Arianna de Bellis -ketjun kuudes lenkki Suden hetki (Gummerus 2018) kytkeytyy päähenkilön menneisyyden salaisuuksiin. Se sisältää monenmoisten rikosten ohella lavastuksia, valheita ja takaa-ajoja. Eikä siinä vielä kaikki: lisäksi pitäisi torjua joukkotuhoaseeksi kehitetty rutto. Vera Valan dekkarisarja ottaa selvästi loikan kohti trilleriä.
Uskallan väittää, että Valan kirjasarja kannattaa lukea järjestyksessä, sillä ilman aiempien kirjojen taustatietoja henkilöistä ja heidän kehityskulustaan voisi kirjan kiehtovuus kuihtua. Sarjan pointti on Ariannan vaiheiden seuraaminen. Tässä uusimmassa osassa paljastuu muistinmenetyksen syyt ja pimennossa olleiden vuosien keskeiset asiat, ja sen vuoksi ei tässä osassa seurata Ariannaa selvittämässä rikosta kuten monesti aiemmin. Kaikki jännitysmomentit linkittyvät nyt Ariannaan. Ero muihin sarjan osiin on myös siinä, että Suden hetkessä on matkattu Italian ulkopuolelle, eli tapahtumat sijoittuvat lähinnä Seychelleille.
Suden hetki yllättää minut otteen muutoksin. Sekin yllättää, että sarjan uskollinen lukija palkitaan nyt suurten salaisuuksien paljastamisella. Pahaa pelkään, etten minäkään kykene selviämään paljastamatta jotain salaisuuksista. Varoitan siis siitä.
Kerrataanpa tämän verran: Ariannalla on pieni tytär Bartolomeon kanssa. Mies on Ariannan kuolleen aviopuolison Giovannin oppipoika, ja Ariannan menneisyydestä silloin tällöin singahteleva Rodolfo on Bartolomeon muukalaislegioonatoveri, ja on Rodolfolla myös yhteyksiä edesmenneeseen Giovanniin. Arianna on ollut ja on tavallaan yhä kolmen miehen piirityksessä. Pysytkö kärryillä? Ei tämä vielä mitään, sillä uutuusromaanissa poukkoilee väkeä vähintään Rodolfon suvusta, PharmaEdenistä, SwissSecistä ja Legio Sacrorumista. Eli tarkkana täytyy pysyä.
Juoni kimpoilee keuhkoruttoepidemian aiheuttajan etsinnässä, mutta kuten jo mainitsin, keskiössä ovat Ariannan menneisyyden ja suhteiden salaisuudet:
Arianna oli kuvitellut, että asiat menisivät toisin. Bartolomeo olisi avoin kuin kesän kirkastama järvenselkä, joku, johon Arianna saattoi luottaa. Sen sijaan Arianna suunnisti salaisuuksien keskellä. Oli menneisyys, mielen perukoilla aina valmiina odottava kuilu täynnä tunteita, joita hän ei olisi halunnut tunnustaa edes itselleen.
Romaanissa liikutaan ajassa edestakaisin, ja takaumat rakentavat entistä kerroksellisemmin Rodolfon persoonaa. Se on kirjassa parasta. Muut henkilöt jäävät vehkeilykuvioiden pyörteeseen, esimerkiksi aiemmissa osissa minun huomioni kaapannut Ariannan veli Ares jää syrjään. Sen sijaan mithralaisuuden seittiin takerrutaan aiempaa tiukemmin. Yhdessä dekkariosassa Arianna selvitti kulttia liippaavaa tapausta, mutta nyt mystinen ylimistöuskonto liippaa Arainnaa. Yksi kirjan jännäriaineis on se, kuka on kultin salaperäinen pomo, Paholaisrausku. Vastausta saa odottaa loppusivujen jymy-yllätykseen.
Tästä haluan vielä sanailla: Vala on taitava kielenkäyttäjä. Lisäksi hän on mieltynyt nimileikkeihin. Romaanin nimi viittaa suoraan Ariannan menneisyyden piinaajaan, Rodolfoon, joka tunnetaan hämärähemmojen piireissä susimaisin nimin El Lobo, le Loup ja Lupus. Jaha, ja Ariannan koko nimi on Lupi de Bellis. Joskus nimiasiat menevät ehkä överiksi, esimerkiksi kuolemaa levittävän pahislääkefirman nimi on PhrmaEden.
Ahmaisin kirjan, eli se sopii sarjadiggarille kesäjännitysviihteeksi, mutta tulee tähän perään mutta. Mutta kun kirjassa on kerrassaan ihan liikaa – on ruttoa, moninkertaisia juonitteluja, vakoilua, kulttiuskontoa, salaseuroja, pahantahtoisia sukulaisia, läheisten petturuutta, mustavalkoista kostoa ja katkeroituneita rakastajia. Mutta pisteet siitä, että joissain henkilöissä hyvä ja paha sekoittuvat hyvällä tavoin hämärtyen.
Päähenkilöä on viety elämänsä lemmenpoluilla kuin pässiä narusta, ja kaikki entinen näyttäytyy petosten ketjuna. Lukija on kirjassa usein askeleen Ariannan edellä, ja se pitää yllä kihelmöintiä ja päähenkilön symppaamista. Odotin kuitenkin henkilökuvauksen syventämistä, mutta tapahtumavauhti ei anna sille sijaa – ikään kuin sarjan lopetus vaatisi kirimistä juonimaaliin. Toivon, ettei tämä jää tähän, vaikka kirjailija on kertonut Ariannan jäävän tauolle. Arianna joutuu kirjan lopussa isojen muutosten eteen, ja siitä irtoaisi henkilövetoisia jatkoseikkailuja. Ja toistan: sitten on se kirjan lopun jymy-yllätys…
– –
Vera Vala
Suden hetki
Gummerus 2018
277 sivua.
