Juoniplajastushälytys! Flavian äiti on löytynyt ja tuodaan kotiin. Flavia de Luce -sarjan kuudennessa osassa Kuolleet linnut evät laula (Bazar 2017) pian 12 vuotta täyttävä lapsinero selvittää äitinsä menneisyyttä ja tupsahtaa keskelle suvun suuria salaisuuksia. Flavia saattaa olla jopa Englannin sota-aikana pelastaneen ketjun osanen.
Alan Bradley on kehittänyt ainutlaatuisen dekkarihenkilön. Ränsistyvän brittikartanon sivusiivessä kemiallisia kokeita kyhäävä tyttö ei missään nimessä muistuta tavanomaisia dekkarihenkilöitä. Herkullisesti hänen hahmoaan on kehitelty sarjan aikana. On saatu esille ainakin tällaista: Flavian psyykkinen kehitys on rikkonainen, rakkaudettomuus ja puoliorpous jäytävät; tarkkanäköinen ihmelapsi lukee muita kuin avoimia kemiankirjoja; neitosella on manipuloijan supertaidot; salamannopeasti sukkuloiva älykkö on muita askeleen edellä mysteereiden selvittämisessä.
Kuolleet linnut eivät laula on edeltäjiään jahnaavampi teos. Siinä myös ylletään entistä epäuskottavampiin ylilyönteihin. Se johtunee siitä, että Flavia availee henkilökohtaisesti kipeää mysteeriä. Flavia on tolaltaan oleva lapsi ja valmis äärimmäisiin tekoihin. Toisaalta romaanin loppupuolella hän kylmäpäisesti harkitsee ja päättelee mutkikkaita vakoilu- ja murhajuonia. Itsetuntoa riittää, esimerkiksi ikuisuuskysymysten pohdinnassa.
Minun lisäkseni ei ollut mitään. Mitään muuta ei ollut olemassa.
Valoa ja lämpöä: siitä vain oli kysymys.
Tähtien salaisuus.
Mutta kun alkoi miettiä tarkemmin, valohan on energiaa ja niin on lämpökin.
Eli loppujen lopuksi energia on Suuri Herra ja Ylhäisyys: se mistä kaikki alkaa ja mihin kaikki loppuu, kaiken alku ja juuri.
Pikantin säväyksen romaaniin tuo se, että siihen ilmestyy Flavian kaltainen pikkuvanha pikkuserkku, joka tavallaan auttaa katsomaan Flaviaa peiliin. Toisella tapaa sen tekee äiti ja muu suku. Tämä osa myös nytkäyttää sarjaa uuteen suuntaan, sillä Flavian on aika vaihtaa maisemaa. Jännittävää. Se on jännittävämpää kuin mikään tässä viidennessä osassa.
Helppoa hölynpölyä kesälukemistoksi on Flavia-sarjan osa kuusi. Vakuutan, että sarja kannattaa lukea järjestyksessä, silloin Kuolleet linnut eivät laula livertelee oikeassa Flavia-sävellajissa, siirtymäsävelenä entisestä tulevaan.
– –
Alan Bradley
Kuolleet linnut eivät laula
suomentanut Maija Heikinheimo
Bazar 2017
336 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muissa blogeissa, ainakin Hyllytontun höpinöitä, Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Kirja vieköön! Tuulevin lukublogi ja Yöpöydän kirjat. Dekkariviikolla 12. – 18.6.2017 kirjabloggaajat postasivat kymmenistä dekkareista, ja osallistuneista blogeista saa tietoa ja koonnin Yöpöydän kirjat -blogista.
Sarjan muut osat – myös linkit postauksiini:
Piiraan maku makea
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Filminauha kohtalon käsissä
Loppusoinun kaiku kalmistossa
Kuolleet linnut eivät laula
Nokisen tomumajan arvoitus (ilmestymässä)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 