Avainsana-arkisto: Juhani Brander

Eeva Joenpelto -palkintoehdokkaat 2024

Lohjan kaupunki on elvyttänyt WSOY:n kirjasäätiön kanssa Eeva Joenpelto -palkinnon uusin ehdoin. Palkinto (10 000 euroa) jaetaan joka toinen vuosi, ja kriteerit ovat seuraavat:

”Uudistettu kirjallisuuspalkinto myönnetään Suomessa kotimaisilla kielillä julkaistulle teokselle, jonka ihmiskuvaus on psykologisesti tarkkanäköistä, elävää ja syväluotaavaa ja jossa tarkastellaan ansiokkaalla ja kielellisesti vaikuttavalla tavalla identiteetin, juurien ja paikallisuuden kosketuspintoja.”

Esiraati valitsi seitsemäm ehdokasta ja toinen raati päättää voittajan, joka julkaistaan lauantaina (8.6.). Ennen ehdokasjulistusta olin jo lukenut yhtä teosta lukuun ottamatta ehdokaskirjat. Nyt olen lukenut kaikki, ja voin todeta, että romaanit vastaavat erinomaisesti valintakriteereitä. Sodanaikaiset kokemukset vaikuttavat monessa kirjassa, ne ovat henkilövetoisia ja niissä on myös kaikuja työläisproosasta sekä vahvasta paikallisuustunteesta. Esittelen lyhyesti ehdokaskirjat, ja olen iloinen, ettei minun tarvitse valita palkinnon saajaa.

Juhani Brander: Amerikka

Amerikkaa (WSOY 2023) voi pitää kunnianosoituksena perinteiselle suomalaisproosalle, joka on köyhälistön puolella ja kuvaa pitäjän pienempien elinoloja. Romaanin päähenkilö on pieni poika, joka elää saaristossa isoäitinsä kanssa. Romaani tavoittaa hyvin pojan ajatusmaailman ja kuvaa samalla sosiaalista hierarkiaa, jossa poika isoäiteineen asettuu häntäpäähän. Traaginen tarina.

Mooses Mentula: Toiviokoski

Toiviokoski (WSOY 2023) kertoo sodanjälkeisen Suomen ensi vuosista miehen ja hänen nuoren perheensä näkökulmasta. Vilhoa kalvavat sotamuistot, ja kätensä menettänyt mies yrittää kestää elämäänsä höökipillereiden voimin. Elsa-vaimo ymmärtää, mutta silläkin on hintansa. Mentulan romaani kuvaa myös maalaismiehen sosiaalista nousua ja mitä se merkitsee työläisyhteisössä. Elämänmakuista kerrontaa niin, että kerrontahetkien aikatasot vaihtelevat.

Karoliina Niskanen: Muamo

Tuoreeltaan Muamo (Bazar 2023) tuntui väkevältä lukukokemukselta. Se avasi minulle uutta sota-aikaisesta elämästä, sillä karjalankielisten kohtaloista ei paljon ole kerrottu. Romaanissa on paljon aineksia: eri kieliryhmät, evakkous, sotalapset, ystävyys, rakkaus, perhesuhteet jne. Romaanin henkilöt elävät.

Aki Ollikainen: Kristuksen toinen tuleminen

Ollikaisen romaanin Kristuksen toinen tuleminen (Siltala 2022) yllä leijuu hieman unenomaista utua, mutta teksti on samalla väkevää. Kiinnostavasti Ollikainen kuvaa tuberkuloosisairaalan potilaiden yhteisöä, kun toisaalla tapahtuu kummia hurmoksellisessa uskonyhteisössä. Kerrontalankoja viedään loppua kohti yhteen, ja intensiivinen romaani päättyy kohauttavasti.

Anna Soudakova: Varjele varjoani

Suomenvenäläisten elämästä ei paljon ole romaaneja, joten jo se herättää kiinnostuksen. Varjele varjoani -romaanin (Atena 2022) rakenne innostaa kaunokirjallisesti, sillä romaanissa kuvataan yhden inkeriläistaustaisen perheen vaiheita Pietarista Turkuun. Episodisesti edetään vuosikymmeniä tähän päivään, jolloin täytyy varoa junassa puhumasta venäjää. Tarkkanäköistä ja avaraa proosaa.

Maria Turtschaninoff: Arvejord/Suomaa

Suomaa (Tammi 2022) teki minuun suuren vaikutuksen. Nautin kansanuskon elementeistä, kun Turtschaninoff kuljettaa vuosisatoja pohjalaisperheen elämää. Myyttiaines vähenee sitä mukaa, kun tullaan lähelle tätä päivää, mutta ihmiskohtalot ja eri tyyliset episodit säväyttävät viimeiseen proosarunolukuun saakka. Hieno!

