Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen on juuri nyt ajankohtainen, sillä hän on ehdokkaana World Fantasy Award -kirjallisuuspalkinnon saajaksi (HS 10.7.2015). Englannoksien myötä kirjailijan agentti mainostaa suojattiaan sanoin: ”The best kept literary secret in Finland.” Salaisuus on näemmä paljastumassa.

Jääskeläinen kirjoitti maaliskuisessa Imagessa terävästi kirjakauppailun tilasta. Kirjan elinkaari on päiväperhosen luokkaa, ja ilman medianäkyvyyttä teos on jo syntyessään vainaa. Vain valtamedioissa noteeratut uutuudet myyvät ja näkyvät, kun taas edellisen kirjakauden ”ihan kivat” kirjat unohtuvat ja ovat alelaarien euroroinaa. Jääskeläinen uhmasi tätä kaikkea tarjoamalla viimeisimmän romaaninsa ilmaisladattavaksi. Kesäkuussa kirjailija julkaisi tilityspostuksen vapaajaon tunnelmista: hän on tyytyväinen tempaukseensa, sillä romaani tavoitti lukijoita, joita se ei ilman nettijakamista olisi tavoittanut.

Otin ilmaiskirjan vastaan. Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013) on omistettu verkossa laulaville seireeneille, kirjabloggajille – siis minullekin. Tulkitsen kirjailijan olevan tosissaan: bloggaajat ovat kirjoja arvostavia suurkuluttajia, ostajia, lainaajia ja sanomanlevittäjiä, pikku apureita kirjan hengissä pitämiseksi.

Kumarran syvään Jääskeläisen omaperäiselle spefi-luomistaidolle. Aiemman tuotannon tapaan (blogissani Harjukaupungin salakäytävät) hän loihtii uskottavien ja uskomattomien tapahtumien kokonaisuuden, jota kantaa kielen selkeys – silloinkin, kun kuvattu monimutkainen todellisuus ylittää tavallisen ja toden. Pidän myös Jääskeläisen tavasta vietellä arkisten toimintojen kautta fantasian risteyskohtiin. Lisäksi ihastun taitoon luoda tunnelmia, vaihdella niitä, hivuttaa jännitettä. Tässä romaanissa aistii alusta lähtien pahaenteisen ilmapiirin. Sielut kulkevat sateessa on minusta kirjailijan voimakoe: aiheeltaan kunnianhimoinen, toteutukseltaan runsas ja rönsyävä.Sielut kulkevat sateessa

***
SIVUHUOMAUTUS

Jo alussa, vahvistuen puolivälissä kirjaa aloin pahoitella lukutilannetta itselleni ja kirjalle. Ei ole tälle eikä millekään kirjalle otollista, jos ja kun edellinen lukukokemus on fantasiavyöry nimeltä Saatana saapuu Moskovaan. Tematiikat natsaavat yllättäen toisiinsa – Bulgakov askartelee saatanan kanssa, Jääskeläinen jumalan, taivaan isän tms. – mutta Bulgakovin mielikuvamyrsky on jyrätä uuden fantasiamaailmaelämyksen. Kirjailijuuden kiemuroitakin kumpikin siinä sivussa käsittelevät.
***

Nelikymppinen sairaanhoitaja Judit aloittaa uuden elämänjakson pääkaupungissa monikansallisessa kotihoitofirmassa, jossa esimiehenä on lapsuudenystävä Martta. Näin hän saa olla lähellä rakasta kummipoikaa, jolle ei kuulu hyvää. Uusi työpaikka poikkeaa aiemmasta hoitotyöstä.

Vähitellen lähestymistapa alkoi tuntua järkevältä, jopa uraauurtavalta, ja työ sujua. Judit ajatteli, että hoitotyössä oli ehkä hyvinkin ollut tähän saakka sielun mentävä aukko. Hän ei itse uskonut sieluun F-Remediumin oppien mukaisella tavalla, mutta sielusta puhumalla saatiin selvästi esille sellaisiakin psykofyysisiä oireita, jotka muuten jäivät helposti huomaamatta.

Firman toimintatapojen kautta alkaa purkautua lapsuuskokemuksia ja perimmäisiä kysymyksiä. Tavallisen hoitajanaisen matkassa liu’utaan fantasiaan ja kauhuromanttiseen uskonsotamystiikkaan. Judit on hienosti hahmoteltu päähenkilö, etenkin ristiriitaisten tunteiden ja ajatusten käsittely onnistuu. Kuvaus yllättää välillä tarkkanäköisellä viileydellä, välillä lihallisuudella. Muut henkilöt ovat hankalammin lähestyttäviä.

