Anna Idström: Taivaankalat

Anna Idströmin esikoisromaani Taivaankalat (Atena 2022) viehättää minua kielitieteen julkitulolla romaaniin. Kirjan päähenkilö Laura tutkii ja suree katoavia kieliä ja kielten idiomeja.

”En lakkaa ihmettelemästä sitäkään, mitä me ihmiset oikein olemme. Me rakennumme meille sanotuista sanoista. Kokemus minuudesta, olemassaolosta, maailmasta ei muodostu vain aistihavaintojen kautta, vaan olemme meille sanottujen sanojen tuotteita.”

Kielen moninainen merkitys tulee romaanissa hienosti esille. Esimerkiksi katoava kieli vie mukanaan muutakin kuin sanat, kokonaisen kulttuurin. Ehkä jollekin kirjan kielitiedeosuudet voivat vaikuttaa oppineisuuden osoitukselta, mutta minä huomaan niistä pitäväni.

Kielitiedeyhteisössä Laura saa kokea sanojen mahdin: seminaareista ja artikkeleista maailmalla hän saa kiitosta mutta kotiyliopistossa tie nousee pystyyn. Lauralla ei ole yhteistä kieltä eikä sosiaalista verkostoitumistaitoa työyhteisön kanssa, vaan hän kokee eristämistä, vähättelyä ja vääryyttä. Idström kuvaa terävästi pienen tiedekunnan kilpailu- ja kyykytyskulttuuria.

”Veden noruessa pitkin niskaani muodostin hypoteesin, että yhteiskunta jakautuu kahteen leiriin:

  1. Niihin, jotka eivät halua tietää.
  2. Niihin, jotka eivät jaksa kertoa.”

Lauran kohtalo osattomana on tärkein kirjan juonne, mutta draaman kaari vaatii toisen, erilaisen syrjällä kulkijan, Mikaelin. En saa häneen kunnon otetta, vaikka kahden kertojahenkilön kohtaamisessa hehkuu toivo. Idström kuljettaa tapahtumat siihen pisteeseen, että toisen puolesta hyvän tekeminen ja väärinkäsitykset vievät yllätyksiin. En paljasta, käykö hyvin vai huonosti.

Pidän kerronnan selkeydestä ja konstailemattomasta kielestä. Totesin jo sen, että kielestä tietoinen sisältö ja kerronta viehättävät. Usean kertojan rakenne on nykyisin aika yleinen keino valottaa erilaisia elämiä, ja olin lukiessani pitkään sitä mieltä, että Lauran näkökulma olisi riittänyt, mutta ymmärrän loppuratkaisun kantavan kahden näkökulman vuoksi. Loppuluvun suolammensameasta päätöksestä jään pohtimaan, upottaako se vai pysyykö pinnalla.

Anna Idström: Taivaankalat, Atena 2022, 245 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

2 kommenttia

Kategoria(t): Romaani

2 responses to “Anna Idström: Taivaankalat

  1. Anki

    Taivaankalat voisi ehkä lukea. Kuulostaa aika kiinnostavalta. 🙂

    Tartuin muuten selkokirjahaasteeseesi ja luin runoteoksesi Onnen asioita. 🙂 Bloggasin siitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s