”Minusta tuntui, että olimme jonkinlaisessa risteyksessä ja nyt olin polttanut tienviitat. Savu jatkoi nousuaan. Lapsena luulin, että pilvet ovat tehtaiden savua, ja niin ne nykyään yhä useammin ovatkin. Ihmisen teot hämärtävät taivaan ja näköpiirin. Sumun seassa sitten harhailee yhä kauemmas siitä, minne on ollut menossa, ja joskus huomaa olevansa ei ainoastaan väärässä kaupunginosassa vaan peräti väärässä kaupungissa.”
Näin kertoilee Jussi avioliitostaan Riikan kanssa ja elämästään ylipäätään. Roope Lipasti on jälleen kerran kirjoittanut romaanin, jossa on sattuvaa sanailua: Aviotärähdys (Atena 2020). Ja tarkoitan sitä yhtä monimerkityksellisenä kuin on Lipastin teksti, joka yhdistää kipeänkirpaisevaa kutkuttavanhauskaan.
Olen jo aiemmin syksyllä pohtinut vakavankevyttä kirjallisuutta (Miikka Nousiaisen Pintaremontti ja Laura Lehtolan Minä valitsin sinut). Tyylilajissa toimii helposti sulatettava tapa kertoa tärkeistä tunneasioista mutta samalla lukija saadaan sulattelemaan syvällisyyksiä niin, että traagisuuden kyljessä kiehnää komiikka. Jotta se toimii, tarvitaan kerronnalta taitoa väistellä falskiudet.
•
Lipastin kerronta luistaa, ja hän saa henkilöt elämään. Kertoja-Jussin hellyttävänraivostuttava väistelykiltteys saa minulta ymmärrystä. Hirviövaimo-Riikka minua mietityttää, epäilen hahmon olevan liian suoraviivainen. Käsitän ratkaisun, kun kirjassa päästään onnettomuuteen, joka osin selittää Riikan käytöstä.
Aviotärähdyksen henkilögallerian herkullisuus miellyttää. Juonivetoisessa romaanissa käänteet seuraavat toisiaan, joten ei edes puhuva kissa ihmetytä. Olen siis ottanut kirjaa lukiessani rennon asennon sekä fyysisesti että mentaalisti, ja annan vinkeän kertomuksen viedä.
Aika paljon tarinassa on tavaraa eikä vain siksi, että Jussi on kaatopaikan pomo. Vyöryyn on hukkua isoja asioita kuten perheväkivalta ja vakavat sairaudet. Rakkaudesta romaanissa kerrotaan moneen lajittelupisteeseen sopivasti, osa on ihan ongelmajätettä kertojan näkökulmasta mutta muutakin laatua löytyy. Koko kirjan annin lajittelu kuitenkin onnistuu, ja mukavasti kierrättyvät kirjan elämäntotuudet, joten päätän neuvokkaan kissan sanoihin: ”Elämä on oppimiskokemus.”
•
Roope Lipasti
Aviotärähdys
Atena 2020
romaani
255 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Muissa blogeissa mm. Kirjat kertovat.
Ja kirjailija kertoo itse kirjastaan: tässä video.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 