Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2026

14 kesäkuun, 2026 · 8:10 pm

Dekkariviikko kirjablogeissa 2026:    julkisuni & Synkeä juhannus

Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä  – sittenkin viidellä – dekkarilla. Kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä, mikä lisää päähenkilöihin kokemusulottuvuutta: elettyä elämää on takana enemmän kuin edessä.


Olen julkaissut viikon aikana seuraavat jutut:

Taina Haahti: Koti
Marja Aarnipuro: Taidekauppias katoaa
Hanni Maula: Teetä ja teräaseita.
Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos.

Tuulevin kirjablogi haastoi lukemaan ja tekee koonnin viikon dekkariputkipostauksista.

☆☆☆

Luin juuri ennusteen tulevan juhannuksen säästä: se sisältää sateen uhkaa. Synkeääkö? Viitatkoon se nyt dekkariviikon bonuskirjaani, Laura Arikan jännäriin Synkeä juhannus (Otava 2026). Kirja poikkeaa kuuskymppislinjastani vain vähän, sillä kirjan pääpoliisi lienee viisissäkymmenissä – ainakin hänellä on aikuiset lapset.

Arikan kirja mielestäni pyrkii laventamaan dekkarirajoja siten, että siinä on panostettu tarkkaan, yksityiskohtaiseen kuvaukseen ja tavallaan ylijäämäaineistoon perinteiseen dekkariin verrattuna. Mukana on myös poliisitutkinnan ulkopuolisia henkilöitä, joista irrotetaan kerronnan joukkoon tilannesiivuja, niin kuin esimerkiksi pieni tyttö Hertta-hamsterin ristiäisineen.

Keskeisiä henkilöitä on paljon, ja heidän taustojaan ja elämäntilanteitaan käytetään laventamaan kirjan elämänymmärrystä. Kiinnostava nelikko on lottoporukka, keskenään kovin erilaisten henkilöiden poppoo.

Pääosissa ovat uskonsa menettänyt teologi Sofie ja paikallisen poliisiaseman vakava ja rauhallinen tiiminvetäjä Toomas. Toinen on menettänyt puolisonsa ja toinenkin mutta eri tavoin. Näillä kahdella on luottamussuhde, ehkä muutakin – tai ainakin toisella heistä on suhteita puoleen ja toiseen.

☆☆☆

Tapahtumapaikkana on pieni, lounainen Farlaxin saaristopitäjä. Juhannuksen alla löytyy kaksi kuollutta nuorta, ja tutkinta alkaa. Se osoittautuu monimutkaiseksi salaisuuksien piilottelun vuoksi.

Tärkeiksi teemoiksi nousevat ystävyys ja rakkaudenkaipuu sekä menneisyyden traumat, joiden muhimista edesauttaa puhumattomuus. Eivät ne todellakaan ole ainutlaatuista kirjallisuusainesta, ei edes dekkareissa, mutta dekkariasetelmien rajoissa niiden merkitys lavenee.

Enpä ala purkaa juonta sen kummemmin. Kirjassa on syvän inhimillinen ote, joka luottaa pienen yhteisön yhteishenkeen, vaikkei kyyläysmentaliteettiakaan ohiteta. Agenda taitaa olla erilaisuuden luonteva hyväksyntä: kukin saa elää luonteensa ja taipumustensa mukaan, ja lähimmät tukevat.

Poikkeuksellisesti romaani ei pääty syyllisen löytymiseen, vaan se kelaa vielä jälkipuintia ja yhteisön eloa tilanteen rauettua. Sellainen korostaa elämän jatkuvuutta tragedioiden jälkeen.

Synkeä juhannus sisältää siis erilaisuutta, mutta minun täytyy myöntää, että välillä runsaus ja viipyilevyys rasittaa. Toisaalta kerronta, jossa seurataan vuorotellen eri henkilöitä ja tilanteita, koukuttaa seuraamaan, vaikka haluaisin hoputtaa etenemistä. Mutta kirjailija on löytänyt tyylinsä, ja mitä ilmeisemmin tämä on sarjan käynnistysosa.


