Päivittäinen arkisto: 18 huhtikuun, 2021

Koko Hubara: Bechi

Äiti-tytär-suhteista on romaaneita kirjoitettu, samoin eroperheistä ja lapsista aikuisuuteen eron jälkeen, ja kyllä avioitumisia toiselle puolelle maailmaakin on kaunokirjallistettu. Ja onhan unelmista ja niiden toteutumisen todellisuudesta monenmoisia romaania, samoin perhesuhteista, joihin vaikuttaa vaikeneminen vaikeista asioista. En ole kuitenkaan lukenut sellaista kuin Koko Hubaran esikoisromaani Bechi (Otava 2021).

Heti romaanin alussa läikähtää ilo: tämä on tyylikästä kaunokirjallisuutta, jossa rakenne ja kieli kehrävät tarina- ja juonilankaa niin, että henkilökeskeisyys sisältä monia teemoja. Osoittautuu, että tiivis romaani on monikerroksellinen. Se palkitsee lukijaa, joka haluaa tehdä johtopäätöksiä, yllättyä ja luottaa kertojan taitoon tarjota tulkintojen täkyjä.

Yleensä minulle käy niin, että tuotemerkkien luetteleminen saa minut sulkemaan sivut, mutta annan kuitenkin Bechille mahdollisuuden, koska aavistan alun luksusbrändien maininnat osaksi jotain muuta kuin pintaa. Osun oikeaan. Joten ensi kohtaamiseni Shoshana-äidin ja Bechi-tyttären kanssa esitteleekin heti kärkeen yhden pääjuonteen eli äidin ja tyttären suhteen, jossa jokin viiraa pahasti: ”Ulospäin ei näy, että mutsi on hullu.” Tai Bechi lapsena:

”Toisen samanlainen tovi, korkeintaan vartti. Mä arvioin, että seuraavasta keskeytyksestä mutsin täytyi syttyä palamaan, räjähtää atomeiksi. Mua hymyilytti valmiiksi.”

Romaanin nimellä on vähintään kaksoismerkitys, mutta ilmeisimmillään se on toisen päähenkilön nimi. Romaanissa graduaan tuskaileva Bechi kertoo nykyajassa käännekohdastaan, mutta mukaan mahtuu muistoja koko elämän varrelta. Siitä välillä poiketaan kursivoituun tekstiin, jossa Shoshanan vaiheita kuvataan kolmannen persoonan kerronnalla tyyliin romaani romaanissa. Lopussa on vielä kertojayllätys.

En latista lukijoilta kerronta- enkä juonikuvioita, vain sen mainitsen, että kulttuurinen ja sukupolvien henkinen ja kasvatusperintö seuraa naisesta toiseen. Romaani on tyttärien romaani: tyttäret ovat aina äitiensä tyttäriä eikä edellisen sukupolven vakutuksilta voi välttyä. Kun romaanissa pääsee perille Shoshanan taustoista, ymmärtää hänen äityittään, ymmärtää Bechin tyttäryyttä.

”Että on Bechin äiti, tässä kaupungissa, tässä maassa, jossa voi kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa.”

Kirjailijuudesta ja kirjallisuudentutkimuksesta kirjassa piisaa, ja ai miten kierosti ja suorasti! Kirjan lopussa on todella mielenkiintoinen lähdeluetteloksi kirjattu kirjainspiraatiolista. Sillä Bechi  lyö leikkiä, esimerkiksi Shoshanan esikoisromaani on autofiktio ”Shoshana Ayin. kävi täällä”, jota ei Bechi ole suostunut lukemaan. Myös teos Ruskeat tytöt mainitaan, ja monista kirjakohdista voi bongata viitteitä lähdeluettelon kirjoihin.

Mainitsin jo monikerroksellisuuden, jota on kerronnan lisäksi aihelmissa. En ole aiemmin lukenut mitään Jemenin juutalaisista, siinä yksi merkittävä taustatekijä romaanin henkilöille, niin myös kibbutsien perhepolitiikka. Entä elämä muun näköisenä Suomessa kuin valjuna valkoisena? Siitäkin romaanissa terävästi todetaan. Feminismi ja naisen ”ei” valkoisten heteromiesten raamittamassa toimintakulttuurissa vaikuttavat myös, ja siitä romaanissa on yksi erityisen väkevä, iholle iskevä kohta.

Taidan eniten lukea Bechiä kasvukertomuksena ja monimuotoisena kertomuksena rakkaudesta. Lukuelämykseksi eivät riitä aiheet tai teemat vaan se, että romaanin lauseiden rytmiikka ja kieli vievät pintaa syvemmälle tunnesävyihin – selittelemättä, välittäen. Ja kyllä, sellaisen Bechistä saan, lukuelämyksen.

Koko Hubara

Bechi

Otava 2021

romaani

142 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Muissa blogeissa: Aina joku kesken

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus