Uuden vuoden 2018 käynnistys

Vuosi 2017 kului sukkelasti. Luin enemmän kuin aikoihin (ks. Luetut 2017). Sitä selittää muutaman viikon paussi, jolloin oli virkatöistä vapaata lukuaikaa. Kirjoitin myös tavallista tiheämmin, blogijuttuja ja muita pieniä kirjoitushommia.

Kurottelen tänäkin vuonna kirjataivaisiin ja muihin kohottaviin kulttuurikokemuksiin. Siksi vaihdan blogini otsikkokuvan tavoitteitani vastaavaksi. Määrää koetan korvata kaiketi laadulla, sillä ennakoin muiden aikaa vievien hankkeiden verottavan luku- ja blogiaikaa. Se jää nähtäväksi, mutta näin toiveikkaasti tavoittelen:

Haasteita pukkaa. Klassikkohaaste kulkee kuudetta kierrosta (31.1.), ja uusi runorunohaaste pyörähtää käyntiin, novellihaastekin on menossa. Syyskuussa lanseerasin taiteilijaromaanihaasteen, joka jatkuu huhtikuun loppuun. Varmasti innostun muistakin kirjakilvoitteiluista. Jo bloggaamisen alussa tekemäni päätös kyllä pitää: tämä olkoon harrastus, jossa en suorita vaan nautin voimavarojen mukaan.

Utelen. Käännän
kirjan lehden ja vuoden,
olevan, tulevan.

2 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus, Sekalaista

2 responses to “Uuden vuoden 2018 käynnistys

  1. Hieno, ilmava otsikkokuva! Taiteilijaromaanihaasteesi onkin ollut viime päivänä mielessäni, sillä hieman yllättäen olen lukenut lyhyen ajan sisällä kolme haasteeseen sopivaa kirjaa. Bloggausjonossa tosin vielä odottelevat blogin puolelle pääsyä. Oikein antoisaa alkanutta kirja- ja kulttuurivuotta sinulle. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s