Kai Aareleidin romaani Tyyni valtameri (S&S 2023) on nimensä mukainen: melko tyynen pinnan alla virtaukset vievät pyörteinä tunteita ja aikaa.
”Kaikki liittyy jotenkin kaikkeen, Stellan ajatus jatkuu: muisto prospektin varressa ja toinen muisto johon se vie. Otat kiinni sojottavasta irtolangasta ja haluat katkaista sen nopeasti, mutta kudos alkaa purkautua ja ennen kuin huomaatkaan, on monta riviä mennyt, putoat monta kymmentä vuotta taaksepäin.”
”Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Eikä se riipu ajasta.”
Tyyni valtameri etenee kerronnaltaan ja rakenteeltaan elastisesti. Keskushenkilö Stella on syntynyt vuoden 1970 tienoilla, mutta romaanissa on käännekohtia aiemmilta ja myöhemmiltä vuosikymmeniltä myös hänen äitinsä ja isoäitinsä avioliitoista. Romaani päättyy 2010 Stellan ja Andersin avioliiton taitekohtaan, mutta Andersin ja koko romaanin mielenmaisemaa heijastelee myös romaanin Kirjurin osuudet löytöretkeltä Tyynelle valtamerelle 1500-luvulla.
Ajat vuorottelevat harkitun satunnaisesti, ja aikoja tarkastellaan myös päällekkäin. Se näkyy lukuotsikoissa, mikä auttaa lukijaa solhtamaan aika- ja muistosulautumiin.
”Hän [Stella] oli leikkinyt maatuskalla silloin, kun kukaan ei nähnyt. Hän oli avannut puolikkaat hitaasti ja nostanut nuket riviin. Lopuksi hän taas sulki ne toistensa sisään. Leikki ja mietti. Äitiä ja isää. Ja myöhemmin Andersia, Andersia ja itseään ja sitä, miten heidän molempien sisässä on avautumaton ydin, jota toinen ei ymmärrä. Löytöretket, valloitusmatkat, ikävä valtamerten taa – hän tavallaan ymmärsi ja tavallaan ei.”
”Maailma on täynnä näkyviä ja näkymättömiä laineita.”
Ylisukupolvisuus taitaa lainehtia trendien aallonharjalla, ja kyllä se aaltoilee myös Aareleidin romaanissa. Uskottomuus ja sen vaikutukset kodin ilmapiiriin seuraavat naisia ainakin kolmessa polvessa. Pettämisaihe ei ole tuoreemmasta päästä, ei myöskään puhumattomuuksien taakat. Ne hieman järsivät romaanin tehoja.
Aareleidin taito kuljetella henkilöitään päättämättömyydessä ja puheeksiottamisen vaikeuksissa vakuuttaa kuitenkin minut. Ihmisen muuttuminen, suhteiden dynamiikan ja dynaamisuuden muutokset ilmaistaan eleettömästi. Samoin välittyy myös totuuden suhteellisuus. Näin sen kiteyttää kirjuri yli 400 vuoden takaa: ”Vaikkakin, mitä ylipäätään on totuus, ja kenen totuus, kysyn tänään.”
” – – ei miekka ole vaarallisin ase, vaan sana.”
Kirjurin ikivanhat päiväkirjapätkät ovat aluksi irrallisen oloisia, vasta viimeisillä sivulla ne loksahtavat aviokriisiosuuteen. Romaanissa vallitsee melankolinen yleistunnelma, ja välillä koen klaustrofobiaa, koska henkilöt panttaavat toisiltaan totuuksia, todellisia tunteitaan ja tilanteita purkavia sanojaan. Vaan sellaisiahan ihmiset ovat. Ja sehän korostaa sanojen valtaa. Kai Aareleidin romaani sanoittaa sen ihmisenkokoisesti.
•
Kai Aareleid: Tyyni valtameri, suomentanut Outi Hytönen, S&S 2023, 163 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 