Louise Glück: Villi iiris

Vuoden 2020 Nobel-palkinto annettiin runoilija-esseistille, pohjoisamerikkalaiselle Louise Glückille. Enostone kustannus on julkaissut kolme suomennosta hänen teoksistaan, viimeisimpänä runokokoelman Villi iiris (2022), mutta alunperin teos on ilmestynyt jo vuonna 1992. Tutustuminen tähän runokirjaan sopii runon ja suven päivään ja Ankin kirjablogin runohaasteeseen.

Kirjassa on kunnon sisällysluettelo: jokaisella kirjan runolla on otsikko, joillain runoilla sama, esimerkiksi ”Iltahartauksia” on kymmenkunta. Tästä voikin heti siirtyä minua hämmentävään seikkaan: en tiedä, miksi minulle on yllätys hengellisyyteen viittaava tematiikka. Joissain runoissa puhuu luomakunnan jumaluus. Tai voisi se olla mikä luojahahmo tahansa, elämän tai taiteen synnyttäjä. Tämä luojahahmo katsoo aikaansaannosta ristiriitaisin tuntein. Esimerkiksi runossa ”Vetäytyvä tuuli”:

”Kun tein teidät, rakastin teitä.

Nyt säälin teitä.

– –

elämänne on linnun lento

joka alkaa ja päättyy hiljaisuuteen – 

joka alkaa ja päättyy, muodossa joka toistaa

tämän kaaren valkoisesta koivusta

omenapuuhun.”

Runojen elämän- ja uskonkysymyksiin sisältyy epäilys, ja koen taustalla vaanivat varjot: ”Ihmiset pitää opettaa rakastamaan hiljaisuutta ja pimeää.” Vaikka en saa aivan otetta runojen mielenmaisemaan, niissä on jotain levollisuutta lisäävää. Sen lisäksi luen niistä armotonta totuutta, runossa ”Syyskuun hämärä”:

”Tulette ja menette, jokainen teistä

jollain tavoin puutteellinen,

jotenkin uhattu: olette

yhden elämän arvoisia, ette enempää.”

•

Runojuttujani lukeneet tietävät, että luontoaiheet sopivat minulle. Niitä Glückin kirja tarjoaa paljon, ja monien runojen otsikko on kasvin tai luontoilmiön nimi. Kirjan takakannessa siteerataan kriitikkoa, joka toteaa kirjan kirjoitetun kukkien kielellä. Eipä sitä sen paremmin voi kiteyttää.

Ja koska on kyse runosta, ei runon kukka ole vain nimetty kasvi vaan havaintoja elämästä ja suhteista (suhteesta, Johnista). Siispä symboliikka ravitsee runojen suorahkoa ilmaisua. Kirjan runoista muodostuu lähes kerronnallinen jatkumo luonnon kasvukaudesta sekä suhteen ja elämän vaiheista. Yksittäiset runot ovat hallittuja, hillittyjä, rapian sivun pituisia.

•

Luonnon keskeinen rooli edustaa jatkuvuutta, että jossain muodossa elämä ei koskaan pääty, vaikka se on jokaiselle kertaelämys ja sellaisena lopullinen. Kotimaisen keskikesän kukkakedon maisemassa, runon ja suven päivänä tekee mieli päättää runokirjajuttu runoon ”Taivas ja maa” ja sen keskimmäiseen säkeistöön:

”Äärimmäisyydet ovat helppoja. Vain

keskikohta on arvoitus. Keskikesä – 

kaikki on mahdollista.” 

•

Louise Glück: Villi iiris, suomentanut Anni Sumari, Enostone kustannus 2022, 91 sivua. Sain kirjan kustantajalta, kiitos.