Anne Vuori-Kemilä: Maahan viilletty raja

Maahan viilletty raja (Karisto 2023) vie Kemiin ennen ja jälkeen sodan. Se näyttää naisten raskaat työt ja huvit, jotka jättävät jälkiä moneen polveen. Vuori-Kemilän ilmeikäs kerronta pureutuu henkilöiden mieleen ja kieleen. Romaanissa hienosti välittyy se, miten ihmisen tunteet, tahto ja toiminta voivat olla epävireessä – ja se on oleellista ihmisyyttä.

Lopuksi

Arvoisa raati julistaa lauantaina palkinnon saajan Lohjalla, mutta en pääse tilaisuutta seuraamaan. Sen sijaan muistelen hienoa tilaisuutta muutama kevät sitten, kun kirjabloggaajat kutsuttiin tutustumaan Eeva Joenpellon kotiin. Mahtimuijalla oli vaikuttava kirjailijakoti.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjapalkinnot, Romaani

Finlandia-romaaniehdokkaani 2023

Riskillä mennään! Minulta on paljon lukematta tämän vuoden romaanitarjonnasta, eli siinä on ensimmäinen rajaus valintoihini. Toinen on se, että olen ollut melko konservatiivisella päällä, eli erityisen kokeellinen kirjallisuus ei ole kolahtanut – tai olen jopa jättänyt lukematta. Ruotsiksi en pysty kaunokirjallisuutta lukemaan, sekin rajoittaa. Lisäksi karkaan omille teilleni vain kuudesta ehdokkaasta. 

Biofiktiot

Ensimmäinen ja voittoehdokkaani on Iida Turpeisen Elolliset. Aiheen käsittelyn kiehtovuus koukutti heti romaanin alussa, eikä hellittänyt koko kirjan ajan Joskus eläneet henkilöt saivat vaikuttavan kirjallisen elämän, puhumattakaan sukupuutosta ja merilehmistä.

Toinen biofiktioehdokkaani on Vappu Kannaksen Kimalaisten kirjajossa kerrotaan amerikkalaisrunoilija Emily Dickinsonin perheestä, ei niinkään runoilijasta – tai hänestä vain muiden kautta. Kerronta on varmaa, ja henkilöiden erisuuntaiset intressit välittyvät.

Autofiktiot ja omaelämäkerralliset

Luokittelen tähän lokeroon myös kirjoja, joista vain ounastelen omakohtaisuutta. Se kertoo, että eletystä saa elävää kaunokirjallisuutta.

Niko Hallikaisen Suuri Märkä Salaisuus täräyttää vakuuttavan kasvukertomuksen lähiöstä. Postinumeropohjainen luokkakuvaus on säälimätön, köyhyyden, yksinäisyyden ja sosiaalistumisen kuvaus, kielellisesti taitava.

Sirpa Kähkösen 36 uurnaa asettaa uuteen asentoon hänen perhetaustansa ja samalla Kuopio-sarjan. Se on kaunokirjallinen äidin perunkirjoitus, perinnön perkaaminen. Toden ja maagisen yhdistelmässä hyrisee ymmärrys.

Katja Ketun Erään kissan tutkimuksia ilahdutti leikkisänä vaikkakin pohjaa romaanin Kirjailijan elämänkriiseihin. Romaania kantaa edellisten polvien kokemukset yli sadan vuoden ajan, ja niiden kuvaaminen vakuuttaa. Uutuus on paljon parempi romaani kuin Ketun edellinen, ja sitä ryydittävät maagiset elementit värikkään kerrontatavan lisäksi.

Kenties silkkaa fiktiota

Tommi Melenderin Aurumin koin romaaniksi, joka leikkii fiktiolla luoden sukutarinan, jossa kerronta vaihtelee ja luo hersyviä henkilöitä. Romaani on myös yhteiskunnallinen ja poliittinen. Varmaa kerrontaa!

Juhani Branderin Amerikka on listallani kiikunkaakun, mutta nostan sen sinne perinteitä kunnioittamaan. Romaani loksahtaa kotimaisen kurjalistorealismin linjaan liukuen loppupuolella kuvitelmiin ja säilyttäen järkyttävyytensä. Hienosti kirjoitettu lapsikuvaus.

Siten heilun kahden perushyvän perhetarinan kesken: otanko listalle vai en. No, mainitsen ne kummatkin. Karoliina Niskasen Muamo tuo esille lähes unohdetun kansan, karjalankieliset. Myös Maritta Lintusen sukuromaani Sata auringonkiertoa lähtee Karjalan evakoista, ja sitten päädytään siirtolaisiksi Ruotsiin. Kumpikin romaani tuo kotimaisesta katsannosta tunnetasoa elämään vieraalla maalla ja juuriin.

Keväällä minuun teki vaikutuksen Joel Haahtelan romaani Yö Whistlerin maalauksessa. Siinä elämän sattumanvaraisuuksien ja takaiskujen takaa kuultaa rauha ja kauneus.

