Päivittäinen arkisto: 17 kesäkuun, 2016

Kaksi osaa Joenpellon Lohja-sarjasta

Joenpelto-haasteEeva Joenpelto oli aikanaan tuottelias ja luettu kirjailija mutta nykyisin harva tarttuu hänen teoksiinsa.Siksi kirjabloggaajat julkaisevat tänään Joenpelto-juttuja: niistä koontipostaus on tässä. Minä valitsin aikansa suosikkiromaanisarjan. Ehdin tähän haasteeseen lukea vain kaksi ensimmäistä osaa Vetää kaikista ovista (WSOY 1974) ja Kuin kekäle kädessä (1976), joten havaintoni voivat olla koko sarjaa ajatellen puolittaisia.

Luin Lohja-sarjan ensimmäisen kerran kolmisenkymmentä vuotta sitten. Olin silloin kovin nuori, joten kun nyt palaan melkein sadan vuoden takaiseen kirjalliseen Lohjaan, pistäydyn tavallaan omaasa nuoruudessani. Ensimmäisellä lukukerralla selvästi seurasin etenkin nuorta Anjaa, ehkä Inkeriäkin. Kumpikin hakee modernin 1920-luvun naisen tapaa elää. Anjassa ammoin vetosi hämärä identiteetti ja epäsäätyinen romanssi, Inkerissä kiinnosti pintaliitoinen 20-lukulaisuus, sillä ristiriitainen vuosikymmen on aina kummasti vedonnut minuun. Hienosti kuvattuja ovat yhä Hännisen sisarusten repalaiset reitit miehelään ja naiseuteen. Mutta tällä lukukerralla etualalle punkee Salme, Hännisen perheen hermokeskus.

Salme sitoo kokonaisuutta. Tämän viisikymppisen perheenäidin terhentyminen on nautittavaa luettavaa. Illuusioton ote kirpaisee ja on kummasti silti toiveikas. Kirjan alussa Salme rohkaistuu lausumaan tyttärilleen elämänkokemusohjeen, ja sen sisältö syvenee romaanien mittaan:

– Ne on toiset asjat, mitkä elämäs määrää, Salme jatkoi kun oli ajatellut, että kerran tästä on puhuttava. – No, visseil ajoil voi onneekin olla, mikäs ettei. Mut ainakin myöhemmäl iäl se on vaan sitä, et on sovinnos ittens kans. Niin mä olen sen aatellu. Sitä samaa se avioliitto on kun elämä muutenkin. Pitää vaan kärsivällisest tehdä sitä työtä, mikä käsil on.

Lohja-sarja kertoo siis Hännisistä: kauppiasisä-Oskari on herra talossa, Salme-emäntä sukkuloi kotiasioissa, Mari-piika myötäilee emäntäänsä ja aikuiset tyttäret törmäävät unelmista toteen. Rinnalla seurataan juurevan Juliinin talon isää ja poikaa sekä Salmen punikkisukulaisia Tiltaa ja Vienoa.

Tällainen henkilögalleria avaa isot ikkunat yksilöiden ja yhteiskunnan kehitykseen. Eeva Joenpeltoa ärsytti se, että hänen Lohja-sarjaansa verrattiin Linnan Pohjantähti-trilogiaan. Ymmärtää sen: Joenpelto ei tehnyt verrokkia vaan omalakisen länsiuusmaalaisen kauppalakuvauksen itsenäisyyden alkuajoilta. Yhteiskuntanäkemys kehkeytyy siten, että sarjan osat näyttävät, mitä on kansalaissodanjälkeinen elämä kussakin säädyssä ja sukupolvessa. Paljon tematiikassa on hyväksytyksi tulemisen ponnistelua ja kaupankäyntiä, ja niiden takana ihmisnäkemys:

”Itteetäs es pääs karkuun kumminkan.”

