Sota-aikaa on runsaasti kuvattu, mutta montaa kirjaa ei taida olla sotaan kelpaamattomista miehistä. Jarno Mällisen romaani Kotirintama (Like 2017) kertoo autokuskista ja hänen pojastaan metsäkulmilla, joihin rintaman kumu vaimeasti erottuu. Varsinainen taistelu käydään kotipiirissä ja mielenpohjilla.
Romaanin näkökulma kääntyy eniten noin kymmenvuotiaan Joonaksen puoleen. Näin tavoitetaan avuttoman lapsen ankea tilanne. Äiti on juuri kuollut ja isä vie pojan jonnekin pohjoiseen vieraan metsän keskelle. Isä on päivät pois, ja pienen pojan pitää pilkkoa puita, onkia ruokansa ja pysyä erossa muista ihmisistä. Ja tämä on vasta alkua pojan kolkossa kohtalossa.
Tukala tunnelma lisääntyy kaiken aikaa. Isän latautunut synkkyys ja puhumattomuus yhdistettynä ikävöivän ja yksinäisen lapsen ymmärtämättömään kohteluun ahdistaa. Ilmapiiri on klaustrofobinen, vaikka laajat metsät humisevat ympärillä.
Kaikki kietoutuu kysymykseen, miksi isä ei ole rintamalla. Kelpaamattomuus kairaa kauheaa reikää miehen sieluun, ja hän on täysin kykenemätön käsittelemään kauan kasautuneita kuormia. Lisäksi sukurasitus tarjoaa psykologisia syitä käytökselle. Lopulliset selitykset romaanin loppupuolella aikalailla töksähtävät niin pojalle kuin lukijallekin.
Ei noina aikoina levitetty ymmärryksen tai avoimuuden ilmapiiriä oli sitten kyse aikuisista tai lapsista. Se totisesti kirjassa näytetään. Lisäksi Joonasta lukuun ottamatta kaikki henkilöt ovat lähinnä kiusaajia, ja sopii tulkita myös käytösmallit siten, että kaikki ovat olleet kiusattuja. Siispä Kotirintama on harvinaisen synkkä. Joissain luontokokemuksissa erotan, jollei aivan lohtua, joitain sävyjä mustassa.
Kimallus johdatti hänet joelle. Hän pudottautui törmää alas ja kuuli sivuiltaan lehahduksia. Rinne oikeni tasaiseksi maaksi. Hiekka kahahteli jaloissa. Rantaviiva erottui ihmeen selvästi. Joen musta metalli ei ollut täysin mustaa. Puron säihke oli siirtynyt siihen.
Pidän romaanin tiukasta virkerytmistä. Sen päälausevoittoinen ankaruus tukee sisältöä. Muutamaa motiivia (viltti, koira) kerronta pyörittää kärjistetysti, jopa symbolisesti. Romaani on tiivis, ja siihen nähden kirjassa lymyää rivien välissä paljon aihelmia ikävöinnistä, odotuksista, lapsista, vanhemmuudesta, sukupuolirooleista, rakkaudesta, pettymyksistä, sukukaunoista, sairauksista ja kuolemasta. Sota-aika vaikuttaa vain ohuelta kehykseltä.
Mietin, miksi tämä tarina pitää kertoa nyt ja tällä tavalla. Etsin yhä vastauksia. Huomaan olevani lukemisen jälkeen kuin haavoittunut Kotirintaman kuvaamasta kaltoinkohteluiden sarjatulesta.
– –
Jarno Mällinen
Kotirintama
Like 2017
romaani
168 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 