kätkevä ja suupienen pieni sylkijälki hienosti muuta kuvan siloisuutta rikkova. Tytön asento myös kätkee ja paljastaa, ja Vermeerille poikkeuksellisen paljas tausta keskittää kaiken kuvan tyttöön. On siinä romaanille aineksia.

”Hän oli maalannut minut niin että silmäni olivat selkosen selällään, ja valo lankesi kasvoilleni mutta vasen puoli oli varjossa. Ylläni oli sinistä ja keltaista ja ruskeaa. Pääni ympärille kiedottu kangas sai minut näyttämään toiselta, olin kuin Griet jostain toisesta kaupungista, jopa aivan toisesta maasta. Tausta oli musta niin että vaikutti siltä kuin olisin aivan yksin, vaikka katselin selvästi jotakuta. Näytti siltä kuin olisin odottanut jotain, jonka en uskonut koskaan tapahtuvan.”

20191207_103055_resize_29.jpg

– –

Tracy Chevalier
Tyttö ja helmikorvakoru
suomentanut Arja Gothoni
Otava 2001
romaani.
319 sivua.
Ostin kirjan (2001).

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Taide, Taiteilijaromaani

10 responses to “Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

  1. Mai Laakso

    Maalaus on yksinkertaisuudessaan ihana ja tuolle ajalle hyvin epätyypillinen. Taisi nostaa jopa kohun.
    Pidin myös kirjasta ja tietenkin elokuvasta. Elokuvasta sai hyvin selville luokkaerot, mutta myös naisen aseman miesten päätäntävallan alaisena. Loistava puvustus. En tiedä oliko liiankin loistava taidemaalarin perheelle, joka eli mesenaatin armoilla.

    • Mai, yhä vahvemmin minut valtaa tunne, että täytyy nähdä 15 vuoden tauon jälkeen leffa uudelleen. Ensi kokemus on muistoissani pettymys muun kuin muutamien sisä- ja nulkokuvien (vermeerläisittäin valaistujen) suhteen. Josko sittenkin Colin-Vermeer onkin muuta kuin pedofiililta vaikuttava Peeping Tom ja Scarlett muuta kuin alta kulmain katsova katsottava…

  2. Kaunis bloggaus. Muistan lukeneeni tämän kirjan 2000-luvun alussa myöskin ja se sai minut toden teolla kiinnostumaan taiteesta. Opin kirjan avulla katsomaan taidetta eri tavoin kuin ennen.

  3. Miten ihana postaus! ♥ Tämä kirja oli minunkin mieleeni 2000-luvun alussa ja siitä innostuneena olen etsinyt Vermeerit taidemuseoista. Hollannissa olen ihastellut Vermeerin maalauksia vain Amsterdamissa. Arvaa, miten olisin sillä matkalla halunnut Haagiin! No, ehkä joskus.

  4. Margit/Tarukirja

    Kävin muutama vuosi sitten Mauritshuisissa katsomassa tätä taulua (ja tietysti muutakin). Upea maalaus! Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan olen nähnyt. Minä kyllä pidin siitä.

  5. Maija Keränen

    Kirja oli helposti luettava, kiinnostava, kameran esiasteineen, värien hiertämisineen, ja mukava , kun kirjassa oli valokuvat väreissä teoksistaan. Pidin kirjasta, ja lumouduin elokuvasta, Sukellus 1600- luvun Delftiin. Lavastus & puvustus autenttinen, upea. Samoin näyttelijät Colin Firth Vermeerinä ja Scarlett Johansen piikatyttö Grietinä.
    Myös Chevalierin kirja Gobeliininkutojista, lankojen värjäämisistä oli käsityöläisenä ja kuvataiteilijana antoisa. Suosittelen !

    • Maija, kiitos kommentista. Kirjassa on paljon hienoa. Esimerkiksi erittäin omaperäinen eroottinen kohta, jossa kipu ja nautinto yhdistyvät (korvakorun pujotus tulehtuneeseen korvanlehteen). Olen myös lukenut gobeliiniromaanin ja aikanaan siitä kovasti pitänyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s