Aleksis Kivi ei kulu, vaikka perusasiat ovat miten tuttuja hyvänsä. Tunnettu on tarina köyhästä räätälinpojasta, joka omin päin rustaili runoja, näytelmiä ja yhden kertomuksen seitsemästä miehestä. Tiedämme Kiven elinkaareen (1834 – 1873) kuuluneen opintoja Helsingissä, asuinvuosia Siuntiossa Charlotta Lönnqvistin luona ja viimeiset ajat mielisairaalassa, kuolema veljen hoteissa.
Keskisarjan kirja Saapasnahka-torni (Siltala 2018) kertaa Kiven vaiheet ja havahduttaa väenpaljouteen, joka tuki ja uskoi lahjakkuutta, vippasi ja kuittasi velkoja, elätti tuottamatonta taiteilijaa. Vaikka ankaran puutarhurin Seitsemän veljeksen lyttäys on tuttu juttu, silti teilauksen armottomuus järkyttää taas. Keskisarja taustoittaa Ahlqvistin tilanteen: hän oli juuri menettänyt kolme lasta sekä hakemansa pomopaikat SKS:stä ja Kielitieteellisestä seurasta.
”Ahlqvist ampui tykillä teeren kokoista kulttuuripersoonaa. Miksi? Järkeä sumensivat Seuran jäsentenväliset ja kolmoiskuolema, mutta urostyö ei ollut raivokohtaus tai hetken houre. Muutaman vuoden päästä Ahqvist julkaisi saman Helsingfors Dagbladissa ja suomeksi Kielettäressä aivan laimentamattomana. Hän todella koki, että Seitsemän veljestä on huonointa, mitä suomen kielellä voi kukaan ja mikään ulosantaa. Ei tukkapöllyä vaan niskat nurin -asenne ansaitsi tietyn kunnioituksen. Ainoana vuoden 1870 Suomessa Ahlqvist ymmärsi Aleksis Kiven isoksi ja sääti vihatekonsa sen mukaisesti.”
Tuosta sitaatista saan irrotettua Keskisarjan kirjan ilonaiheet: lähteitä on plärätty läjäpäin, niitä yhdistellään luovasti, kirjoittajan kieli kalkkaa vapaasti ja on uskallusta tulkintoihin. Verrokkina pidän Juha Hurmetta, ja edellisessä sitaatissa viitataankin Hurmeeseen. Myös tämän syksyn hitti eli Kari Hotakaisen Kimi-kirja tulee mieleen. Kummankin kirjoittaja on avoimen ihastunut kohteeseensa (ja kummankin kohteelle on maittanut miestä väkevämpi). Keskisarja voi kuitenkin ruotia kohdettaan aikojen päästä aika suruttomasti, ja välillä hän roimii reippaasti Kiven haahuilua, ruikuttamista ja säälikirjeitä.
Nautin kirjan kielestä, jonka taustalla tempoilee Kiven virkerytmi, vapaa sanajärjestys ja ilmaisurikkaus. Kiven vaiheet olivat traagisia, ja silti nauran vesissä silmin kuvattuja tilanteita, joissa Kivi sössii lukutilaisuuksiaan tai karkaa ainoasta uransa huippuhetkestä (Lea-ensi-ilta). Jotkut jutut tökkivät, kuten Kiven puristelemien piikojen metoo-tuntemusten vähättely.
Keskisarjan kirjoitustyylin vallattomuus yhdistää entisajan ilmaisutapaa moderniin, ja näin syntyy hykerryttävää tekstiä. Esimerkiksi Keskisarja siteeraa ensin Kiven kirjettä, joka koskee Nummisuutareita, ja sitten konkretisoi:
”Puuskittainen [Kiven] toivorikkaus ei perustunut Mitä Suomi lukee -listoihin. Markkinoiden ainoa kestomenestyjä oli 300 vuotta sitten kuollut Martti Luther. Runebergin ja Topeliuksen hömppäuutuudet eivät pärjänneet Katekismukselle, suomenkielisten maallisten tekstien tuotteistaminen oli hädin tuskin aluillaankaan.”
Välillä tekstissä on kitkeryyttä ja terää, välillä eläytyvyyttä ja toisinaan eläväistä kuvailevuutta. Jälkimmäisestä sopii esimerkiksi kuvaus nälkävuoden synnystä:
”Ilmoja on pidellyt -keskusteluissa elämän ja kuoleman kysymys oli vilja. Pitkälti yli puolet suomalaisten ravinnosta oli leipää ja puuroa. Sadon pelastaisi vai pari kuukautta kestävä elokuu. Sitä ihmettä ei tapahtunut.
Kaikkien aikojen kansallisonnettomuus varmistui 4. syyskuuta 1867 kirkkaana, kuulaana yönä. Halla surmasi keskenkasvuiset vihreät tähkäpäät. Aamulla ne helisivät jäähilettä. Kuura narskui saappaiden alla kuin lumi.”
Lähdemateriaali Kiven ajoilta on tunnetusti rajallinen, ja monet Kiven käsikirjoitukset ovat kadonneet. Siitä, mitä jäljellä on ollut ja jälkeenjääneet työstäneet, Keskisarja koostaa viihdyttävän elämänkertomuksen, jossa Kiven elämä asettuu ajan historialliseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Saapasnahka-torni on juuri niin rehevä kuin kirjan kohde ansaitseekin.
– –
Teemu Keskisarja
Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus
Siltala 2018
tietokirja
272 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Paluuviite: Blogistania-ehdokkaani 2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Vesa Haapala: Alexis. Elämänkertomus | Tuijata. Kulttuuripohdintoja