Voi taivas, miten vaikea aihe! Ateistit, agnostikot, taivasuskoiset ja hurmoshihhulit marssivat kirjan sivuille esittelemään näkökantojaan ja kokemuksiaan. Sen lisäksi pääsee uppoutumaan aivan omalakiseen sielujen vaellukseen jatkuvan sateen saattamana. Varjoissa vaanivat ”syväläiset” hirvittävät ja arvoituksellinen vampyyrihahmo häkellyttää. Saanko vastauksia sielujen toiviotieltä? En sellaisia, joita olisin etukäteen arvannut. Silti vähempi olisi riittänyt, koin kokonaisuuden melko raskaaksi, jopa pitkitetyksi.

Lukijalle on eduksi elämänkatsomuksellinen, filosofinen ja kirjallisuustieteellinen tietämys. Kaikella tällä leikitään. Raamatullisilla nimillä on merkitystä, esimerkiksi Juditin kirja on kristinuskosta poistettu evankeliumi, ja Marttakin on Sanasta tuttu hahmo. En ole aivan vakuuttunut romaanin sisäisistä sivuhuomautuksista, itsetietoisesti ja postmodernisti flirttailevan kirjailijajumalan tai luojajumalan puuttumisesta kerrottuun. (Ja samantien: minun on ihan pakko huvitella samoin keinoin.) Jätän erilaisten symbolien ja viittausten purkamisen tähän, tehköön jokainen omia löytöjään ja olkoon niistä vastuussa – mikä sekin liittyy kirjan sisältämiin viittauksiin.

***
SIVUHUOMAUTUS

Kun Judit ensimmäisen kerran kohtaa johtavan ateistin kotona majailevan oudon Lukijan, hykertelen sitä, miten hahmossa vangitaan kyltymätön, muun maailman unohtava kirjallisuudenrakastaja. Hän on Lukija, hän on myös Kirjallisuus, hän on myös ikoni kirjailijan vallasta luoda ihan mitä vain, vaikka pitää hengissä ikuisesti.
***

Romaani jättää ylen hämmentyneen olon: siinä on upeaa kuvausosaamista mutta sisällön kanssa en tule ihan sinuiksi. Kannustan ilman muuta kirjan pariin ennakkoluulottomia ja ajatusaskartelua kaipaavia lukijoita.

Lopuksi lataan Juditin ajatuksia elämästä ja sen jälkeisestä. Vaikka hän hetkeä myöhemmin tuomitsee tuumailunsa naiiviksi, en piittaa; siruja tuollaisesta soisin kokevani ennen mahdollisen sielun liejuhomehtumista, irtautumista, siirtymistä, tuhoutumista tai haipumista – kuinka sitten käykin.

Mitä mieltä ikuisessa elämässä olisi ilman ruumista, jonka avulla nauttia olemassaolostaan? Elämisen arvoinen elämä oli kauniiden asioiden näkemistä, musiikin ja suloisten sanojen ja lintujen laulun kuulemista, hyvien ruokien ja juomien maistamista ja ennen kaikkea sitä, että tunsi toisen ihmisen kosketuksen, joka tarjosi viatonta hellyyttä, lämmintä ystävällisyyttä tai kiihottavaa riettautta. Uusien asioiden ja paikkojen kokemista kaikilla aisteillaan. Tästä kaikesta hänen olisi luovuttava ruumiinsa kuollessa.

– – –
Pasi Ilmari Jääskeläinen
Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013
romaani
453 sivua e-kirjana.
Latasin kirjan kirjailijan ilmaistarjouksen johdosta.
Blogijuttuja:
Kirsin kirjanurkka kehottaa kärsivällisyyteen, joka kyllä palkitaan.
Kirjasfääri pureksii metatasoja ja pitää kirjaa ovelana uskon ja fiktion mekanismien pohdiskelijana (ks. lisää blogilinkkejä Kirjasfäärin postauksesta).Sade

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Kirjallisuuspohdintoja

2 responses to “Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

  1. Minä ihastuin tähän kirjaan kovasti. En ole aikaisemmin lukenut Jääskeläistä ja pelkäsin aluksi tarttua tähän, koska en tykkää liian pelottavasta kirjalisuudesta. Mutta ei tämä ollut sillä tavalla pelottava, vaikka, kuten blogissani tästä kirjoitin, kirja on kuin painajainen.
    En ollut ajatellut lukijaa ihan noin, mutta tosiaan, samanlainen kirjallisuuteen uppoutunut, kuin me kirjabloggarit. Lukija oli arvoitus, jota olen monesti huomannut miettiväni jälkeenpäinkin. Lukijan täytyi oikestaan olla minä itse, kirjan lukija. Kirja toi mieleeni Linnuradan käsikirjaliftareille tyylisen jollekin räätälöidyn maailman, ja kun lopussa henkilöt olivat henkilöitä kirjallisuuden henkilöiden joukossa. Todella eri tyylinen kirja, kuin mikään muu.

    • On hienoa, että on tällaisia omaperäisiä kertojia, jotka erottuvat muista! Jääskeläisen soisi tosiaan olevan tunnetumpi kuin kulttuurikentällämme on. Kiitos kommentistasi!

Jätä kommentti