Luin eKirjana BookBeatissa.
Sarjan muut osat
- Kuolema sypressin varjossa
- Kosto ikuisessa kaupungissa
- Villa Sibyllan kirous
- Tuomitut
- Milanon nukkemestari.
Kirjasta kertoo myös Baba Lybeck bloginsa podcastissa.
Päätän omalta osaltani kirjabloggaajien dekkariviikon (ks. lisää blogista Yöpöydän kirjat).
Jos haluat lukukokemuksen, jossa romaanin kieli, kerronta, kuvaustapa, ajatusrakennelmat ja tunnelma tarjoavat täyteläisen kokonaiselämyksen, Olli Jalosen uutuuskirja 
Eipä erityisen runsaasti kirjallisuudessamme ole autenttisia maahanmuuttajatarinoita. Nyt on haastattelukirja 
Olen nauttinut monista runokokoelmista alkuvuoden aikana. Jos yksi pitää valita, keikun kahden vaiheilla: Saila Susiluodon 
Jos haluat lukea ajankohtaisen romaanin, joka liittyy maahanmuuttajiin, kotoutumiseen ja uskomusten/asenteiden yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, valitse tämä kirja. Johannes Anyurun romaanin 
Arpoa pitää. Tämä ei ennusta hyvää Blogistania-äänestystä ajatellen, vaikka siinä voi valita kolme kirjaa palkintopisteytykseen. Arvon siis vuoden 2017 romaanielämyksiä, osun nyt tähän. Luin tämän kirjan sellaisessa vaiheessa, että kaikki tähdet taisivat olla oikeissa asennoissa: sain uppoutua tarinaan, kerrontaan, tunnelmaan, kohtaloon. Katja Kallion 
Vaikeaa, vaikeaa. Valinta on vaikea, muttei niin vaikeaa kuin sata vuotta sitten, kun piti valita, mitä tehdä ja missä olla mukana. Olkoon: Anneli Kannon 
Jos sie haluut kattavan katsauksen kotimaan kulttuurihistoriasta ryyditettynä maailmantapahtumilla, miljoonien vuosien perspektiivillä ja rempseällä kerronnalla, täs siul on sellainen. Juha Hurmeen 
Pierre Lemaitren Verhooven-sarjan karkea väkivalta pisti minut epäröimään, vaikka tiedän herran oleva taitava sanankäyttäjä tilanteiden luojana. Onneksi sidoin itseni 
Kiitos Ompun runohaasteen: luin poikkeuksellisen paljon runoja. Jokainen luettu kokoelma on tarjonnut kielellis-mielellisiä oivalluksia. Jokunen kirja tarjoaa vain muutaman sellaisen, toiset useita ja yksi kokoelma sellaisia kosketuspintoja, jotka horjuttavat ja humalluttavat. Saatan olla hurahtanut: Tomi Kontio, 
Vastustan lasten ja nuorten kirjojen niputtamista samaan kategoriaan. Kumpikin ansaitsee omat kategoriansa – ja silti niputan ne nyt. Kasaan tähän kimaran. Mauri Kunnas ansaitsee kaikki ylisanat, sillä hän on siirtänyt hienosti kotimaista ja länsimaista kulttuuriperintöä kymmenissä kirjoissa. Siksi 
Tänä vuonna en innostunut monestakaan käännöskirjasta. Syy voi olla siinä, että lukemiseni painottui pitkälti kotimaiseen kirjallisuuteen. Painin nyt amerikkalaisen, ruotsalaisen, korealaisen ja japanilaisen kirjavalinnan välillä. Olkoon valintani tyylikäs kertomus, jossa ihmisen arvoituksellisuus menneen ja nykyisen taakkoineen välittyy eleettömästi: Haruki Murakami, 
Harvoin jätän kirjan kesken; pysyn pitkään toiveikkaana, että kyllä se tästä. Rohkeus katkaista kirjakokemus on vuosien varrella kasvanut. Tänä vuonna kannet menivät kiinni tahmean käynnistelyn jälkeen: Dan Brownin, Jojo Moyesin ja Sadie Jonesin uutuuskirjojen kanssa kävi köpelösti. Loppuun luin Pauliina Suden Seireenin ja Herman Kochin Pormestarin mutta huokailin pettyneenä pitkittämisen tuskaa ja fokuksen puutetta.
Tätä en olisi uskonut tapahtuvan. Monien teatteriesitysten, tv-draamojen ja muutaman elokuvan nähtyäni valitsen vuoden draamaqueenikseni Englannin kunigattaren! Tuijoteltuani 20 osaa Elisabethin elämää (
Vuoden aikana olin mukana monessa mukavassa. Oli Turun ja Helsingin kirjamessut, useita hauskoja kirjabloggaajatapahtumia, mielenkiintoisia Baba Lybeckin 
Suomi 100 -juhlinnassa riemastutti Ylen Kirjojen Suomi -hanke. Yli 80 kirjabloggaajaa postasi Ylen kirjallisuustoimittajien valitsemista itsenäisyyden ajan vuoden kirjoista. Vaikka minulle ehkä epäkiitollisesti osui kaksi jännäriä (vuodet 
Tänä vuonna (kuten jo seitsemänä vuotena) matkailin lähinnä Tampereella, tiheästi. Sain kuitenkin mahdollisuuden kahteen Saksan matkaan. Palaan omaan irtiottooni keväällä, jolloin kävin kääntymässä 
Elämä on sakeanaan askareita ja huolia, joten siihen on syytä saada näkökulmia, pyöristäviäkin. Niistä mietteistä ovat syntyneet runoni, jotka ilmestyivät elokuussa: 
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 