Kun on jo kuusi kylmää kesää takana, järjestyksessä seuraa seitsemäs kevät. Siitä yksi selitys Tiina Laitila Kälvemarkin romaanin Seitsemäs kevät (WSOY 2017) nimeen. Ilmasto on muuttunut, ihminen ei. Sotkuisaa tunne-elämää ei mikään voi estää, eikä ilmastonmuutosta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Jokainen tekemäsi valinta lähettää joukon renkaita ympärilleen. Ne laajenevat, osuvat toisiin renkaisiin ja muuttavat pinnan jännitettä, saavat sen väreilemään. Muodostuu ketjuja, ehkä erilaisia kuin alun perin tarkoitit. – -. Ne osuvat ihmisiin, joita et koskaan tavannut ja jotka olisivat valinneet toisin kuin sinä.
Romaanissa on kaksi pariskuntaa sekä tytär, rakastajatar ja sijaissynnyttäjä. Intialainen sijaissynnyttäjä lähipiireineen asettuu vastakuvaksi hyvinvoivalle länsimaalaiselle hedonismille, taitavat jopa näyttää sen hinnan. Esimerkiksi käynti kaatopaikan reunalla on ravisteleva perspektiivikäännös.
Keskityn silti Pohjolan kansalaisiin, sillä heihin eniten romaanissa katsetta kohdennetaan. Romaanin joka luku vaihtaa näkökulmaa, siksi ihmissuhteet näkyvät erilaisina eri silmin. Se sysää lukijan kokoamaan koko kuvaa, täydentämään ja päättelemään. Toisaalta kaivelee, sillä haluaisin tietään näistä henkilöistä lisää, päästä syvemmälle. Romaanin henkilöt nähdään taitekohdissa, ja heidän motiiviensa kirjavuus yllättää ja värittää tunnelmaa. Toisaalta lumo piilee juuri tässä: ihmiset säilyttävät perimmäisen arvoituksensa, saan heistä elämänkaltaisesti vain siivun.
Pidän Seitsemäs kevät -romaanin kaltaisista lyhyistä episodiromaaneista, sillä ne ovat sisällöltään sivujaan moninkertaisesti runsaampia. Viimeksi hitusen samanlaista tunnelmaa aistin Eurooppalaisista unista, tosin Laitila Kälvemarkin kirjassa ei kuljeta aikajanalla vaan edetään lähidystopiassa seitsemännestä keväästä hieman eteenpäin.
Seitsemäs kevät on hiottu ja tarkka repalerakenneromaani. Siinä on joka luvun välikkeenä esseetekstiä ilmastonmuutoksesta, ja lukujen näkökulmapätkät näyttävät lukijalle henkilöiden salaisuuksia. Tunnen olevani etuoikeutettu niitä lukiessani, sillä kieli hivelee selkeydellään ja aukinaisuudellaan.
Kuka ikinä on keksinyt sananlaskun, jonka mukaan valheella on lyhyet jäljet, ei tiedä mistään mitään. Valheen jäljet ovat pitkät, elämän pituiset. Kuinka monesta mutkasta käännytkin, ne seuraavat mukana. Kuin limainen vana etanan perässä. Kuin urat, jotka täyteen pakatun matkalaukun pienet rattaat painavat pehmeään tiehen.
Lue nyt tekstini toisen kappaleen sitaatti uudelleen. Siinä aukikirjoittuu romaanin ydin ja perusta rakenneratkaisuille. Lue koko romaani. Ehkä se kiehtoo sinua kuten minua hallitulla monipuolisuudellaan.
– –
Tiina Laitila Kälvemark
Seitsemäs kevät
WSOY 2017
romaani.
178 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 