☆☆☆

Laura Airikka: Synkeä juhannus. Osa 1 – Kuolema Farlaxissa, Otava 2026, 448 sivua. Luin ennakkopainoksen, kustantaja lähetti.

Kirjoitan arvioita, en mainoksia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste

Avainsanat:

14 kesäkuun, 2026 · 8:13 am

Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos & Dekkariviikko kirjablogeissa

Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä dekkarilla (ellei bonusta putkahda viime metreillä).

Olen nelikon rajannut niin, että kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä. On hauska huomata, että elämänkokemus on jopa jonkinmoinen trendi jännäreiden tutkijahahmoissa. Se tuo särmää päähenkilöihin. Olen julkaissut jo jutut Taina Haahtin poliisiromaanista Koti, Marja Aarnipuron seikkailusta Taidekauppias katoaa ja Hanni Maulan Hauho-sarjan kakososaTeetä ja teräaseita.

☆☆☆

Pääsin hyvin Patricia G. Bertényin Osasto C1-sarjan makuun sen kakkososassa, joten kolmas osa Viimeinen pistos (Tammi 2026) valikoitui itsestään selvästi dekkariviikolleni. Bertényin jännäreiden lähtökohta on poikkeavan kiinnostava, koska sairaalan unkarilaistaustainen, kuusikymppinen siivooja Janka Vitéz selvittää kinkkisiä murhatapauksia niin, että poliisin edustajaa Tina Holmbergia riepoo. Jankan apuna on niin ikään jo vuosikymmeniä kerryttänyt, eksentrinen patologi Harriet.

Naismiehitetty sarja tuo esille maahanmuuttajien asemaa Suomessa: myös Janka on ollut lääketieteen alansa – patologian –  huippuosaaja, mutta Suomessa sairaalahierargian pohjalla. Muutenkin sarjassa tartutaan yhteiskunnallisiin asioihin pienenä pohjavirtana, pääkuohu kyllä keskittyy murhatutkintaan.

☆☆☆


Tämän dekkariviikon monen lukemani tai kuuntelemani kirjan tapaan juoni jolkuttaa painollaan, mutta painavinta on henkilökuvaus ja henkilöiden suhteet. Sellainen sopii minulle mainiosti, vaikkakin uskottava juoni toisi lisäpisteitä.

Romaanin lähtökohta on syöpäosaston sytostaattihoidossa samanaikaisesti olevat potilaat. Yksi heistä on Janka, toinen on Tina ja kolmas murhauhri.

Osastolla on joukko henkilökuntaa, ja käy selväksi, että kaikilla on uhria kohtaan jotain hampaankolossa, myös muilla paikalla olleilla potilailla. Uhri osoittautuu myös fasistiseksi vehkeilijäksi. Samme näin raamiksi perinteisen suljetun huoneen mysteerin. Ja tässä kaikessa piilee romaanin pieni mutta pitkä miinus: siinä on muutama yhteensattuma liikaa.

☆☆☆

Tärkeää on sen sijaan tuoda dekkariin murhia todennäköisempi uhka naisille, miksei miehillekin: vakava sairastuminen, joka puskee pohtimaan elämän rajallisuutta, omaa kuolevaisuutta ja jälkeenjääviä. Naisilla lisäksi rintasyöpä iskee miettimään naiseuteen liittyviä käsityksiä. Nämä osuudet ovat romaanissa todellakin huomion väärttejä.

Vielä henkilökuvaukseen. Jankan ohella hänen ympärillään on kiinnostavia henkilöitä. Poppariystävä heiloineen on nyt sivuvirrassa, kun Jankan perheenjäsenet saavat purjehtia tärkeisiin rooleihin.

Jankan tyttäret edustavat toisen polven maahanmuuttajia, jotka ovat etsineet ja löytäneetkin paikkaansa yhteiskunnassa tai sen laillisuuden rajoilla. Kirja käsittelee myös äidin näkökulmaa keskenään kovin erilaisiin lapsiinsa. Hienosti kirja tuo esille myös jännitteitä, mitä pärjääminen maahanmuuttajina tuo aviopuolisoille ja miten kireyttä lisää kaikkien ongelmien äiti, puhumattomuus.

