Kaksi romaania kesäviihteeksi viisikymppisistä naisista

Kesälomaa odotellessa luin kaksi romaania viisikymppisistä naisista, jotka ovat uuden edessä. Kumpikin sisuuntuu – eri tavoin, eri tilanteissa ja eri seurauksin. Kummassakin romaanissa myös ystävykset vaikuttavat päähenkilöön. Päähenkilövetoiset ihmissuhderomaanit käyvät kesäkevennyksistä.

Ulla-Maija Paavilainen: Kuin muuttolinnut

Paavilaisen romaanissa Kuin muuttolinnut (Otava 2021) Satu ja Tommi muuttavat maalle Sadun vanhaan lapsuudenkotiin. Taustalla on Sadun työttömyys, mutta elämänmuutoksesta tuleekin ennakoitua mullistavampi koronan ja Tommin vakavan sairastumisen vuoksi.

”Satu ei ollut haaveilevaa tyyppiä. Hän ei koskaan ollut uskaltanut ottaa rohkeita askeleita, ellei avioliittoja laskettu sellaisiksi. Hän oli halunnut pelata varman päälle, ja missä hän oli nyt? Tyhjän päällä, oman itsensä varassa.”

Kirja etenee kronologisesti, silti menneisyys on mukana. Taakse on jätetty avioerot ensimmäisistä liitoista, ja eteen tulevat Tommin tyttären vihamielisyys sekä Sadun äidin ja lapsuudenystävän jälleennäkeminen. Muuttuneessa tilanteessa vanha ystävä ja uusi tuttavuus tukevat Sadun sopeutumista, jopa muuttavat elämän suuntaa.

Paavilaisen kerronta on realismiin kytkeytyvää. Elämän vaikeuksia ei karteta, silti kerrontatapa jättää kuitenkin henkilökuvauksen kevyeksi. Jään juonen pinnalle kiikkumaan, mutta tavallinen keski-ikäinen elämä ajankuvineen välittyy konstailematta.

Ulla-Maija Paavilainen

Kuin muuttolinnut

Otava 2021, 304 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

Paavilaisen päähenkilöä räväkämpi viisikymppinen on minäkertoja Irina, joka esittäytyy Härkösen romaanissa Rikospaikka (Otava 2021). Irina on omaehtoinen, ja omillaan hän on siksikin, että poika aloittaa armeijan.

Kytkökset kahteen lapsuudenystävään näyttävät elämänmittaisilta. Härkösen kirjan ystävysten dynamiikassa tosin vaihtelevat tuki ja kilpailu. Toisen lapsuudenystävän avioliitto kiukuttaa Irinaa, toisen ystävän terveydentila sen sijaan huolettaa.

Sivujuonteena romaanissa vilahtaa äitiys, joka muuttaa muotoaan lapsen aikuistuessa. Parikymppisten nuorten miesten elämä on menemistä ja tulemista, eikä Irina tiedä, miten asemoida itsensä siihen.

Kirjaan kasautuu kirjavasti irrallisia aineksia. Sivuhenkilöillä on esimerkiksi moninaisia ongelmia. Kuvaus kuitenkin kiirehtii, joten pureutuvaksi ei käsittelytapaa voi sanoa, purevaksi kyllä. Alkoholisoituvan Hetu-tädin kanssa Irina tosin sivuaa isoja asioita:

Mutta pelkäätkö sitä [kuolemaa]?

En. Kuolema on paljon luonnollisempaa kuin syntymä. Siinähän vaan jätetään taakse jotain johon on liiankin hyvin tutustuttu. Mutta syntymä. Huutaen tullaan ja kaikki outo on edessä.

Rikospaikan alussa kertoja on putkassa ja syy selviää monien käänteiden jälkeen. Juonenkehittelyssä ja kerronnassa aistin tv-draaman potentiaalia: päähenkilön ärhäkkyys ja ärsyttävyys terästävät, henkilögalleria on kirjava ja eri-ikäinen, lisäksi tapahtumista voi hämmentyä – osa ei johda mihinkään, osa taas yllättää. Dialogi on Härkösen vahvuus.

Anna-Leena Härkönen

Rikospaikka

Otava 2021, 224 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s