Kristiina Vuori: Elinan surma

Kristiina Vuori kertoo uusimmassa historiallisessa romaanissaan Elinan surma (Tammi 2018) Kantelettaresta tutun runon uudesta näkökulmasta. Nyt keskiössä on suurtilan emäntäpiika Kirsti, ei runon hyveellinen uhri, nuori Elina-rouva. Tavoite on selvä, sillä kirja omistetaan historiassa parjatuille naarasusityyppisille naisille: ”Menneisyyden naiselle, jonka ainoa synti oli olla yhtä lujatahtoinen ja ylpeä kuin mies.”

Vuori poimii Lönnrotin muokkaamasta kansanrunosta ympäristön ja päähenkilöt ja lisää sopivasti omiaan. Historiankirjoista lisäksi selviävät ilmeiset ristiriidat Klaus Kurjen ja Elinan elämänkaaresta verrattuna runoon, ja sitä Vuori hyödyntää romaanissaan. En paljasta 1460 -70 -luvuille keskittyvän juonen lopputulemaa, kerron vain lähtökohdat draamalle, joka on enemmän kuin triangeli.

Kirsti jäi pikkutyttönä orvoksi ja kasvoi Elinan isän suojeluksessa nuoreksi naiseksi, jota Elinan äiti syrjii sumeilematta mitättömän sukutaustan ja orpouden vuoksi. Ulkopuolisuus ja osattomuus seuraavat Kirstiä, vaikka kasvinkodissa Elina ja maitoema Pörösilmä kohtelevat Kirstiä hyvin, ja myös myötämielinen on Uoti-nuorukainen, Kirstin ensirakkaus. Kun Elina pääsee luostarioppiin, Kirsti siirtyy Klaus Kurjen emäntäpiiaksi ja vällyjen väliin. Ei orvosta oteta emäntää isoon taloon, joten Kirstille jää domina-Elinan piian asema.

Elinan surma.jpg

”Mutta minä en olisi minä, jos en yrittäisi tehdä asialle mitään.”

Kirsti on yhteiskunnallista asemaa vailla oleva piika, joka ei malta säästää ainoaa kauppatavaraetuaan eli itseään, vaan lankeaa isännän pauloihin ilman julkisia kihlavaloja. Nainen on miehen omaisuutta joka säädyssä, mutta säädytön nainen – kaikessa merkityksessä – arvoton. Kirsti ei tahdo taipua moiseen, vaikka vaihtoehdot ovat vähissä.

Vuori on rohkaistunut kertojana. Minäkertoja-Kirsti vuodattaa kaunaansa sumeilematta ja välillä pomppii muistoissaan, joissa on sapenkarvaita pettymyksiä lieventämässä hyviä hetkiä ja nykytilaa taustoittavia muistoja. Tuttua Vuorta valuu Kirstiin, sillä aiemmissakin romaaneissa on esiintynyt ristiriitaisia puolensapitäjiä ja tuittuilijoita (esimerkiksi Siipirikko ja Disa Hannuntytär). Kirsti on aiempia variatioita vahvemmin hahmoteltu nainen. Hän reflektoi kostotoimiaan ja on pitkälti tietoinen sekä kaunansa syistä että seurauksista – ei vain voi itselleen mitään oikeutta hakiessaan ja puoliaan pitäessään.

Katkera ääni pääkopassani ei huuda eikä paru, mutta seuraa sitkeästi läpi päivän ja yön aina uuteen aamuun. Kuin kantaisin äänekästä hepokattia vyöllispussissani.

”Kyllä kolli kuin kolli aina kalan hajun tuntee.”

Elinan surma on viisto rakkausromaani, jossa lihanpiilotus on keskeisessä roolissa. Rehevästi seksuaaliset suoruudet ja piilomerkitykset tursuavat tekstistä. Tunnepuoli maustuu romaanissa kirpeäksi, sillä himo ja rakkaus sotkeutuvat vallanhaluun ja ylpeyteen. Kirstikin niiden kynsissä sekoittaa oikean ja väärän rakkauden, oikeat ja väärät teot.

Ihailen monesti virkepoljentoa, jossa vanha sanasto lisää uskottavuutta Kirstin persoonaan. Eläväinen kieli sopii Kirstin suuhun ja välittää 1400-luvun loppupuoliskon elämänehtoja. Aiempien romaanien tapaan Vuori kuljettaa rinnan kristinuskon oppien juurtumista ihmiseen ja taikauskon vaikutusta toimintaan. Kansanuskoaineksia romaaniin ripsautellaan nyt mainiosti tekoihin sovittaen, ei luennoiden. Vuori parantaa näin kerrontaa kirja kirjalta.

Jos vakuuttaisin lempeäni nyt, kun hän on lähdössä, käyttäytyisin kuin mikäkin jalkajakkara.”

Kirstin sumeilematon puolustuskanta lisää ongelmia, joista hän osin on tietoinen, osin ei suostu tunnustamaan. Niin inhimillistä ja ajatonta. Eikä Elina ole vain kalpeanhauras nuorirouva, eikä Kirsti ainoastaan juonitteleva, petetty piika. Naisten särmä terävöityy kissatappelun kiihtyessä. Kumpikin pitää asemiaan niillä keinoin, jotka ovat mahdollisia. Vanha ystävyys ei paljon valtataistelussa paina.

Viihdelukemistoa Elinan surma mielestäni on, vaikka Angelica-tyyppinen seikkailuromanssitarinointi on syventynyt. Historiaviihde ei ole pahasta, kun se on näin vakuuttavasti hahmoteltua. Naiskeskeisyys vahvistaa tarinaa, sillä miehet jäävät persoonina yhden ilmeen uroiksi. En ole varma, onko loppuratkaisu perusteltu, mutta jotain kihelmöivää siinä on. Se jättää kutinan miettiä, mitä seuraa vääristä valinnoista väärin syin ja miten tarina voi vielä jatkua.

P. S. Kirjan lopussa Vuori taustoittaa Elinan surma -runoa ja historiallisia faktoja, ja myös alkuperäinen runo on lisätty luettavaksi. Lopussa on myös sanasto.

– –

Kristiina Vuori
Elinan surma
Tammi 2018
historiallinen romaani
201 sivua.
Luin BookBeatin eKirjan.

Juttujani Kristiina Vuoren kirjoista: tässä.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

5 responses to “Kristiina Vuori: Elinan surma

  1. Kiitos kirjan esittelystä . Luen mielelläni historiallisia romaaneja ja innostuinkin, kun markkinoille ilmestyi Kristiina Vuoren kirjat. Olen lukenut häneltä vain Siipirikon, mutta siihen se jäi. Henkilöt eivät mielestäni eläneet. Ehkä kokeilen uudelleen jotakin toista kirjaa. Hyvää kevään odotusta täältä hankien keskeltä!

  2. Minä olen ihastunut Vuoren kirjoihin ja olen lukenut kaikki muut paitsi tätä uusinta. Historia on aina parasta ja se, että mukana on aitoja tapahtumia ja henkilöitä. Sopivasti faktaa ja fiktiota.
    Minusta henkilöhahmot ovat erittäin elävän tuntuisia.

    • Mia, kiiyos kommentista? Aika, tavat ja uskomukset ovat Vuoren kirjoissa luotettavasti kuvattua, ja ei kun itseäni toistamaan: kerronta kehittyy kirja kirjalta, ja Filippan ja Elinan surman naishenkilöissä alkaa jo olla sitä jotain.

  3. Paluuviite: Haaste: Klassikkotuunaus | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s