Päivittäinen arkisto: 24 kesäkuun, 2014

Barbarotti ja perimmäiset kysymykset

Valon ja yöttömän yön aikaan olen lukenut dekkareita, jossa kuolema korventaa ja jossa ruoditaan elämän merkitystä. Joissakin on ollut oleellista väkivaltaisen kuoleman syyllisten selvittäminen, mutta monessa ohi tunkevat ikuisuuskysymykset. Jälkimmäisistä dekkarityylistä kerroin Karin Fossumin uutuuden yhteydessä, mutta teeman paras esimerkki on Håkan Nesserin Yksinäiset (suom. Päivi Kivelä, Tammi 2014).

Tunne liittyi tietysti häneen itseensä. Tänään kaksikymmentäviisi, huomenna kuusikymmentä, tai mikä vielä pahempaa, miten vanhoissa dekkareissa sanottiinkaan? Tänään elossa, huomenna kuollut.

”Vaikka ei tässä vuosien määrästä ole kyse. Tunnit ja päivät meidän pitää muistaa elää. Eikö niin? Tarkoituksetonta elämää voi elää vaikka sata vuotta, mitä hyötyä siitä on?”

Olen toistuvasti viitannut Sandemoseen, jonka mukaan muusta ei kannata kirjoittaa kuin kuolemasta ja rakkaudesta. Niitä yhdistellen totisesti syntyy voimakasta proosaa, tarinoita, jotka säväyttävät, sillä ne uskaltavat nostaa pintaan sellaista, jota arjessa painaa upoksiin. Nesser kieputtaa rakkauden ja kuoleman naruja siten, että niistä syntyy nyöri, josta karkailee merkityksellisiä irtopätkiä. On kuusi 1970-luvun nuorta, jotka ikääntyvät salaisuuksia kätkien sekä haarautuvaa rakkautta ja kuolemaa kokien. On oudon, nuorena kuolleen tytön päiväkirja (alkaa olla jo kulunut kerrontakikka). On entistä isomman osan saava työpari Eva Backman, joka rakkausasioissa hailuu välitilassa ja säilyttää terävyytensä. On itse Barbarotti, jota rakkauden ja kuoleman läheisyys horjuttaa ja joka uppoutuu entistä syvemmin uskonasioihin.Yksinäiset

Nesserin sympaattinen viisikymppinen sankari Barbarotti on sarjan neljännessä osassa rakastava aviomies ja uusperheen nuorisosta nauttiva perheenisä sen lisäksi, että hän on omaperäinen rikostutkija. Aiemmat osat ovat vietelleet minut Barbarotti-faniksi. Tapa, jolla poliisiherra on tullut tutuksi, on ollut vastaan sanomaton: silloin tällöin kepeäksi äityvä sanailu viihdyttää ja hymähdyttää, ja samalla päähenkilöetsivän ja tutkinnan kohteiden kohtalot sekä syvät tunneluotaukset satuttavat.

Jo aiemmissa osissa on nostanut päätään Barbarottin uskonetsintä, hän esimerkiksi tiukan paikan tullen tuikkaa sormensa raamatun väliin osviittaa etsien. Tässä osassa leikillisyys on vähentynyt, eikä enää sattumanvarainen Sanaan sohiminen riitä, vaan keskustelut Meidän Herramme kanssa vakavoituvat. Koska suhtaudun uskonasioihin melko neutraalisti, en tästä häiriinny mutta kieltämättä seikka hieman hämmentää. Toisaalta nostan hattua, sillä pohjoismaisen suvaitsevuuden mitta on suhde uskontoon: hihhulileiman saa hetkessä ja samalla menettää uskottavuutensa. Nesser ja Barbarotti siis uskaltavat!

Raamatunkohta tuli taas mieleen, ja keskustelu taksissa Meidän Herramme kanssa.
Voimasi päivinä käyt käsi kädessä kuoleman enkelin kanssa.
Luottamus.
Hän ei tiennyt vieläkään mistäpäin Raamattua kohta oli, ja luottamus oli edelleen märkä saippua. Ehkä ihminen kykeni luottamaan vain hetken kerrallaan, hän ajatteli, muutaman minuutin silloin tällöin, tuntemaan jonkinlaista turvallista mutta haihtuvaa varmuutta, että kaikki sujuisi hyvin.

Usko ei ole sille varatuista tiloista kiinni, uskoo Barbarotti.

Usko ei ole sille varatuista tiloista kiinni, uskoo Barbarotti.

Yksinäiset-otsikko osoittautuu monimutkaiseksi, mutta kyllä se kuvastaa monen henkilön murheellista kohtaloa. Unohdanko koko dekkarin juonen? Siitä sen verran, että samassa paikassa tapahtuu 35 vuoden välein epäilyttävä onnettomuus ja että juonta kuljetetaan kerroksellisesti. Jälleen kerran mennyt ja nykyisyys vuorottelevat ja sillä koukutetaan lukija jatkamaan, vaikkei itse rikostutkinta juuri etenekään. Putoamisonnettomuuksiin kytkeytyvät henkilöt ovat ongelmaisia, siten kiinnostavia. Romaanissa on pitkittämisen makua, ja rikosten synkeät rakkaussyyt tuntuvat lopulta yksioikoisilta, joskin kovin traagisilta. Yhtä kaikki, kiinnostus Barbarottin tuleviin vaiheisiin säilyy.

– –
Sain kirjan kustantajalta.

6 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus