Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Lapset ovat kouluiässä, parisuhde vakiintunut, kodinkunnostus on valmistumassa ja nelikymppiset lähestyvät. Silloin on oiva sauma elämän väliarviolle. Toinen elämä (S&S 2018) vie Pauliina Vanhatalon arkikatsaukseen. Kirja alkaa paradoksista:

Minä olen tavallinen ja teen tavallista, mikä tarkoittaa  ettei se ole kiinnostavaa.
Mikä tarkoittaa ettei siitä voi kirjoittaa.

Vanhatalo on taitava tekstintuottaja. Lukekaa vaikka hieno romaani Pitkä valotusaika. Tekstitaitajana hän voi aivan mainiosti kirjoittaa keski-ikään harhailusta silloinkin, kun kaikkein dramaattisimmat asiat tapahtuvat vain pääkopassa. Toinen elämä on edellisen kirjan Keskivaikea vuosi tapaan vakuuttavaa tunnustuskirjallisuutta: siinä avoimesti välittyy kirjoittajan ajatus- ja kokemusprosessi.

Tarina asettaa suurimmat vaatimukset päähenkilölle, jonka tulee olla kiinnostava muttei liian outo, ymmärrettävä muttei ennalta arvattava, samastuttava muttei tylsä. Hänen tulee olla moniulotteinen, syvä, yksilöllinen ja rakastettava.

Näin Vanhatalo erittelee kiinnostavan kirjallisuuden ytimiä ja ilmeisesti olettaa olevansa kaikkea muuta. Tässä kirjassa minäkertoja-päähenkilö-kirjailija pistää itsensä peliin: kaikki kaatuu tai kohoaa hänen varassaan. Kirja voittaa puolelleen juuri siksi, että sen rehti lähestymistapa saa ymmärtämään, paljolti myös samastumaan (vaikka nelikymppiskriisi on kaukana takana ja muutakin elettyä elämää on jo kertynyt).

Kiinnostavaa kirjassa on suuren tarinan purkaminen. Ei elämässä ole yhtenäistä juonta tai draamankaarien säännönmukaisuutta. Samalla hajoavat kirjoittajan käsitykset itsestään ja minuuden suoralinjaisuus. Omat elämänvaiheet tuntuvat tutuilta ja samalla vierailta, kun ne muuttuvat muistoiksi. Oma elämä muuttuu tarinapalasiksi ja etääntyy samoin kuin ihminen vieraantuu lähtökohdistaan. Näiden asioiden pohdinta kiehtoo minua ja niiden käsittely kulkee mielenkiintoisena juoninauhana läpi kirjan. Eli on siinä juoni, vaikka tarina katkeilee!

Pohjimmiltaan yritys sisäistää hahmo olisi vain pyrkimystä jatkaa tarinaa, enkä tahdo sitä enää, en, vaikka ilman tarinaa en tiedä kuka olen ja mitä minulle tapahtuu kuin hetken pari kerrallaan.

Vanhatalo kertoo kirjassaan paljon perheestään. Lapset ovat merkityksellisinä läsnä mutta diskreetisti verhottuina. Äitiyden ristiriitaisuus ja luopumisen tunteet ovat kirjan yksi juonne. Avioliitto ja siten myös aviomies asetetaan yhtä paljaaksi kuin kertojakin, täysin kertojan ehdoilla ja hänen näkökulmastaan.

Monet pohdinnat liittyvät puolisoiden etäisyyden ja läheisyyden liikkumavaraan, kummankin rooleihin, joihin on lipsahdettu ja jumiuduttu. Virkistävästi paljastuu kaikenlaisia pikkumaisuuksia ja lapsellisuuksia – varmasti kaikille tuttuja, vaikkei niitä tohtisi tunnustaa. Läheisten kanssa on ainaisessa vuorovesiliikkeessä, on sitten suhde kuinka vakiintunut tahansa. Luottamuksen jälkeen heiluu epävarmuuteen, läheisyydestä vierauteen, hellyydestä ärtymykseen – ja sama jatkuu. Sen kanssa vain täytyy elää. Siihen Vanhatalo(kin) päätyy. Eikä se ole tyytymistä.

Välttämättömyyden tunne tekee tilaa kokemukselle vapaudesta. Vapaudesta lähentyä ja loitota, tarvita ja olla tarvitsematta, kulkea yksin tai kaksin, kiinnittyä toiseen, kiinnittyä itseen.

En olisi ehkä kaikkia yksityiskohtia tarvinnut, mutteivät ne haittaakaan. Alkuhangoittelun jälkeen kirja tempaisee mukaansa, sillä toinen elämä (ja Toinen elämä) on vain ja täydesti elämää. Paljon mietin sitä, houkuttaako minua yksityisyyden tirkistely vai haenko tarttumapintoja tai keinoja oman tavallisen elämäni hapuilun kestämiseksi. Vanhatalo todistaa, että yksityinen tavallisuus on kiinnostavaa – ainakin silloin, kun se esitetään näin kaunokirjallisuusomaisesti. Välillä teksti taittuu aforistisiksi ajatelmiksi, paljaimmillaan kuin koskettaviksi runosäkeiksi.

Toinen elämä

Uudessa Eeva-lehdessä esitellään Pauliina Vanhatalon ja perheen remontoimaa kotia.

– –

Pauliina Vanhatalo
Toinen elämä
S&S 2018
tunnustuskirja
206 sivua.
Ystävä lainasi kirjan.

Vaihtelun vuoksi: tässä juttujani muutamasta Veera Vaahtera -kirjasta, Pauliina Vanhatalon viihderomaaneista.

3 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus

3 responses to “Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

  1. Tämä on tulossa kirjastosta. Tykkään tosi paljon Vanhatalon kirjoista.

  2. Paluuviite: Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä – Kosminen K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s