Trendejä

Historialliset aiheet ja henkilöt selvästi kiinnostavat nykykirjallisuutta. Lisäksi realismia puhkotaan maagisilla ja kansanperinteen aineksilla. Yhä enemmän kirjoitetaan yhteiskuntaluokkatietoista proosaa ja ekoromaaneita. Ja kyllähän autofiktio jatkaa väkevästi yhtenä kaunokirjallisuusvirtauksena.

Nyt jään odottamaan virallista ehdokasasettelua tämän viikon torstaina ja lopullista valintaa 29.11.2023. Finlandia-palkinto juhlii 40-vuotista taivaltaan, ja olemme saaneet äänestää kaikkien aikojen voittajaa, joksi paljastui Ulla-Lena Lundbergin romaani Jää. Hieno romaani sekin; minä kyllä äänestin Olli Jalosen Taivaanpalloa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, kirjapalkinnot, Listaus, Romaani

Juhani Brander: Amerikka

Juhani Branderin kirja muistuttaa siitä, mistä romaanikirjallisuudessa perimmiltään on kyse: kielellä rakennetusta mahdollisesta maailmasta niin, että se kertoo jotain pysäyttävää ihmisyydestä. Amerikka (WSOY 2023) jalostaa onnistuneesti kotimaista köyhän kansan realismiproosaa.

Amerikka hahmottelee saarielämän vuodenkiertoa ja elämänmenoa 1950-luvun alkupuolella. Romaani kertoo kouluikäisestä Kaarlosta, joka asuu sodanjälkeisessä saaristopitäjässä huonokuntoisen mummonsa luona. Pojalle kerrotaan, että äiti asuu Amerikassa. Äidin nuoruudenpäiväkirjasta on mukana joitain lukuja.

Romaani kuvailee kotimökin likaisia, puutteellisia oloja ja yhteiskunnallista syrjäytymistä: sosiaaliturvan poissaolo kutakuinkin kirkuu rivien välistä. Lasta kiusataan äidittömyydestä ja siitä, että isä oli saksalaissotilas. Lisäksi pojan köyhyys ja osattomuus antaa aihetta syrjintään koulussa ja kyläyhteisössä. Naapuruston Sakari on sentään pojalle jonkinlainen aikuisturva ja koulukaveri Leena ystävänkaltainen.

Romaanin kieli kantaa murheellista tarinaa yksinäisestä pojasta, jolla olisi kaikki edellytykset elämässä eteenpäin, mutta olosuhteet estävät sen. Kerronnan kauneus piilee havainnollisuudessa ja tunnelmassa. Tilanteiden, maisemien ja eri aistein niiden kokeminen muuttuu eläväksi kokemukseksi.

”Kaarlo sulki silmänsä.

Hän tunsi saaren pulssin, hän oli sen valtimokohdassa. Se hengitti suurilla keuhkoillaan, siinä virtasi eripituisia suonia, kaikki siitä nouseva ja kasvava oli yhteydessä toisiinsa.”

Henkilökuvaus on sekin taitavasti toteutettu. Isoäidin rouhea persoona ja puheenparsi raikastavat. Sattumalta luin ennen Amerikkaa Katja Ketun Erään kissan tutkimuksia, jossa vaikuttaa myös Kaarlon isoäidin ikäinen nainen toiselta puolelta Suomea räväköin puheen. Nämä kummatkin mummot ovat kiinni vanhassa kansanperinteessä uskomuksineen ja väkevine sanoineen – viimeinen sukupolvi, jolla oli elävä suhde vanhaan tietoon. Näin Kaarlo lämmittää saunaa mummon opein lepytellen saunahaltiaa:

»Mummon puolesta hyviä löylyjä toivon. Mummo käski terveisiä lähettää ja pahoitella vanhalle tutulle, ettei itse jaksa sytytellä enää. Ottaa lonkasta ja selkäruodosta. Kyykkiminen ruikkia myöten lähes mahdotonta. Näin käski Teidän Korkeudellenne sanoa. On muistanut kyllä Teidän liekit aikaisemmilta vuosilta ja niitä kovin kehunut. Ettei missään vastaavaa lämpöä, edes Helvetissä. Siksi toivon, että jos saataisiin niistä hyvistä liekeistä tänään edes puolet. Kiitos, ja näemme mitä pikimmin.»

Kaarloon mielikuvituksen ja kielen voima on siirtynyt isoäidiltä, joten Kaarlon elämässä todellisia ovat kuvitellut olennot ja voimat. Romaanin loppuosan venematka vie nälkäisen pojan huomiot ja havainnot toiselle tasolle, hämärtyvän todellisuuden kokemuksiin. Kuvauksen vaikuttavuus ja Kaarlon kohtalo tulevat uniin, niin syvältä riipaisevia ne ovat.

Juhani Brander: Amerikka, WSOY 2023, 169 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani