Keskiaikaista gender blenderiä

Olavi Maununpojan tarina romaanihenkilönä alkoi viime vuonna Synnintekijällä (blogissani 21.1.2014) ja jatkuu nyt Kalmantanssissa (Gummerus 2014). Milja Kaunisto saa sepitettyä päähenkilönsä 25-vuotiaaksi säntäilijäksi, jonka järkeä lihan himo himmentää. Tosielämän Olaus Magnuksesta on tarkat kirjaukset Sorbonnen yliopiston aikakirjoissa: hän menestyi Pariisissa maisterina ja rehtorina ennen asettumista Suomeen, jossa kuolo hänet korjasi 1460. Romaani-Olavi on hämmentynyt hahmo, joka viihdyttää lukijaa suorasukaisella minäkerronnalla.

Turusta kaikki alkaa ja päättyy. Tuomiokirkossa on Olavi Maununpojan hauta.

Turusta kaikki alkaa ja päättyy. Tuomiokirkossa on Olavi Maununpojan hauta.

Varoitus: seuraa Synnintekijästä juonipaljastus! Romaanisarjan toisen osan pohjana on se, että Olavi-poloinen on hullaantunut ensivisiitillään Ransakassa Miracle-ystäväänsä, ja tuo tuima täyttymätön rakkaus jää korventamaan, lisäksi hiertää puppelipoikakausi piispa Pierren alistamana. Kalmantanssin alussa eräs turkulainen rouva jallittaa Kirkkonummen kirkkoherra-Olavia, joten uusi pako Sorbonnen opinahjoon on oikotie lapsenruokoista. Maisterismiestä johtaa siis enemmän ala- kuin yläpää.

Nainen kykeni julmuuksiin, joihin rehdin ja luottavaisen miehen sai helposti kampitetuksi. Ja siitä kuopasta ei päässytkään enää ylös. Kulautellessani mielihyvin tuota toista pullollistani, kertoilin Poudeculille niitä sun näitä naisen kuopasta.

 Raamatullisen misogynian pönkittäjinä ovat luonnollisesti keskiajan kristinoppineet, joita pappiskaavun peittämä seksuaalisuus riivaa. Toisaalta Olavi törmää toistuvasti sukupuolikeikautuksiin. Hän on rakastunut mieheen, joka onkin nainen, ja tämä miehenä esiintyvä nainen on välkympi kuin salillinen munkkikaapuisia rietastelijoita. Kuolettava synti ja rikos on miehenä esiintyminen, ja itse saatanasta on älykäs tai opinhaluinen nainen. Entä miesmäinen nainen? Poltettavaa noituutta on nainen armeijan kärjessä julistamassa jumalista tehtäväänsä. Vaan onko Lorrainen neito eli Orléansin neitsyt, Jehanna Darc, nainen vai mies? Olavi, onneton suhari, joutuu todistelemaan, että Miracle on mies ja Jehanna jumalinen nainen.

Aloin hitaasti ymmärtää, ettei tehtäväni Lorrainen neidon tyrmässä tulisi olemaan yksinkertainen. Keskustelu neidon kanssa oli kuin väittely Miraclen kanssa. Hän oli aina onnistunut lannistamaan minut sanoilla ja sekoittamaan poloisen pääni, ja niin teki myös tämä vanki. Minulla ei kaiken lisäksi ollut aavistustakaan inkvisiittorin työstä. Guin Inkvisiittorin käsikirjankin olin lukaissut paljonkaan siitä ymmärtämättä. En minä osannut ristikuulustella enkä etsiä merkkejä syyllisyydestä, saati kiduttaa ketään.

 Olavin henkilökuva saa tässä osassa lisäpuhtia. Onhan Olavi aikamoinen ajautuja, ja monesti kovin hidasälyinen, kiristettävissä ja johdateltavissa oleva. Silti vähitellen päädyn olemaan hänen puolellaan. Surkea hahmo, joka välillä äityy mahtailevaan verbaaliryöppyyn, on sekä liikuttava että naurettava. Hän on mitä epätoivoisin romanttisena sankarina, mutta toisaalta pakahduttava rakkausrönsyily on joltisenkin hellyttävää. Hän pistää tilityksissään itsensä, ajatuksensa ja tekonsa alttiiksi. Lämpimästi säälittävä tyyppi!

Kielellinen retostelu on vaisumpaa kuin ensimmäisessä osassa, mutta runsaana se rullaa. Ihastuttavinta on tosikkomaisuuden puuttuminen. Vaikka nuori Olavi tuntee luissaan ja ytimissään jo katoavaisuuden, ja hautuumaan kuolemakuva koskettaa häntä, kerrontatavassa on pikkupirullinen vire.

Notre Dame, jonka lasimaalauksia Olavi ihailee.

Notre Dame, jonka lasimaalauksia Olavi ihailee.

Juonessa on turhia kankeuksia. Juonitteleva piispa on sävytön arkkipahis, ahne valtavehkeilijä. Miracle on poissaoleva kangastus. Miraclen kuninkaallinen suku ilmaantuu näyttämölle deus ex machina -tyylisesti. Olavilla on pölhön palvelijan asemassa oleva suomalaisseuralainen. Ja niin edelleen. Kerronnallisesti juututaan pitkäksi aikaa Jehanne Darcin tapaukseen ja muihin Ranska-Englanti-sodan ja valtaperimystaistelun mutkiin. Enkä ole aivan vakuuttunut Miraclen äidin tähdittämästä sivujuonteesta tässä ja ensimmäisessä osassa.

Olavi aloittaa ja päättää jorinansa kuolinvuoteellaan vuonna 1460, mutta pääosa tarinasta tapahtuu vuosikymmeniä aiemmin. Vielä jää runsaasti aika-aukkoja Olavin Euroopan reissuille ennen Turun piispan pestiä. Jatkoa siis seurannee. Antaa palaa!

– –
Sain kirjan kustantajalta, luin se e-kirjana (Elisa Kirjat).

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s