Paula Havaste: Vierashuoneet

Muistatatko saarenmaalaisen Viljan ja siippansa Villemin? He ovat taas täällä, neuvosto-Viron alkuvuosien sinnittelijät Paula Havasteen romaanissa Vierashuoneet (Gummerus 2009).

Pronssitähden ajasta on vierähtänyt vuosi, siirrytään uuteen kesään Viljan ja Villemin pihapiirissä. Anoppi on haudattu ja rasittava karjakko muuttaa kolhoosiin. Yksin ei nuori pariskunta jää taloa pitämään. Aitassa asustavat Arvo ja Ants, joiden salaisuutta tulee vaalia. Pihaan kunnostetaan vierashuoneet tallinnalaisille taiteilijoille, jotka tarvitsevat työskentelyynsä maaseudun rauhaa. Etenkin vierashuoneiden rakentamiseen ja vieraisiin liittyvät rasitteet avautuvat romaanissa, samalla yksilöiden rooli suuressa Neuvosto-systeemissä.

Kirjoitin jo Pronssitähti-jutussani Neuvosto-Viron ilmapiiristä ja kaupunki-maaseutu-eroista, ja ne pitävät kutinsa myös Vierashuoneet-romaanissa. Peruselämään kuuluvat salailu ja pelko, jotka seuraavat sanoja ja tekoja. Ja haaveissa häälyy vapaa Viro, joka elää laulamattomissa lauluissa.

Uusi aines on metsäveljien hiippailu vaiettuna osana yhteisöä. Ja aiempaa romaania selvemmin Havaste nostaa taiteilijoiden aseman ideologian airueina. Pakkorako tulee ymmärrettäväksi: joko levität neuvostoihmisen sankarisanomaa tai elät köyhyydessä tai Siperiassa.

Naisten asema systeemissä esitetään vaivihkaa pienten mahdollisuuksien näkyinä. Kyllä, nainen kelpaa tilikirjoja hoitamaan ja miehiä tyyräämään. Jälkimmäisestä toimesta Viljan Anna-täti esitetään ylivertaisena matroonana, joka herättää kaikissa kunnioitusta ja pelkoa.

Naisten näkymätön työ tulee romaanissa näkyväksi. Tavallisten töiden tarkka kuvaus on minusta ylipäätään Havasteen tuotemerkki. Pidän siitä, se maaduttaa kerrontaa arkiseen ja tavalliseen – tekee siitä tärkeää. Viljan työteliäisyys on hengästyttävää. Huokaan helpotuksesta, kun varovainen ja arka Vilja uskaltautuu välillä tuiskahtamaan löperölle runoilijamiehelleen töiden epäsuhtaisesta jakautumisesta. Ei se tulosta tuota, mutta asiantila tulee julki. Villem saa vapaasti kirjoittaa, mutta mitkä ovat Viljan mahdollisuudet?

”Kun pyykit olivat narulla kuivumassa, oli korkea aika mennä nukkumaan. Vilja sulki ohi kulkiessaan vierashuoneiden ulko-oven ja kurkisti tyhjään kolmanteen makuukamariin. Häviävän hetken ajan hän kuvitteli, millaista olisi oikaista itse tuohon puhtaalta tuoksuvaan upouuteen sänkyyn, katsoa vastasahattujen lautojen vaaleutta katossa, kääntää kylkeä ja miettiä, mitä valmiiksi katetun aamiaisen jälkeen alkaisi kirjoittaa.”

Minua sekä viehättää että vieroksuttaa Saarenmaa-romaanien omituisen naiivi tunnelma. Siinä on samalla häveliästä ja kuitenkin suvaitsevaista henkeä. Päättelen, että päähenkilö Viljan nuoruus ja suppea kokemuspiiri ilmenee juuri noin. Lisäksi se myötäilee yleistä ilmapiiriä, sillä on paljon enemmän asioita, joista pitää vaieta kuin joita voi päästää mielen pohjilta esille – saatikka sanoa.

– –
Paula Havaste
Vierashuoneet
Gummerus 2019
romaani
200 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.