Avainsana-arkisto: Marja Kyllönen

Marja Kyllönen: Vainajaiset

F-asiaa ei voi ohittaa, joten palkintoehdokkuuden innoittamana luin Marja Kyllösen Vainajaiset (Teos 2022). Ymmärrän Finlandia-raadin valinnan. Kun halutaan painottaa kaunokirjallisen kielen kekseliäisyyttä, silloin tällainen teos tulee nostaa kärkikuusikkoon.

En tiedä, onko järkeä Vainajaiset-romaanista mainita edes juonta, mutta menköön. Saman kylän Raimo ja Inari rakastuvat, mutta pöhkö väärinkäsitys pakottaa parin odottamaan pitkään papin aamenta. Liitto muuttuu heti latteaksi. Parikymmentä vuotta sitä koettelevat lukuisat keskenmenot.

Kaiken tarkoituksettomuuden laimentamana Inari on vaihtanut nimekseen Laimi. Jossain vaiheessa kylä on kasvanut kiinni kaupunkiin ja Raimon maatalouselinkeino vaihtunut taksiliikenteeseen. Laimi hoitaa huushollia ja Raimon isoäitiä sekä laitoshuoltaa vanhainkotia. Aina välillä Raimon ja Laimin elämää viistää naapuruston Hertta-tyttö, joka kasvattaa mielikuvitustaan teiniksi saakka ja hakee hyväksyntää sieltä, mistä saa.

Fiktion voima on näyttää lukijalle henkilöistä muuta kuin henkilöt muille, ja tässä romaanissa kerroksellisuus kukoistaa. Pimeässä ihminen on toinen kuten Laimi tulitikkuineen, mielen pimeissä koloissa jylläävät sadut ja uskomusolennot niin kuin Hertalla, ja tarinassa pahuus voi luikerrella vauvaan metsästä kuin vaihdokastarinoissa.

Vainajaiset on jalostettu Aleksis Kiven, Volter Kilven, Aino Kallaksen raaka-aineista Kyllösen ihan omalla kielipajalla, jonka ahjoon tulta ja ilmaa puhaltaa kansanrunous. Virkkeiden sanajärjestys ja rakenne kietoutuvat kiihkeään vyöryyn, ja sitä tehostaa rytmiikka ja soinnuttelu. Eikä taida olla romaanissa montaa virkettä, jossa ei olisi kuvailevaa ainesta tai kekseliäänkummallista sanaa.

”Ojanposki oli hotkinut suun täydeltä lunta ja pömpötti pullollaan kuin raskas, raukea ihra. Pösäkkä pikkutyttö kaahloi kinoksessa kaksin käsin, kaksin jaloin, ja hanki näytti hampaitaan. Hämärä oli paksua ja pöpperöistä ja ähötti aamun pohjalla kuin puuro tytön maarussa, ja kuuparkaa puistatti.”

Välillä hallittua vyörykieltä katkoo paikallislehdentyyppiset pikkujutut, jotka ikään kuin palauttavat mielikuvitusmaailmasta todenkaltaiseen. Kerronnan kiinnostavin piirre syntyy siitä, että tapahtumakuvauksesta syöksähtää vähän väliä lihavoitua tekstiä, jonka kertoja on keskenmenossa menetetty Laimin ja Raimon tyttösikiö, joka vihottelee syntymättömyyttään. Olen lukenut aiemmin Hamlet-sikön kerrontaa Ian McEwanin Pähkinänkuori-romaanissa, mutta arvioisin silti ainutlaatuiseksi tämän romaanin kertojaratkaisun.

”Mutta ei minun äitini kurota kättään, ei vedä tykönsä turvaan vaan jättää minut tänne, mahoon mutaan ja unohdukseen, ja minä peityn alkumereen ja vereen, jossa haaveet ja haamut ovat yhtä ja samaa ja toiveet täyttyvät ja tyhjenevät kuin kuunkierrot, ja kuun valkea muna maksottuu, mustuu ja mykiö on kaiken näkevä, väkevä, jä äitini, minun mätäni pieksää lohdutonna kupeitaan, sellinsä sitkaita seinämiä ja kalterit kalisevat, kylkiluiden rita ryskyy ja uuman katiska laulaa, ja hukkuneilla on huilun ääni, hullun ääni ja hämärä, ja pelossa pesii joku, joka olisi voinut tulla todeksi ja joka on nyt hallitseva sen haaveita, oleva toiveitten täyte ja tyhjä; se olen minä.”

Vaikutun kieltämättä myös melko raskaasta verbaalihyökyaallosta. Latteaksi menee kirjakuvailuyritykseni. Voisin valita adjektiivin väkevä, silti se kuulostaisi voimattomalta. En ole kuunaan lukenut vastaavaa kuvausta lapsettomuudesta, oman lapsen vierastamisesta tai lapsen sosiopsykopatiasta. Hertan teinikokemukset autiotalon niljaisessa seurueessa alkavat olla jo melkein liikaa. 

Jos romaanin alussa heräsi hetkittäin epäilys, että kielikeekoilu on itsetarkoituksellista, se karisi tekstikyydissä, joka on samalla sekä jääkylmää että tulikuumaa. Kerronta yhtaikaa rypee tarkasti henkilöiden toimissa ja silti on myös viitteellistä. Kaikenlaisissa synkkyyksissä seisahdutaan, kummallisuuksissa viivähdetään, mutta lukijaa armahdetaan: lopussa läikkyy toivoa. Tästä menee tovi toipua.

Merja Kyllönen: Vainajaiset, Teos 2022, 239 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

10 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Romaani