Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

Kulttuurimme kultakaudesta kieltämättä ensimmäiseksi mieleen ponnahtaa äijäkööri a la Edelfelt, Järnefelt, Vallgren, Gallen-Kallela, Sibelius ja kumppanit. Hanna-Reetta Schreck poimiikin aikakaudelta naisia, jotka ovat oleellinen osa kultakautta. Toiset heistä ovat edelläkävijöitä, toiset taustavaikuttajia – jokainen tavallaan vaikuttajia ajassaan.

Säkenöivät ja oikukkaat (Like 2021) sisältää kuusi pienoiselämäkertaa, joihin yhdistyvät tutkimustieto, kuvattujen aikakausien konteksti ja kirjoittajan läsnäolo. Schreck osallistuu, ei etäänny tutkijaksi. Hän myös kirjoittaa kirjan naisille kirjeitä, joissa kertoo, mikä kirjan naisissa häntä puhuttelee, esimerkiksi esipuhekirjeessä näin:

”Siri, Ellan, Alma, Sigrid, Thyra, Aino.

Sinä järkytät olemassaolollasi itsestäänselvyyksiäni siitä, mitä on olla nainen, ’pimeä manner’, kuten Sigmund Freud muotoili kirjoittaessaan naisen seksuaalisuudesta. Sinä, nainen olit 1800-luvun kulttuurissa pelottavaa maantiedettä, kartan musta läikkä, sairas muukalainen, jonka tarkkailu, valvonta ja määräily oli aikasi kulttuurin keinoja näyttää sinulle paikkasi. – -. Onneksi sinua ei kuitenkaan ole lukittu vain menneisiin kuviisi, vaan sinuun voi tutustua ja sinusta voi kirjoittaa yhä uudelleen ja uudelleen. Siksi haluankin mennä metsään, enkä pelätä pimeää, saatikka unohtaa.”

Ei Schreck millään muotoa mene valinnoillaan tai tekstillään metsään. Tosin välillä kirjoittajan tulkinnat tuntuvat kovin lennokkailta, mutta se on linjassa siihen, mitä hän lupaa kirjan alussa: ”Tiedätkö, olen pohtinut, miten mennyttä voisi kuvata esseenomaisesti, viipyillen, kokeilevasti, aistivasti ja heittäytyen.”

•

Pidän Säkenöivät ja oikukkaat -kirjassa etenkin siitä, miten naiskuvissa koko ajan elämänkertafaktojen rinnalla kulkevat luontevasti tämän ajan naisen tieto ja tietoisuus. Lisäksi korostuu ymmärrys 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ilmiöiden vaikutuksista taiteilijuuteen sekä naisten ja miesten rooliodotuksiin. Tärkeitä teemoja ovat psykologisen tiedon kehitys, etenkin hysteriateoria kulkee koko ajan mukana. Toinen tärkeä vaikuttaja on Virginia Woolf, jonka tekstejä Schreck usein siteeraa ja kytkee käsittelemiinsä asioihin. Kolmantena heittäisin joukkoon epätasa-arvoisen seksuaalimoraalin syfiliksineen.

•

Sitten näihin naisiin! Ensinnäkin minua viehättää, että joka nainen esitellään kaikkine sukunimineen (jos heillä oli useita – vaikka minä nyt vain valitsen yhden). Typistän kirjan naiset näin:

• Siri von Essen on muutakin kuin Strindbergin eksä, hänen vaiheissaan on myös kaistale rohkeiden valintojen naista ja tasa-arvoista taiteen tekijää, joskin myös loppuelämän yksinäinen, köyhä sinnittelijä.
• Itsellisen Ellan Edelfeltin valinta avioitua kuuluisan taidemaalarin kanssa sisältää arvoituksen, mutta näen Ellanin esimerkkinä siitä, miten ajan odotukset ja ymmärtämättömyys naiseudesta tai seksuaalisuudesta mittailivat eri sukupuolia ja säätyjä kovin eri mittarein.
• Naistaiteilijat reissasivat Ranskassa ja Italiassa, ja sille tielleen jäi kuvanveistäjä Sigrid af Forselles. Hänen kauttaan kirjassa saa sijaa homoseksuaalisuus, lisäksi aikakaudella suosittu esoteerisuus.
• Tutkijapioneeri Alma Söderhjelm havainnollistaa, miten naisen piti saada vapautus sukupuolestaan, jotta opiskelu mahdollistui. Alma riemastuttaa, sillä viisikymppinen vanhapiika revitteli kirjoittaen eroottisen romaanin.
• Taustavaikuttajana Thyra Thesleff tiedetään siskonsa Ellenin suhteen, nyt myös aviomiestensä. Lisäksi valaistaan Thyran omaa taiteilijuutta.
• Aino Sibelius vaikuttaa miehensä sävellystyön kommentoijana ja mahdollistajana, myös kovana työntekijänä ja oman ympäristönsä luojana.

Koska kirjan anti on runsas, nappaan juuttuni noin vain minuun kiteytyneet pintavaikutelmat. Kannattaa siis lukea kirjasta kiinnostavia yksityiskohtia sekä Schreckin tulkintoja ja asiayhteyksien kytkentöjä. Ne avartavat ja tarjoavat oivalluksia.

Jälleen kerran ihmettelen, miten taidepiireissä rampattiin ympäri Eurooppaa, kytkeydyttiin toisiinsa ystävyys- tai sukulaisuussiten, tutustuttiin suuruuksiin siellä ja täällä sekä muodikkaasti verkostoiduttiin. Matkaan naiset pääsivät yksin apurahojen turvin tai tyttärinä tai puolisoina. Ja lähes kaikilla kultakausivaikuttajilla on ei-suomenkielinen sukunimi.

•

Säkenöivät ja oikukkaat on kaunis kirja. Tietysti soisin, että kuvia olisi vielä enemmän kuin nyt on, mutta toki valokuvat henkilöistä tai taideteoksista säväyttävät näinkin. Oi, miten jo usein näkemäni kesäinen valokuvasarja Thesleffin sisaruksista onnistuu aina hätkähdyttämään: mikä ilo, leikkisyys ja lämpö!

En malta olla mainitsematta yhtä yksityiskohtaa: kirjassa on Hugo Simbergin maalaus tulevasta vaimostaan. Sen edessä olen monet tovit istunut Ateneumissa nauliintuneena maalauksen naisen veikeään ilmeeseen, koko olemukseen. Mutta miksi se on tässä kirjassa, jossa Simberg ja Anni Bremer ovat kapoinen sivupolku? Kuvia olisi ollut kosolti tarjolla kirjan päähenkilöistä ja heidän luomuksistaan. (Mutta onhan se kyllä suomalaisen muotokuvamaalauksen huippuja.)

Siis kaunis kirja, jo totesin. Sievät kukkapiirrokset luonnehtivat kutakin lukua, ne haluan vielä mainita. Ja sen, että tällaiset kirjat ovat inspiroivia ja innostavia: on eletty ennenkin, niin että ihmisten elämänkohtaloihin vaikuttavat aika, asenteet, perhe ja sattumat. Kiehtovaa.

•

Hanna-Reetta Schreck

Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia

Like 2021

tietokirja, pienoiselämäkertoja

240 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Tässä juttuni Hanna-Reetta Schreckin Ellen Thesleff -kirjasta.