Sokerina pohjalla maustaa kirjaa kerrassaan mukavasti kuvattu kummallinen Harriet, joka tuo mukanaan kirjaan kivaa komiikkaa. Myös Tina saa onneksi tässä kirjassa lisää sävyä ja roolia entiseen verrattuna.

☆☆☆

Siispä Osasto C1 antaa omanlaisiaan, jäljittelemättömiä viboja muuhun kotilmaiseen  jännitystarjontaan verrattuna. Kenties seuraava osa ei ihan tämän osan juonen tavoin nojaa vain yhteensattumiin.

☆☆☆

Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos. Osa 3 – Osasto C1,Tammi 2026, 246 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Kirjoitan arvioita, en mainoksia.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste

Avainsanat:

11 kesäkuun, 2026 · 6:31 am

Hanni Maula: Teetä ja teräaseita

Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä dekkarilla (ellei bonusta putkahda viime metreillä).

Olen nelikon rajannut niin, että kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä. On hauska huomata, että elämänkokemus on jopa jonkinmoinen trendi jännäreiden tutkijahahmoissa. Se tuo särmää päähenkilöihin. Olen julkaissut jo jutut Taina Haahtin poliisiromaanista Koti  ja Marja Aarnipuron seikkailusta Taidekauppias katoaa.

☆☆☆


Viime vuonna innostuin Hanni Maulan esikoisjännäristä Vintagea ja veritekoja, jonka cosy vei Hämeenlinnan tienoille, Hauholle. Sen rauhaa rikkoi epäilyttävä kuolema, jota poliisi-Annan ohella selvitti paikallisryhmä. Siviilien kärkihahmo on eläköitynyt kirjastonhoitaja Helvi huonotapaisen puudelin kera. Porukkaan kuuluuvat Helvin naapuri Riitta ja lähikahvilan hemmo Hannu.

Ja taas Hauholla tapahtuu: Teetä ja teräaseita (Otava 2026)! Nyt viherpesufirman salaisuudet alkavat paljastua, löytyy ruumis ja firman perillinen katoaa. Hauhon iskuryhmä ryhtyy puuhaan. Poliisi-Annakin tutkii tahollaan, joskin toisenlaiset puuhat ex-miehen kanssa askarruttavat häntä kenties enemmän.

☆☆☆

Suomessa ei paljon kirjoiteta brittityylisiä, hupailuhenkisiä jännäreitä, joten Maula saa melko rauhassa kehitellä sarjaansa. Ehdoton ydin on eksentrinen Helvi, rajoittunut ja ärhäkkä persoona, jonka ikääntyminen on tuonut terää kohtaamisiin ja jonka terävyys ei ole vanhetessa tylstynyt. Porukan erilaiset persoonat lisäävät hupia, ja niin vastakohdat täydentävät toisiaan: Riitta saa hössöttää ja Hannu hautoa elämäntapahtumiaan, joista kirjan loppu tarjoaa yllärin.

Huumori syntyy kirjan henkilöistä, vuorovaikutuksesta ja tilanteista. Poliisit ovat sivuosassa, mutta kyllä poliisiporukoistakin nousee persoonia seurattaviksi.

Juoni ei tässä sarjan kakkososassa niinkään loista. Minun makuuni siinä on sen verran yhteensattumia ja epäuskottavuuksia, että en ota tapahtumia niinkään vakavasti vaan kehykseksi, jossa kiinnostavat, tyylitellyt henkilöt saavat touhuta. Ehkä hymähdän hyväksyväksi loppuosan yritykselle yhdistää loppuhuipennukseen kartanokauhuelementtejä ukkosmyrskyineen. Ratkaisu saattaa kumartaa brittiesikuville.

Kaikkiaan viihdyin sen verran, että kiinnostaa kyllä, miten Helvin virtaa riittää jatkossa puudeleineen. Lämpö läikähtää, miten ihan ystävyydeksi kehkeytynyt selvittäjäkaveruus tuo sarjassa erilaisuuksia yhteen.

