Heidi Köngäs: Mirjami

Heidi Köngäksen romaani Sandra kertoo nuoresta naisesta, josta tulee torpan emäntä ja lapsikatraan äiti sisällissodan aikoihin. Mirjami (Otava 2019) on sen itsenäinen jatko-osa.

Romaani alkaa siitä, kun Sandra perheineen joutuu luopumaan Ruoveden kodista, muuttaa Mänttään ja rakentaa miehensä kanssa Kurjen talon. Pääosa romaania kuvaa sota-aikaa tehdaspaikkakunnalla kaukana rintamasta, mutta silti sota vaikuttaa kaikin tavoin. Sandran rintamalla taistelevista pojista monet ovat jo perheellisiä, ja äiti vilkuilee alituiseen pihatielle mustakaapuista viestintuojaa peläten. Perheessä ei silti juuri tunteita eikä ajatuksia toitoteta.

”Sodasta he eivät juuri puhu, ehkä se on olotila, jolle ei ole sanoja.”

Mirjami koostuu perheen naisten minäkerrontaosuuksista. Sandran oma ääni kuuluu silloin tällöin, vanhin ja nuorin tytär pääsevät ääneen myös, mutta eniten omia osuuksia on lempilapsella Mirjamilla. Romaanin nimi voisi silti olla ”Sandra ja tytöt”. Jokaisen kertojan omanlainen persoona välittyy, samoin eletyn elämän vaikutus tapaan kokea. Sandra on kokoava voima:

” ’Ajattelin, että Kurki saa olla sellaista mallia, johon kaikki lapset mahtuvat perheineen ja jos ei mahdu niin pannaan mahtumaan’, sanon.”

Kirjan naisista voisi eritellä monenlaista, esimerkiksi oppikoulun käyneestä Annikista luokkaloikan ja avioliiton pettymystä: kunnollisuus ei takaa elämässä onnistumista. Tavallisia, hyviä ihmisiä kirja kunnioittaa – heitä on ollut, nurkumatta sodat, menetykset ja hädät kokeneita. Sandra on hyvän ihmisen ilmentymä, jossa kirjalliseksi onneksi piilee terää ja säröjä. Esimerkiksi hän yrittää lopettaa Mirjamin romanssin suojellakseen tytärtään.

Nimihenkilö Mirjami sopii kotirintamahenkilöksi, sillä niin oman elämän alku ja nuoruus näkyvät sotaa vasten. Aikuiseksi kasvu sodan aikana on aivan toista kuin rauhan aikana. Iloinen, tanssihinkuinen ompelijatyttö seisoo lottana sankarihaudoilla kunniavartiossa, ottaa vastaan kasarmikanttiinin flirtin ja sukkuloi perheenjäsenten asioita ajamassa kuten kuljettamassa viinapulloa sotasairaalaan. Ja Mirjami rakastuu niin kuin sota-aikana rakastutaan:

”Olen isojen asioiden keskellä oman ison asiani kanssa. En ollut aavistanutkaan, miten toisen ihmisen läheisyys voi tuntua siltä kuin olisi koko ajan henki kysymyksessä, että meidät oli kuin jonkun surun kohdalta sidottu yhteen.”

Välillä romaanin kertojaosuudet menevät päällekkäin, välillä viistävät toisiaan ja paljon ne tuovat kustakin kertojasta omaa ainesta. Väliin jää aukkoja, harkittuja leikkauksia henkilöstä ja tilanteesta toiseen. Miehet näkyvät naisten välittäminä, naisten tunteet ja tulkinnat edellä.

Romaanissa on ansiokasta sota-ajan arjen kuvausta, se vakuuttaa. Myös Mirjamin romanssin kulmikas kulku monenlaisine pelkoineen ja epävarmuuksineen säväyttää. En saa silti täysin otetta kokonaisuuteen. Syynä voi olla se, että olen juuri lukenut moniäänisen Sirpa Kähkösen Muistoruohon ja hämäläiskotirintamasta kertovan Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsenet. Ei romaanien tarvitse syödä toisiaan, silti tunnen aiempien lukukokemusten vievän minulta jotain Mirjamin voimasta.

Toisaalta: Sandra-romaanin ystävät saavat romaanista varmasti paljon irti, sillä henkilöihin kiintyneillä on aitiopaikka taas eläytyä perheen elämään – siihen, mitä tapahtui kansalaissodan jälkeen ja mitä oli olla Sandran sukupolvea, joka joutui kokemaan kaikki sodat.

Heidi Köngäs käyttää sukuaan romaanitaustana. Mirjamin nimihenkilö on Köngäksen äidin (adoptioäidin ja tädin) nuoruusmuotokuva, ja se on selvää: nuoren naisen kokemukset Köngäs tallentaa eläytyen, sekä yksityisiä että ajan tunnelmia taitavasti tallentaen. Viimeisen sivun teksti on haikeankaunis sinetti nuoruudenrakkauden vaikutuksesta.

– –

Heidi Köngäs
Mirjami
Otava 2019
357 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Muistutus: Heidi Köngäksen hieno esikoisromaani Luvattu liittyy Köngäksen sukuun. Siinä on Sandran anopin nuoruuskuva.