Malminkartanon kirjasto sai tiistaina 21.11.2023 vieraakseen Katja Ketun. Pääsin haastattelemaan häntä uutuusromaanista Erään kissan tutkimuksia (Otava 2023). Romaani on monikerroksinen, ja siitä on ammennettavaa kysymyksiin. Tunti tuntui todella lyhyeltä.
Käynnistimme keskustelun kissuudesta, niin Katja ketun kahdesta löytökissasta kuin romaania innoittaneista teoksistakin kuten Franz Kafkan novellin nimestä Erään koiran tutkimuksia, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan kissahahmosta ja Haruki Murakamin romaanien lukuisista kissoista.
Romaanissa on kolme erilaista kertojaa: Kirjailija lähiaikojen Eirasta, Eevan päiväkirja 1917-1979 ja kissa. Kertoja-kissa on kiehtonut Kettua jo viitisentoista vuotta, sillä senkaltainen välittäjähahmo saa romaaniin sävytystä ja hauskuutta. Kettu on joskus kuvaillut itseään: murheen humoristiksi. Sanoisin, että uutuusromaani käsittelee vakavia aiheita, mutta myös leikittelee hilpeästi.
Kettu kertoi kissan roolista Eevan päiväkirjojen ja Kirjailijan sanattoman kauden välillä: se selventää ja sitoo romaanin keskushenkilöiden kerrontaosia. Omaa hupiaan lisää kissan Henkiopas-tehtävä. Välillä kissa on silkka kissa vaistoineen, välillä myyttinen ja mystinen tutkija.
•
Kävi ilmi, että Katja Ketun kissa loikkasi joksikin aikaa omille teilleen Ketun isoäidin saaritalossa itärajan läheisyydessä – kissaan ei kuitenkaan saatu puhelinyhteyttä kuten romaanin kissaan. Selvisi myös, että kyseinen talo muistuttaa romaanin Eevan ja hänen miehensä Mahten taloa ja asuinseutua. Kettu kertoi myös tarinoita isoäidin isän seikkailuista 1910-30-luvulla, jotka muistuttivat Mahten taipaleita romaanissa. Kettu kuuli lapsena ja nuorena isoisovanhempiensa suhteesta, joka inspiroi häntä romaanin pariskunnan lämpimän liiton kuvaukseen. Suvusta löytyy merkillisiä tarinoita ja sattumia, mutta Kettu muistutti, että niitä on kaikilla ihmisillä.
Erään kissan tutkimuksissa on yhtymäkohtia kirjailijan sukuun, tuttuihin paikkoihin ja omiin viime vuosien kokemuksiin keskenmenoista, kiusaamisesta ja sanojen katoamisesta. Kirjan lähtökohta on, mitä jää jäljelle, jos Kirjailijalla ei ole sanoja. Merkitys löytyy kirjan mittaan, samoin sanat, ja niin täyttyy myös kirjan alun motto, suomalainen sananlasku: ”Kellä sanat, sillä valta.”
•
Keskustelimme kirjoihin lyödyistä määrittelyistä. Ketun romaani on historiallinen romaani, suku- ja perheromaani, yhteiskunnallinen romaani, spefi-romaani (maaginen realismi), omaelämäkerrallinen romaani, autofiktio ja avainromaani. Yhtä kaikki: se on romaani, kaunokirjallisuutta. Eniten runsasta yleisöä ja minua kiinnosti Ketun omaleimainen kieli ja kerronta, runsas ja rönsyävä, silti fokusoitu. Kettu kertoi keränneensä kaiken ikänsä sanoja – ja kiviä. Yksi kuulijoista kertoi kivien symboloivan viisautta, sillä kivethän ovat ikivanhoja. Selitys taisi miellyttää meitä kaikkia kuten myös se, että kirjailijaa kiehtoo sanojen kieputtelu.
Lopuksi siteerasin romaanista: ”Kuulen kissan kehräävän. Ja ymmärrän, että se on romaanin hyrinää.” Katja Kettu kertoi, että romaanin kirjoittaminen oli hänelle ilo, ja kun teksti pääsi vauhtiin, sitä syntyi virtaavasti. Ja kyllä se hyrisikin – ja hyrisee.
•
Kirjailijahaastattelu Malminkartanon kirjastossa 21.11.2023.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 