Sarjassa on kaikkitietävä kertoja, joka yllättävästi harppoo henkilöstä toiseen ja kuljettaa aikaa. Minua miellyttää kertojan ironia, välillä jopa naurattaa. Moni henkilö on valjastettu ajanilmiöiden kuvaksi, kuten Matti-vävy. Oskari on makuuni turhan yksioikoinen, puhumattakaan tämän äidistä, anopista helvetistä. Kärjistyksiä vaimentaa monisyiseksi kehittyvä Salme, joka on samalla ukkosenjohdatin ja omaksi itsekseen puskeva aikuinen nainen, joka näyttää selviävän niin torjutuksi tulemisesta ja aikuisten lasten murheista kuin yllättävästä hoivataakastakin. Ja sakean elämän sattumina syntyy karuja havaintoja:

Oli liian paljon naisia talossa, Salme ajatteli. Toisesta toiseen heijastuivat samat toiveet ja pettymykset, paisuivat ja kimposivat kahta pahempina takaisin.

Jos oli vanhana vaikeaa, niin hankalaa oli nuorenakin. Ei tämmöiseen maailmaan kyllä toista kertaa tehnyt mieli.

Olisiko sitten parempi, ettei kukaan yrittäisi mitään, olisi vain määrätyn aikansa sillä kohdalla mihin oli sattunut syntymään, älyttömän naudan tavoin märehtien hinkalossaan? Ei mitenkään voinut olla. Talojen, suurten ajatusten rakentaminen oli välttämätöntä, ei vain pitänyt odottaa, että se tekisi ihmisen onnelliseksi. Ei mikään tehnyt, ei mikään rakennus, ei maan päälle nouseva, eikä aivoituksissa kypsyvä.

Romaanin yleiskielinen kerronta soljuu, mutta dialogien murrepuhe on kuin paikallisen kalkkikiven kolinaa hampaita vasten. Ei siis järin kaunista puheenpartta mutta erikoisen ilmeikästä. Mielikseen sitä luen. Ja mieluista on lukeminen muutenkin: yllättävän tuorenterävä kuvaustapa ja eläviä henkilökuvia. Julistan täten Joenpellon Lohja-sarjan (vaikka vain puolet siitä uusiolukeneena) kuuluvan kotimaisen kirjallisuuden eläviin klassikoihin, vaikka:

– Nii, kyl elämine ain romaaniv voittaa, Salme myönsi nyt kaiken, oli semmoinen hetki.

Joenpelto

Joenpelto-lukutunnelmissa eteisistä kynnyksille ja kekäleisiin.


Eeva Joenpelto
Vetää kaikista ovista
Kuin kekäle kädessä
WSOY 1974, 1976 / Elisa Kirjan e-kirjat 2015
Lohja-romaanisarjan muut osat: Sataa suolaista vettä (1978) ja Eteisiin ja kynnyksille (1980)

P.S. Myös Alman runoissa on tanka Lohja-sarjan kunniaksi. Helena Ruuskan kiinnostavan Joenpelto-elämäkerran luin alkuvuonna.

27 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus

Eeva Joenpelto -haasteen koonti

Joenpelto-haasteTammikuussa käynnistin Eeva Joenpelto -haasteen. Tuntui siltä, että aikanaan suosittu kirjailija on unohtunut. Tai kirjailijasta kyllä muistutti tuore Helena Ruuskan Joenpelto-elämäkerta, mutta tuotanto on mahdollisesti vaipunut unholaan.

Hätkähdin, kun vanhoista kirjaliepeistä huomasin, että 1970- ja 80-luvun taitteessa ilmestyneestä Lohja-sarjasta otettiin monien kymmenien tuhansien kappaleiden painoksia. Oli siis syytä selvittää, puhutteleeko Joenpellon proosa yhä vai käykö niin kuin sanotaan romaanissa Eteisiin ja kynnyksille:

Nii, kyl elämine ain romaaniv voittaa, Salme myönsi nyt kaiken, oli semmoinen hetki.

Tämän koontipostauksen kommentteihin ilmestyy linkkejä kirjabloggaajien Joenpelto-juttuihin. Listaan jo valmiiksi blogeja, jotka ovat ilmoittautuneet haasteeseen aloituspostauksessa tai Facebookissa.

Amman lukuhetki
DesdemOna
Leena Lumi
Kaikkea kirjasta
Kanava Klassikko
Kirjainten virrassa
Kirjamuistikirja
Kirjan jos toisenkin
Kirjasfääri
Kirjat kertovat
Kirsin Book Club
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti
Kulttuuri kukoistaa
Oksan hyllyltä
P.S. rakastan kirjoja
Reader, Why did I marry him?
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

22 kommenttia

Kategoria(t): haaste, Kirjallisuus