☆☆☆

Hanni Maula: Teetä ja teräaseita. Helvi Helve tutkii, Otava 2026, 191 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Kirjoitan arvioita, en mainoksia.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste

Avainsanat:

8 kesäkuun, 2026 · 1:58 pm

Marja Aarnipuro: Taidekauppias katoaa & Dekkariviikko kirjablogeissa 2026

Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä dekkarilla (ellei bonusta putkahda viime metreillä).

Olen kolmikon rajannut niin, että kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä. On hauska huomata, että elämänkokemus on jopa jonkinmoinen trendi jännäreiden tutkijahahmoissa. Se tuo särmää päähenkilöihin. Ensimmäisenä julkaisin jutun Taina Haahtin poliisiromaanista Koti.

☆☆☆

Marja Aarnipuron sarjassa Kaarina Riikonen ratkaisee ilmestyi tänä keväänä kirja Taidekauppias katoaa (CrimeTime 2026). Osa on jo yhdeksäs ja jatkaa liukasta linjaansa.

Sarjan kirjat perustuvat kahden maailman kohtaamiseen ja yhteistyöhön, joka välillä tukee, joskus ontuu. Kaarina Riikonen vapaana toimittajana penkoo samoja juttuja kuin rikosylikomisario Anton Koivunen. Monen dekkarin tavoin päähenkilöiden privaatti ja työ sotkeutuvat keskenään.

Tässä sarjan osassa Anton joutuu poikkeuksellisesti henkilökohtaisten suhteiden äärelle, sillä kadonnut taidekauppias on vanha luokkakaveri ja ystävä, myös ensi rakkauden puoliso. Lukija saakin pohtia Antonin kera pohtia, miten moinen muuttaa tutkintaa.

Kaarinan ihastus Antoniin on sarjan pikantti lisä, sillä punastuttavan ihailun lisäksi Kaarina on perhekeskeisesti sitoutunut joustavaan puolisoonsa ja koiriinsa sekä on itsenäistyvien lasten huolentäyteinen äiti. Nyt Kaarinan huolikierroksia lisää haukiputaalaisten vanhempien heikkenevä tilanne, mutta reissulla kotiseudulle toimelias toimittaja hyödyntää taidekauppias-casea ja löytää johtolankoja.

☆☆


Minulle Riikos-sarja on kesäilyn hyödyke: mukavaa autoilu- ja pihakeinukirjallisuutta. Toimittaja-kirjailija kynäilyn tehokas kerrontatyyli toimii luettavana tai kuunneltavana.

Päähenkilöistä löytyy mukavasti joka osassa jotain uutta ja tukuttain tuttua. Kuusissakymmenissä heiluvat tehotutkijat kantavat hyvin vuosirenkaitaan ja irrottavat niistä elämänkokemusta kerrottuun.

Anton säilyy harkitun vakaana, vaikka tässä osassa henkistä lepatusta on normaalia enemmän. Välillä Kaarinan touhuilu hermostuttaa muita kirjahenkilöitä, ehkä joskus lukijaakin, ja yhteensattumia ilmestyy runsaasti. Tämä ei haittaa kesäisessä leppostelukukemistossa.

Niin Antonin kuin Kaarinankin työtovereissa liikkuu persoonallista väkeä, joten henkilögalleria on laaja. Vaikka sivuhenkilöt jäävät melko ohuiksi, piristävät he juonenkulkuja.

Tässä romaanissa pitkät suhteet ja yllättävä salaisuudet saavat sijansa. Heikomman puolella pysyminen ja oikudenmukaisuus lohduttavat mukavasti muuten elämä sattumanvaraisuuden seassa.


☆

Marja Aarnipuro: Taidekauppias katoaa, Osa 9. Kaarina Riikonen ratkaisee, CrimeTime 2026, 8 t 33 min. Kuuntelin BookBeatissa.

Arvioin kirjoja, en mainosta.

1 kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste

Avainsanat:

8 kesäkuun, 2026 · 1:13 pm

Taina Haahti: Koti & Dekkariviikko kirjablogeissa 2026

Kirjasomen dekkariviikko on taas täällä! Osallistun neljällä dekkarilla (ellei bonusta putkahda viime metreillä).

Olen kolmikon rajannut niin, että kirjat ovat kotimaisia, naisten kirjoittamia ja keskushenkilöt huitelevat kuuttakymppiä. On hauska huomata, että elämänkokemus on jopa jonkinmoinen trendi jännäreiden tutkijahahmoissa. Se tuo särmää päähenkilöihin.

☆☆☆☆

Dekkariviikon ensimmäinen kirjani on Taina Haahtin romaani Koti (Crime Time 2026). Kuuntelin sitä automatkoilla lapsuudenkotiin ja siellä puutarhatöissä, mikä piti mielen vireänä kummassakin hommassa. Ja eläydyin, millaista on olla muistojen vyöryssä lapsuudenkodin tienoilla.

Kuusikymppinen Lare saapuu pitkästä aikaa Nurmijärvelle isän kunnon heikennyttyä. Samalla aktivoituu 40 vuotta vanha murha, luokkakaverin Lyydian kuolema, sillä Laren kotiinpaluun hujakoilla Lyydian veli löytyy murhattuna.

Laren kaveri Artsi työskentelee paikallisessa poliisissa, ja Lare ryhtyy penkomaan vanhaa rikosta mahdollisten yhtymäkohtien vuoksi. Vähän vastahakoinen Artsi antaa sen tapahtua.

☆☆☆

Rikosromaani käy välillä takaumina Lyydian viimeisessä illassa, mutta pääosin se seuraa Laren elämää muuttuneessa lapsuudenkotimaisemassa. Laren elämän eri kerrokset vaikuttavat häneen, ja se lisää henkilökuvauksen uskottavuutta ja välillä jopa syvyyttä. Siinä iässä on jo jos mitäkin takana, mikä vaikuttaa ajatuksiin ja tunteisiin.

Lopulta romaanissa on kyse kuoleman lisäksi rakkaudesta ja elämän jatkumisesta. Niistä kaikista punkee pintaan kipeitä asioita.

☆☆

Hyvin kirjassa näkyy juron isän ja pojan suhde ja myös juron pojan avuttomuus haurastuvan vanhusisän ainoana läheisenä. Isän toivomaan jatkuvuuteen Larella ehkä on jotain kerrottavaa. Vanha 40 vuotta kiteytynyt lemmensuolakin taitaa maistua.

Koti haarautuu moneen suuntaan, ja yksi niistä tuo esille pienituloisten vanhusten heikkoa asemaa. Kiinteistökaupat ja kuntotarkastukset pitävät sisällään riskejä, joita Lare myös ryhtyy pöyhimään.

☆☆

Kerronnallisesti romaanissa vaihtelee viipyily ja tarkka rikosselvityksen etenemisen kuvailu. Sen lisäksi on paikoitellen kielellisesti kiinnostavia kuvailuja. Epäilyksen siemeniä juoni kylvää näppärästi niin, ettei kiinnostus lopsahda. Ehkä kuitenkin eniten tykästyn kriminologi-Laren vuorovaikutstaitoihin työssä ja niiden hapuiluun privaatisti. Niinpä Nurmijärvi-noir sai lupaavan alun.

☆

Taina Haahti: Koti,  Crime Time 2026, 10 tuntia 13 minuutia. Kuuntelin BookBeatissa.

Kirjoitan arvioita, en mainosta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Dekkariputki, haaste, Kirjallisuus

Avainsanat:

3 kesäkuun, 2026 · 6:34 am

Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme

Lina Wolffin tuotanto on kiinnostava, koska (suomennetut) romaanit ovat keskenään erilaisia ja kuvaavat kovin erilaisia ympäristöjä. Yhteistä niissä on kuitenkin vinksahtaneisuus, joka vetää mukaansa. Häiriön tunnussa vetoaa selittämätön. En ihaile julmuutta, mutta senkin Wolff saa verbalisoitua siten, että dekkaristeilla on syytä ottaa oppia ja mallia.

