Päivittäinen arkisto: 23 syyskuun, 2022

Ari Sainio: Avaimet selkokieleen

Selkokielen tarve on tunnustettu tosiasia, ja monet viranomaiset ovat sen jo ymmärtäneet. Siksi tärkeitä tiedotteita ja ohjeistuksia julkaistaan yleiskielen ohella myös selkokielisinä. Selkoa löytää myös niin THL:n koronasivuilta kuin museoiden esittelyteksteistäkin. Lisää kuitenkin kaivataan, ja siksi lisätieto selkokielestä ja sen kirjoittamisesta on paikallaan. ”Selkokieli ei ole keneltäkään pois”, vahvistaa Ari Sainio.

Ari Sainion kirja Avaimet selkokieleen (Opike 2022) on tuiki tarpeellinen lisä tietokirjallisuuteen, joka perehdyttää selkokielen kirjoittamiseen – tai ylipäätään asiakirjoittamisen taitoon. Takakannen ja koko kirjan alkuvirke tiivistää kirjan lähestymistavan: ”Tämä kirja luottaa esimerkin voimaan.”

Sainion kirjassa tarkastellaan informoivia tieto- ja ohjetekstejä, tiedotteita, kyselyitä ja esittelytekstejä. Teos jakautuu 14 lukuun, joissa selkokirjoittamisen perusteiden lisäksi tapahtuu tarkka tekstien ruumiinavaus. Lukijalle paljastetaan konkreettisesti, miten selkokielen periaatteet siirtyvät käytäntöön: yleiskielinen teksti ja sen mukautus selkokielelle ovat rinnakkain, ja Sainio selittää ja selventää, mitä yleiskieliselle tekstille on tehty ja miksi.

Avaimet selkokieleen juhlii siis konkretialla ja päästää lukijan mukaan kemuihin. Siksi kirja toimii erinomaisesti – ja se on kirjoitettu erinomaisen selkeästi ja havainnollisesti. Lisäksi muutamat asiantuntijakommentit virkistävät kokonaisuutta. Kaikesta heijastuu asiantuntemus ja suhteellisuudentaju.

Sainio muistuttaa heti alussa, että selkokieli muuttuu, eikä ole yhtä oikeaa tapaa tai ratkaisua sitä kirjoittaa eli soveltaa selkokielen periaatteita. Siksi kirjan esimerkit ovat herkullisia: jokainen voi miettiä kirjassa esiteltyjen tekstien selkoistusratkaisuja.

Selkokieli ei ole köyhää tai vähemmän ilmaisuvoimaista kuin jokin muu kielimuoto. Hyvä selkokieli on elävää ja taipuu moneksi. Selkokielellä on mahdollista välittää tietoa melko monimutkaisistakin asiakokonaisuuksista, samoin syviä ja koskettavia tunteita ja tunnelmia. Keinovalikoima on vain kapeampi.”

Juuri tällaista kirjaa olen kaivannut. Se täydentää ansiokkaita selkokielen teoriakirjoja.  Suosittelen teosta jokaiselle, jota kiinnostaa kirjoittaminen ylipäätään, sillä tarkka tekstikokonaisuuden, rakenteiden, virkkeiden ja sanaston tarkastelu auttaa kaikkia kirjoittajia miettimään tekstin vastaanottajan tarpeita ja kielellisiä valintoja. Eikä kenellekään ole pahitteeksi lukea kirjan lopun listausta selkotekstin kirjoittajan ominaisuuksista, jotka vaikuttavat päteviltä edellytyksiltä kaikille kirjoittajille.

Ari Sainio: Avaimet selkokieleen. Opike 2022, 208 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Syyskuun 2022 selkosarjassani ilmestyvät jutut, tässä aakkosjärjestyksessä:

Aarre

Annan nuoruusvuodet

Avaimet selkokieleen

Ei kertonut katuvansa

Pimeän arkkitehti

Sarjarakastuja

Teemestarin kirja. Veden vartija

Älä unohda selkokirjaa -seminaari 28.9.2022

Jätä kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Selkokirja, selkotekijä, Tietokirja