Kolmihenkisessä lukupiirissämme halusimme kokea jotain uutta, joten päädyimme vanhaan. Valitsimme italialaisklassikoita kaksin kappalein. Kummatkin kirjat ovat ilmestyneet 1950-luvulla: Italo Calvinon Paroni puussa (1957, Tammi 1960/1981) on historiallisen romaanin ja maagisen realismin rajatapaus. Toinen valintamme on Alba de Céspedesin Kielletty päiväkirja (1952, Otava 1956/2022), jota kutsutaan italialaiseksi kulttikirjaksi.
Italo Calvino: Paroni puussa
Calvinon romaanissa Paroni puussa aatelisherra muistelee 1800-luvun alkupuolella isoveljeään, joka isälleen suivaannuttuaan muutti varhaisteininä puuhun. Kirja etenee veljen elämänvaiheita seuraten.
”Hänen maailmansa oli nyt toinen, rakennettu ahtaista ja mutkikkaista tyhjän yli kaartuvista silloista, solmuista ja suomuista ja rypyistä jotka tekevät kuoren karheaksi, valoista joiden vihreys vaihtuu sen mukaan onko lehtien telttakatos tiheämpi vai harvempi, lehdet värisivät kun tuuli vain henkäisikin ruotiin, toiset lehdet huojuivat kuin purjeet kun puu taipui.”
Omaperäisyyttä luonnollisesti tuo se, että veljen elämä liki 70-vuotiaaksi tapahtuu maan kamaraa koskettamatta. Silti tämän eksentrikon elämässä tapahtuu monenmoista, romansseista puhumattakaan.
•
Seikkailutyyppinen kirjallisuus ei lukupiirissämme kiinnostanut Tarua eikä oikein meitä muitakaan. Mistä kirja lopulta kertoo, Johanna ihmetteli. Emme keksineet muuta vastausta: Paroni puussa on aikuisten satu. Välillä tekstin hyväntuulinen tunnelma ja kuvailevuus viehättivät, mutta jotenkin aikansa elänyt lopputunne jäi kalvamaan.
Tarun ja Johannan ystävät ovat jossain elämänvaiheessa hehkuttaneet Calvinoa, ja päädyimme siihen, että kyseinen kirja on osunut silloin nuoruuden makumieltymyksiin. Nyt tietynlainen romantisointi, etenkin naiskuva, hiersivät, eikä kuohuva Euroopan historia 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun löytänyt kunnolla reittiä juonivetoiseen tarinaan.
Mutta olihan kirjassa yksi merkittävä nykyaikana puhutteleva aihe: puiden merkitys ekosysteemissä ja luonnon ymmärtäminen orgaaniseksi, tasaveroiseksi ihmisen kanssa. Metsien kuvaus sykähdytti.
•
Italo Calvino: Paroni puussa, suomentanut Pentti Saarikoski, Tammi 1960 (2. painos 1981), 249 sivua. Lainasin Johannalta.
Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja
Romaanin minäkertoja on 43-vuotias Valeria, joka päähänpistona ostaa vihkon ja alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Sen hän salaa mieheltään ja parikymppisiltä lapsiltaan. Piilottelu ahdistaa kirjoittajaa, mutta se on vain jäävuoren huippu: perhe-elämästä alkaa paljastua paljon pulmallista.
Tunnelman kireys välittyy, eikä aika passiivisaggressiivinen minäkertoja jää jälkeen myöhempien aikojen julmalla tyylillä kirjoittavista Elena Ferrantesta tai Domenico Starnonesta. Tarkka, illuusioton havainnointi sen tekee.
”- – minä ajattelen Michelen elämää, lastemme elämää ja omaa elämääni, ja minä katselen äitiäni kuin pyhimyksenkuvaa, kuin vanhaa vaskipiirrosta, ja tunnen olevani aivan yksin tämän päiväkirjan kanssa, eristettynä kaikesta, vieläpä hänestäkin.”
•
Tarusta kirja on äärettömän traaginen, ja häntä koskettaa täyttymätön rakkaus. Johannasta romaanissa on paljon tunnistettavaa, etenkin mieleen pulpahtaa asioita omista isovanhemmista, vaikkei ihan yhtä kärjistettynä. Totesimme, että maailmassa on yhä valerioita.
Valerian tilanteeseen vaikuttavat sodanjälkeinen Italia ja jyrkät sukupuoliroolit, myös Valerian säätylasku ja köyhyys olivat kirjan aiheita. Keskustelimme paljon siitä, minkälainen on mahtanut olla kirjan kirjoitusajan katolinen perhemalli ja naisen asema kulttuurissa, joka oletti naisen täyttymyksen olevan vain perhe. Minä jumituin siihen, miten Valeria suhtautui vimmaisesti eri standardein tyttäreen kuin poikaan.
•
Puhuimme myös naisesta aikakausien vedenjakajalla: Valerian äiti pönkittää perinteitä, kun parikymppisellä tyttärellä on jo jalka oven välissä moderniin, itseään vapaasti toteuttavaan naiseuteen. Tyttären itsenäiset päätökset ja totutusta poikkeavat ratkaisut edustivat tulevaisuutta ja toivoa, jota äidillä ei ole.
Johanna kiteytti, että modernia kirjassa on kertojan sisäinen elämä ja toisaalta perinteistä se, miten kertoja sulki oman onnensa pois. Siispä Kielletty päiväkirja sopii mainiosti lukupiirikirjaksi: siinä on paljon keskusteltavaa.
•
Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja, suomentanut Anna Louhivuori, Otava 1956/2022, 246 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Calvinolta olen lukenut klassikon Jos talviyönä matkamies, jolla muuten on yksi hienoimpia nimiä kirjallisuudessa. Sen sijaan itse kirja ei miellyttänyt vaan turhautti. Jatkuvasti vaihtuvat tarinat tarinan sisällä olivat ainakin sillä ekalla lukukerralla työläitä seurata.
Saattaa olla, että Calvino on ”aikansa lapsi”, eikä enää niin iske. Ja sitten on tietysti makuasioita. Minustakin on loistava kirjan nimi tuo Jos talviyönä matkamies!