Näin vappuaikaan juhlitaan työtä ja iloitaan. Eve Hietamiehen sarja Pesosen perheestä on riemastuttanut aiemmin, joten voin odottaa taas hupia, mutta osoittautuu, että nyt on entistä enemmän myös kyse työn merkityksestä. Siispä sananen sarjan neljännestä osasta Numeroruuhka (Otava 2022).
Hietamies taitaa koomiset tilanteet, jotka syntyvät arjen kommelluksista ja kohtaamisista. Uutukaisessa on useita kohtia, joissa olen tikahtua nauruun. Mainittakoon sellainenkin tapaus, jossa Pesosen perheeseen saapuu poliisipartio. Siihen kulminoituu paljon sekalaisen perhetilanteen komiikkaa, joskin myös tragiikkaa.
Sillä nyt ei törkitä nauruhermoja pikkulapsiperheen kommelluksilla, vaan arki koettelee monelta suunnalta. Siitä syntyy draamaa ja tragiikkaa. Sarja on siis kertonut toimittaja Antti Pasasesta, joka jäi yksihuoltajaksi heti pojan syntymän jälkeen. Nyt Antti on uuden edessä.
•
Kirja käynnistyy Paavo-pojan 10-vuotispäivistä, enkä juonivetoisuuden vuoksi voi välttyä juonipaljastuksilta: Paavo on huolimaton koululainen, Pipo-koira koheltaa pöhkönä, isä sairastuu vakavasti ja olosuhteiden pakosta kuntoutuu Antin ja Paavon luona, työkaveri Peippo tarvitsee majapaikan, ex-vaimo puuhaa uusperhettä, Antin töissä on yyteet, miehen terveyskin reistailee ja seurustelu Ennin kanssa muistuttaa hiljaista asemasotaa. Aika paketti paineita kasautuu osaksi komediaa.
Hersyvien hetkien ohella Numeroruuhka täyttyy huolen ja uupumuksen rajatiloista. Antin vuosien murehtiminen kärjistyy nyt, kun kaikki mahdollinen kasautuu. Lukijalle ei jää epäselväksi Antin tunnetila, vaikka hän muilta sitä panttaakin. Väkevästi kirja kuvaa eritoten sitä, miltä työttömästä tuntuu, kun tuttu työkonteksti kontakteineen riistetään. Samaan aikaan lähisuhteet ovat vääjäämättömässä muutoksessa:
”Sillä se sattui, kun toinen alkoi hiipua silmissä ja toinen taas kasvaa sitä vauhtia, että kohta ala-aste olisi taputeltu loppuun. Kumpaakaan ei pystynyt pysäyttämään.”
•
Enni-suhde on kumman etäisesti kuvattu, vaan sopinee se muutenkin kriisiytyneeseen tilanteeseen ja Antin vaikeuksiin puhua ongelmistaan. Aika pitkäksi romaani on paisunut, mutta ymmärrän, että Antin ahdinko vaatii tilaa. Koko kirjan teema kiteytyy siihen, mitä mielessä tapahtuu, kun ihminen kokee: en kelpaa. Se on kipua, joka synnyttää muita negatiivisia tunteita, myös vihaa.
Hylätyksi ja ohitetuksi tulemisen kovat kokemukset kirpaisevat, ja siksi minua askarruttaa yksi toistuva juonijuonne. Paavo tapaa yhä leikkipuistosta tuttuja naisia mutta nyt koirapuistossa (mainio oivallus). Siellä yksi nainen on tasaisen aggressiivinen ja toinen nainen yleisen haukkumisen ja pilkan kohde. Silkka kiusaaminen tuntuu minusta häijyltä: tätä yhtä puistotuttua syrjitään säälittä, toistuvasti, muuttumattomasti. Myönnän silti, että naurahtelen minäkin Pinja-hörhön höpötyksille, vaikka tilanne hiertää – ja henkilöihin toisaalta suhtaudutaan siten, että kukin saa olla mikä on.
Eli joitain kirjan piirteitä pähkäilen. Haluan lopuksi todeta, että Hietamiehen irtonaisen liukas ilmaisutapa toimii taas hyvin. Vakavien sävyjen painotus on sekin paikallaan kuten myös satuttavien särmien hionta huumorihuomioilla ja toivon pilkkeillä.
•
Eve Hietamies: Numeroruuhka, Otava 2022, 468 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Lämmin kiitos! Kaikkea hyvää toivottaen Eve🌻
Kiitos kirjaelämyksestä!
Ps. Kun mietit tätä…Koirapuistossa Pihla-Puolukkaa ei kiusata, Yösyötössä kerroin jo taustan. Pihla tunnettiin aikanaan rankasti bailaavana ”Bottan Bilehile Pikenä” – agressiivinen Nelli-Tupperware on tuntenut Pihlan ikänsä. Joten Nellin mielestä Pihla on feikki. Mulla on pari asiaa, jonka pidän mielessä aina kun kirjoitan Pihlaa: a) se ei loukkaannu mistään, kaikki Nellin jutut valuu pois kuin vesi hanhen selästä, b) Pihla ei ole mitenkään erikoinen. Vauvavuosina tunsin lukuisia ihmisiä, jotka syyllistivät mua vaippojen käytöstä (olisi pitänyt käyttää kestovaippoja), lapsen lääkitsemisestä (lasta ei saa lääkitä) ym ym. Myös netti täynnä näitä samanlaisia… netistä löysin myös Pihlan hahmon… näitä, jotka uskovat kaiken ja haalivat elämäänsä kaiken, viidennet ulottuvuudet ja enkeliterapiat, sukupuolettoman kasvatuksen ja energiavirrat. Kun Yösyötössä Antti valitti päänsärkyä, Nelli tarjosi Buranaa ja Pihla laukkasi pusikkoon hakemaan purtavaksi pajun oksia, koska niissä on samaa ainesosaa kuin asperiinissa.
C) Ideana on kirjoittaa Pihlaa niin, ettei oikeasti kukaan tajua enää mitään, mitä se puhuu! En minäkään tajua. Mutta Pihla itse uskoo visusti kaiken maailman Tähtisiemeniin ja avaruusaluksiin. Joten Pihla itse nonseleeraa kaikki vastaväitteet. Mua kauhistuttaa nämä hölönpölö- sivustot, joita netti on täynnä – herkemmän uskovat viesteihin, joita välitetään ihmiskunnalle milloin mistäkin avaruusaluksesta. Ja Pihla ottaa kaiken vastaan.
Selvensikö tämä? T. Eve
Eve, kiitos taustoituksesta! Ilman muuta se selvensi. Tunnistan kyllä Pinjasta öyhöttävän ja hurahtavan ihmistyyppin, joka kuuntelee vain omaa agendaansa. Tässäkin sarjan osassa kävi ilmi bilemenneisyys. Ja kyllä kuvauksesta kävi ilmi, että oli kotona paljon samanmielistä väkeä. 🙂
Raskasta lukea pitkillä lisänimillä, joita raahataan nimien perässä, ”juulia-kauppakassi jne. Kielikorvaannsopisi ehkö kassi-juulia tai hörhö-liisa tyyppiset. Aikaisemmat olivat parempia, tässä en oikein pusyny kärryillä.
Ymmärrän, että tässä kirjassa oli tärkeä purkaa työttömyystunteita.