Henriikka Tavi: Tellervo

Runoilijana tunnettu Henriikka Tavi on kirjoittanut ihmis(suhde)romaanin Tellervo (Teos 2018). Siinä 35 vuotta ylittänyt Tellervo suunnittelee suunnan muutoksen. Tavoitteena on saavuttaa miehiä magneettisesti puoleensa vetävä naiseus ja pitävä parisuhde.

Juoneltaan romaani etenee päällisin puolin kronologisesti siten, että Tellervo alkaa elää amerikkalaisten rakkausgurujen oppien mukaan, perustaa ystävänsä Hennin kanssa aiheesta opintopiirin, ryhtyy kuoroaktiiviksi, tapaa miehiä ja Miehen sekä porskuttaa rakkausteoreetikkojen oppien sokaisemana – ehkä hamaan tulevaisuuteen.

Romaani ei päästä lämmittelemään romanssitunnelmissa, sillä kerronnan kyyti on kylmää. Tavin tyyli puraisee häijysti, kun tutkitaan Tellervoa: miten hän näkee itsensä, mitä hän ei näe, mitä hän hakee muista, mistä oikeastaan on Tellervon esittämässä elämässä kyse? Kirurginen tarkastelu tonkii Tellervon mielen sisuksia niin rakastumistarkoitusten kuin ystävyydenkin suhteen. Luonnehtisin henkilökuvausta jopa tunteettomaksi.

Kirjan kerronta kaikkitietävästi hallitaan hienosti, nimenomaan hallinta tuntuu tärkeältä. Kiinnostavia ovat kohdat, joissa kertoja selittää tarkasti perusasioita siten kuin kirjaa lukisi vieras, vierasmaalainen – tai vieraantunut. Kielestä ja tarinan rakentelusta vaikutun, se naulaa seuraamaan Tellervon tavoitteellista toimintaa. Välillä teksti riepottelee uhriaan säälimättömästi, mutta välillä aistin kuvauksesta säälinsekaista.

”Mutta on ymmärrettävä myös Tellervoa. Ihmiset joiden varaan rakennamme elämämme ovat meille näkymättömiä, ja näkymättömiä ovat heidän lähettämät merkkinsä. Kuin betonipaalut jotka kannattelevat elämämme siltoja, kuin hiuksenhienot renkaat joita paalujen ympärille muodostuu, kun ne seisovat yksitoikkoisina vedessä.”

Romaanin havainnolliset virkeviestit vievät miettimään sitä, miten hukassa olemme haaveinemme todellisuudessa, jossa pysyvyys ja varmuus ovat illuusioita. Tarkerrus mainosmaisiin selviytymistapoihin saattaa johtaa tellervoitumiseen, jonkin ulkoistetun teorian tavoittelemiseen. Kirjan teemoja ei tuulesta temmata, sillä Tavin romaanin lopussa on lähdeluettelo, jossa filosofinen ja feministinen kirjallisuus kohtaa rakkauslähettiläät rapakon takaa, esimerkiksi romaanin keskeisesikuvan Rori Raeyn.

”On mielenkiintoista havaita, että myös hunajassa toteutuu samanlainen kaksoisrakenne kuin helmessä, Tellervo aloitti. Oli hänen vuoronsa alustaa. Että Rori Rayen mukaan meidän tulee kasvaa sekä kuningattariksi että hunajaksi. Mehiläiskuningattaren osa onkin varsin varsin dramaattinen: synnyttää elämää ja tulla lopulta itse syödyksi. Hän oli ylpeä alustuksestaan.”

Helsingin kirjamessuilla kuuntelin tovin Tavia, joka kertoi kirjaansa kuvatun sekä chick litiksi että anti-chick litiksi, sysimustaksi sellaiseksi. Romaanin lähtökohta Taville on ollut kysymys, miksi toiset löytävät toisensa mutta toiset jäävät erillisiksi. Tavi luonnehti omaa kirjaansa:
– Tellervossa on hyytävän kylmää hallinnointia ja kyvyttömyyttä aitoihin tunteisiin. Kirjallisuuden pitää käsitellä nykyajan self help ja chick lit -kirjallisuutta. Siksi suuntaan paloittelevan kylmän röntgenkatseen genreen ja henkilöiden tunteisiin mutten tee analyysia genrestä.

Tiivistän: Tellervo on lukuvuoteni hallituin ja häijyin kirja –  siis eittämättä kiinnostava. Romaanin henkilökuvauksen raadollisuus välillä hätkähdyttää terävyydellään, jolloin ihastelen kirjailijan kuvaustaitoa, välillä se hymyilyttää ilkikurisesti mutta hymyni hyytyy koleuteen.

Tänä syksynä olen lukenut useita kirjoja, joiden loppu, jopa loppukappale kiepsauttaa tai jysäyttää. Tellervo on yksi niitä. Sen loppuluku jättää minut vahingoniloiseksi. Kertooko se enemmän minusta vai kirjan kuvaustavasta vai kummastakin? Jään pohtimaan tutkimuksia, joiden mukaan kaunokirjallisuus lisää empatiaa.

– –

Henriikka Tavi
Tellervo
Teos 2018
romaani
229 sivua.
Lainasin kirjastosta.