Olen pää pyörällä Eurooppalaiset unet (WSOY 2016) jäljiltä. Nämä unet stimuloivat: mitä oikeastaan näin, mitä jäi huomaamatta? Emma Puikkonen on kirjoittanut poukkoilevan tarinapyörän, joka houkuttaa juoksemaan perässä.
Tätä voi kai kutsua episodiromaaniksi ja maagiseksi realismiksi. Gdanskin telakalta 1980 aloitetaan ja päädytään Lontooseen 2027, mutta siinä samassa ja välillä on henkilöitä ja tapahtumia ympäri Eurooppaa. Tietynlaisena johtojuonilinjana pysyy ruotsalainen Johannes, johon kytkeytyy vähintään välillisesti jotain jonkun toisen henkilön kautta. Romaani on kuin hämähäkinseitti: joka eurooppalainen kolkka tai henkilö on jollain tavoin yhteydessä toiseen haurain säikein.
Lukujen otsikointi on tyyliä ”1 hotellihuone, 35 naista, lasta, miestä ja vanhusta Budabest-Berliini, etäisyys Gornje Obrinjeen noin 545-1230 kilometriä”. Viehätyn ja koukutun, koska en voi ennakoida, mitä seuraavassa kappaleessa tapahtuu, en pysty arvailemaan, mihin seuraava luku minut vie. Ilahdun, kun sattumalta törmään johonkin ennestään tuttuun hahmoon, etenen uteliaana, mikä mutkayhteys seuraavassa tarinassa on vai onko mitään. Jokunen juttu on irrallinen, eksyttävä jopa, mutta loppuosuus vakuuttaa minut: nämä unet minun kannatti – täytyi – nähdä.
Entä ne unet? Unia ei kannata sotkea unelmiin, vaan ne voivat olla harhoja, painajaisia tai mahdollisuuksia. Voimakkaita minusta ovat esimerkiksi alun rekkamatka, avuttoman isän näyt ihmisten sisäisistä kivistä, berliiniläisen tyttären ja äidin kohtaaminen sekä hotellihuone Berliinissä. Ihmettelen ja ihastelen sitä, että vähäväkisestä eurooppalaiskolkasta ilmestyy tällaista omaperäistä ja monelta kantilta ajateltua proosaa.
Utopian ajatteleminen tuntui vain pakottavalta. Me tarvitsemme sen, Immi ajatteli. Me tarvitsemme sen, jotta olisi toimiva kompassi.
Kieleksi käännettyinä unet ja fiktiiviset todet sinkoilevat eläviä kuvia, pysäytettyjä tilanteita, merkitykseltään sakeita hetkiä ja kokemuksellista totuutta vaikkei totuudesta voi tietää. Kerronta on nautittavaa: tarkkaa, selkeää kieltä, jossa yhdistyy uskomaton ja uskottavuus. Saan ihmetellä, mikä on totta ja voiko olla totta se, mikä tapahtuu tai voiko siihen vaikuttaa.
Toivottavasti kuvailuistani ei saa höttöhörhövaikutelmaa. Kirja pohjautuu kovaan ainekseen, eurooppalaiseen lähimenneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaan, jossa tavallinen kansalainen elää elämäänsä, vaikka koko ajan kytee tai palaa jossakin syrjintätilanne, lakko, mellakka, poliittinen selkkaus tai kansanmurha. Yhteiskunnallinen valveillaolo on unien takana.
Puolassa on joku, joka ei ole painanut päätään ja tuijottanut kengänkärkiä ilmiantajan pelossa, joku on sanonut ääneen mitä haluaa ja miksi. Aivan vittu käsittämätöntä ja upeaa, että ihmiset edes kärpäsenpaskan mittaisen hetken uskovat että voivat liikuttaa tulevaisuuttaan.
Tämänlaatuisia romaaneita tarvitaan, tarinoita, joista ei voi olla varma ja jotka tekevät levottomaksi. Eurooppalaiset unet oli erityisen iskevä kirja lukea Brexit-äänestystulosta seuraavana päivänä.
– –
Emma Puikkonen
Eurooppalaiset unet
WSOY 2016
romaani
178 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa mm. Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Reader why did I marry him ja Täysien sivujen nautinto.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 