Ihmissuhteista riittää kirjallisuudessa ammennettavaa. Emilia Suviala poimii romaaniinsa Jaettu (Tammi 2023) parisuhdeprobleemia, vanhemmuutta ja itsenäistymistä. Ilahdun, että niistä irtoaa omanlaistaan kierrettä.
Pääosin kerronta seuraa nelikymppisen Merin ja parikymppisen Helmin kokemuksia kuumina kesäkuukausina Brooklynissä. Meri asuu suurkaupungissa Jacobin tympääntyneenä vaimona ja kolmivuotiaan Hopen väsyneenä äitinä.
”Tavallaan suurkaupungissa eläminen oli silkkaa sadomasokismia. Metropoli houkutteli asukkejaan ilmaisemaan itseään vain jotta nämä joutuisivat toteamaan, että ketään ei todellisuudessa kiinnostanut. Ihmiset olivat yksin, yhteisön sijasta jättimäinen joukko individualisteja, jotka vain sattuivat asumaan liian lähellä toisiaan.”
Merin serkun parikymppinen tytär Helmi saapuu lastenhoitoavuksi. Jacob paahtaa pitkää päivää mainosalalla, ja Helmi huomaa heti parin kireät välit. Kontrolloitu ja kontrolloiva Meri ei ole helppo tapaus hetkessä elävälle Helmillekään.
•
Rakenne kuljettelee vuorotellen Merin ja Helmin näkökulmiin, välillä Jacobinkin. Kerronta viivähtelee samoissa tilanteissa eri kokemuksin. Tavallaan juttu junnaa mutta silti nytkähtelee harkitusti eteenpäin. Kokonaisuus muodostuu runsaaksi, yksityiskohtaiseksi ja eläväksi.
Eniten viehätyn kitkerästä ironiasta. Piikit iskevät joskus vaivihkaa, jokunen kyllä kohtisuoraan. Amerikkalaisuus saa osansa, kulttuurierot myös, parisuhteen taisteluasemat, lapsenkasvatusperiaatteet, vanhemmat, itetaiteilijat – runsasta on.
Juonen kulminaatio on vibraattori, joka ”connectin peple” kuten aikoinaan eräs kännykkä. Ei siitä sen enempää, nautiskelkaa tapahtumien käänteistä kukin tahoillanne!
•
Henkilökuvaukseen on panostettu. Persoonat hahmottuvat toiminnan yksityiskohdista ja vuorovaikutustilanteista. Kukaan ei näe itseään niin kuin toiset, mutta kerronta näyttää henkilöt omine luuloineen ja heti perään toisten katseen keinoin.
Välillä Meri vaikuttaa kankealta, hetkittäin tyypitellyltäkin, samoin uraputkimies. Vaan ei sitten kuitenkaan. Herkullinen episodi on esimerkiksi Merin paluu media-alalle: hänen on tarkoitus kirjoittaa lehtijuttu ihailemastaan amerikkalaisesta feministikirjailijasta. Harvoin haaveet käyvät toteen, ei nytkään.
Helmin osuus mietityttää ja miellyttää: kepeys ja kipeys vuorottelevat. Neitonen karistaa tympeän pikkumaalaisuuden tullessaan suureen maailmaan. Ei hänenkään haaveistaan tule todellisuutta, vaan ne jäävät muistikirjan sivuille, kun nuori nainen pysyttelee lähinnä vain kotikorttelissa ja kortteerihuoneessa – maailma sen ulkopuolella. Helmin ja itetaiteilijajoukon kohtaamisissa on tosin pikanttia maailman avartumista, ehkä uutta suuntaakin.
”Mutta toisaalta, jos Meri ja Jacob olivat edelleen hukassa omien valintojensa kanssa vielä keski-ikäisinäkin, hänellä ei ollut mitään kiirettä tehdä lopullisia päätöksiä elämänsä suhteen.”
•
Suvialan kerronnassa vaihtelee huumori ja pisteliäisyys. Pidän siitä, että tarina kuitenkin etenee rakkaudellisesti. Aineksia on paljon, jotkut niistä jäävät toisten jalkoihin, mutta kokonaisuudesta viehätyn.
•
Emilia Suviala: Jaettu, Tammi 2023, eKirjana 277 sivua ja äänikirjana 14 tuntia 3 minuuttia, lukijana Krista Kosonen. Osin kuuntelin osin luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 