Marianna Kurtolla on kahden kirjan kevät. Ei ole kuin pari kuukautta siitä, kun ilmestyi salamyhkäinen sisarustarina Seitsemäs piste (WSOY 2021), ja nyt julkaisun saa Hellä leijona (Otava 2021). Kirjat poikkeavat virkistävästi toisistaan. Seitsemässä pisteessä taideproosan tuntu vaikuttaa voimakkaasti sisältöön, rakenteeseen ja kieleen, jopa spefi-henkisesti ja hämärtävästi. Sen sijaan Hellä leijona lähtee viihderomaanin viitoittamalle tielle ja varioi genreen kuuluvaa.
Tuttuja elementtejä kolmekymppisten chick litistä löydän paljonkin. Päähenkilö näytelmäkirjailija Anniina seikkailee suhteissa ja etsii rakkautta. Ja kuten lajiin kuuluu, päähenkilön tueksi löytyy eläväinen ystävä, tässä kirjassa raikas päiväkotihoitaja Lotta. Kaupunkiympäristö kahviloineen ja keskustakämppineen kuuluu oleellisesti tarinaan. Kahviloissa kirjoitteleva Anniina näet iskee silmänsä samassa kahvilassa viihtyvään mieheen.
•
Kirjan kertoja Anniina näyttäytyy kipakkana ja nokkelana naisena, joka vatvoo toimiaan ja toisia. Hän ei pidä itseään impulsiivisena, mutta silti hän vaikuttaa tilanteisiin heittäytyjältä: exän nyxätyessä hän löytää itsensä hetken verran lähiöstä, odottamattomasti hän päätyy teatterin takahuoneeseen toisen kanssa, ja tuttavuus kahvilan mieheen käynnistyy spontaanisti.
Kirjan draaman kaari rakentuu nytkähtelevästä suhteesta kahvilan ”peikkomiehen” kanssa. Suhteen kuvauksessa oleellista on dialogi. Siinä näppärästi välittyvät ohipuhuminen, tarkertuminen puolikkaisiin sanoihin sekä tunneviestien tahallinen ja tahaton väärinymmärrys. Eli vuoropuhelu ja parin viestintä tallentavat harhaan vievien oletusten ja epävarmuuksien sävyt, joita sisältyy tuoreeseen suhteeseen, odotuksiin ja pelkoihin suhteen vakavuudesta ja varovaisuudesta ilmaista todellisia tunteita.
”Aloitin alusta: ’Antamasi peikko katselee minua ikkunalaudalta ja muistuttaa koko ajan sinusta’ – mutta ei, ei tällaista sössötystä. Pyyhin taas tekstin pois. Sitten kirjoitin: ’Voisin ottaa kanssasi kilpikonnan. Ne ovat pitkäikäisiä ja tarvitsevat paljon unta. Kiitos pihvistä! P.S. Jo herät vierestäni viiden vuoden päästä, saatan paljastaa sinulle jotain.’ Luin tekstin uudestaan ja lisäsin vielä sinisen sydämen sanan ’pihvistä’ jälkeen. Se oli hyvä lisäys. Punainen olisi ollut jo liikaa. Tuijotin sydäntä hetken, ja sitten laitoin viestin matkaan.”
•
Kurton kerronta vie tarinaa jouhevasti joskin ajoittain viivytellen. Välillä huvitun dialogista ja kerronnasta. Kertojan kiikkerät tunteet ja sanoihin takertuminen käyvät selviksi ja persoona eläväksi. Välillä ärsyynnyn henkilöiden kiertelyyn ja kaarteluun, etenkin Anniinan tulkintaylilyonteihin. Toisaalta minusta tuntuu, että teos on kirjailijan tietoinen koe kirjoittaa sujuva genrekirja, ja toisaalta tekstiin sisältyy aitoutta ihastumisjännittämiskuvauksessa: ihminen on ikuinen teini tunteiden myllerryksessä.
Yksi sivuelementti ei loksahda paikoilleen, sillä en pääse äitisuhteen huumorikuvauksen aaltopituudelle. Äiti tuo kyllä yhden näkökulman teemaan, minkälaisia naisten oletetaan olevan tai mitä he voivat olla yhteisössään ja persoonallisesti. Romaanin mies-nais-asetelmien tyypittely hieman hämmästyttää minua. Taisin odottaa rohkeampaa ravistelua.
Hellä leijona viihdyttää minua kestonsa verran ja pidän erityisesti tavasta, jolla romaani loppuu. Ihan siten tämä kirja ei hölskytä lajityyppiä kuten Henriikka Tavin Tellervo, mutta joitain omia kirpakoita mausteitaan Kurtto ripottelee kolmikymppisten romanssiromaaniin.
•
Marianna Kurtto
Hellä leijona
Otava 2021
romaani
229 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 