Jamaica Kincaid: Katoava paratiisi

Jamaica Kincaid saapuu Helsinki Litiin, joten Katoava paratiisi (Kirjapaja 1986) alkoi kiinnostaa. Alunperin romaanin nimi on Annie John eli kertojapäähenkilön nimi. Annie asuu ainoana lapsena vanhempiensa silmäteränä karibialaisessa pikkukaupungissa. Vaimoaan reilusti vanhemmalla perheen isällä on tosin useampiakin lapsia muista suhteista, mutta niistä ei puhuta. Sen sijaan kertoja puhuu lukijalle lapsuudestaan 17-vuotiaaksi.

”Katkeraa on vain se, että he ovat samanlaisia kuin ennen, minä yksin olen muuttunut, ja entinen minäni ja entiset tunteeni ovat nyt yhtä aitoja jäljennöksiä alkuperäisestä kuin isäni tekohampaat.”

Muutos marmorikuulia ja kirjoja kätkevästä tytöstä murrosikäisen usvaan ja vanhemmistaan eroon toivovaksi myöhäisteiksi tuntuu tuoreelta, vaikka tapahtumat sijoittuvat yli 60 vuoden taa. Oman säväyksensä lisää karibialaisympäristön taikauskon ja seurakuntaelämän sekasotku.

•

Kertoja vie lapsen ajatteluun siekailematta. Annie on fiksu, tarkkaileva lapsi, joka oppii varhain peittelemään ja kieroilemaan. Hän saa monesti kerrontaan herttaisen ja viattoman pinnan, vaikka kertojan toimissa on velmuilua, tietoista huijaamista ja manipulointia.

Järisyttävintä on äiti-tytärsuhteen kehitys sitä mukaa, kun Annie kasvaa. Sen kuvaus on jopa julmaa, selittelemätöntä. Juopa lapsen ja vanhemman välillä levenee kuiluksi, kun symbioosi alkaa purkautua. Tunteiden selkamelskassa painottuu kaiken valtaava pettymys ja aitojen tunteiden peittely.

”Miksi ihmeessä en nähnyt äitini lävitse, kun hän vuosien varrella vakuutti rakkauttaan ja sitä että tuskin voisi elää ilman minua, ja samalla kuitenkin jatkuvasti ehdotteli ja järjesteli eroamme, mukaan lukien kohta tapahtuvaa, josta nyt minä hänen aavistamattaan tekisin lopullisen. Sillä nyt minulle oli teeskentelyn taito, ja rinnat (pienet) ja ihokarvoja oikeissa kohdin ja terävät silmät ja vannon ettei minua tulla enää vetämään nenästä.”

•

Kirjan kuvaustapa ja miljöö tuovat kasvutarinaan pikantit mausteet, ja lyhyt, rajattu kertomus on jäntevän kompakti. Erityisen hieno on viimeinen luku ”Kävely rantalaiturilla”, jossa matkalla Englantiin vievälle laivalle Annie katsoo tuttuja paikkoja jäähyväissilmin, ja yhtäkkiä lukija saa silmilleen viime hetkillä ihan uusia lapsuusmuistoja, eläviä, haikeansuloisia ja kitkeränhappamia.

•

Jamaica Kincaid: Katoava paratiisi, suomentanut Sinikka Buckley, Kirjapaja 1986, 132 sivua. Lainasin kirjastosta.

P. S. Viikolla 17. – 23.4.2023 vietetään lukuviikkoa. Julkaisen viikon aikana juttuja Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman kirjailijoiden kirjoista. Sen lisäksi, että kotimaisen kirjallisuuden elinvoima on minulle tärkeä, arvostan käännöskirjallisuutta, kirjayhteyttä maailmaan. Siis kunnia käännöskirjojen julkaisulle, julkaisijoille ja kääntäjille.