Keväisessä Helsinki Lit -käännöskirjajuhlassa Wolff kertoi, ettei hän tiedä, mistä merkillisyydet ja kauheudet pulpahtavat teksteihin, sillä hän on tavallisen mukava ihminen. Sitä ovat muutkin kuulemma ihmetelleet kirjailijakohtaamisissa. Tosin Wolffin skånelainen kotikolkka on kuuluisa kammottavista rikoksista. Niistä kirjailija sai inspiraation romaaniinsa, ja ilmeisesti juuret vaikuttavat häneen alitajuisesti.

Valitettavan epäselvä kuva veikeästä kirjailijasta Helsinki Litissä toukokuussa 2026.

●

Wolff kuvaili Helsinki Litissä romaaninsa minäkertojaa, ettei hän ole veitsikokoelman terävin. Sellaisen kertojan hän halusi kontrastiksi tapahtumiin romaaniin Ruumiit jotka hautasimme. Ja sellaisen me lukijat saimme. Ja saamme kuvauksen ihmisyyden varjoista ja yllättävyyksistä.

”Lakoniseen sävyyn Peggy vastasi sen tarkoittavan yksinkertaisesti sitä, että joku on lehdetön puu, kuivunut meri, kaupunki vailla ihmisiä. Kuivunut meri? En ymmärtänyt sitäkään vähää kuin aiemmin. Ymmärsin vain, että jossakin piili toinen Peggy, varjonpuoli-Peggy, joka oli ikään kuin kuun takaosa ja jota ei voinut nähdä siitä, missä minä olin.”

Kertoja, nuorehko nainen sai sijaisvanhemilta nimen Jolly, sisar nimettiin Peggyksi, sillä prinsessamaiset alkuperäiset nimet eivät kelvanneet sikatilalle. Tytöt ovat kasvaneet karuhkoissa oloissa pikkukaupungin maalaislaidalla riitaisten tilanpitäjien huushollissa.

Jolly kuvaa kaikkea paljaasti joltisenkin naiivin suodattaminen kautta. Hän on tavoitteeton ajautuja ja toimii kotiväen ailahdusten mukaan. Peggy sen sijaan tavoittelee kaupunkilaisrouvan asemaa ja saa sen. Sitä ennen hän kuitenkin kokee väkivaltaa, joka käynnistää romaanin ruumistapahtumat.

●

Romaanin juoni etenee liukkaasti, ja sen outoja käänteitä seuraan lukijana tyyliin jaaha, ahaa eli otan kaiken annettuna. Kaikkiin kummallisuuksiin ja hurjuuksiin kertoja vie niin kuin ne olisivat luonnollisia tapahtumien kulkuja. Taustalla hykertää makaaberi musta huumori, kontrasteista kehkeytyvä.

Henkilöhahmot ovat hykerryttäviä, ja johdossa häärää sijaisäiti. Kontrastit toimivat myös sen suhteen: esimerkiksi ennakkoluuloisuus ja kostomeininki jyllää, ja samalla vastoin alueen vierausepäluuloja sijaisäiti sijoittaa hyväntahtoisesti talouteensa kaksi laitonta pakolaista.

●

Ruumiit jotka hautasimme taitaa olla Wolffin viihteellisin teos. Rakastajat-romaanissa oli viitteitä samaan pussinperä-maaseutupitäjään, josta uutuussuomennos kertoo, mutta sävytyksessä ei ole samaan silmäniskujen vinkeyttä kuin tässä tuoreimmassa teoksessa. Toisaalta romaani Lihan aika meni niin överiksi, että siinä oli jo ituja tämän teoksen sävyihin.

Useita August-palkintoehdokkuuksia saanut ja palkinnon voittanutkin Lina Wolff on tempaavalla ja taitavalla tekstillään meriitit ansainnut. Todella mielenkiinnolla odotan, mitä häneltä seuraavaksi luettavaksi putkahtaa.

●

Lina Wolff: Ruumiit jotka hautasimme, suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, Otava 2026, 177 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Kirjoitan kirja-arvioita, en mainoksia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Avainsanat: