Minulla on ilo ja kunnia aloittaa vuoden 2017 dekkariviikko Fred Vargasilla. Ranskalaisdekkaristin luoma päähenkilö komisario Adamsberg on dekkarimaailman kiehtovimpia hahmoja, ja tunnistan suhteessamme silkkaa salarakkautta. Olen vaalinut yksipuolista ihastusta jo vuosia. Tunnen pidäkkeetöntä halua lyöttäytyä pariisilaispoliisin arvaamattomaan seuraan aina, kun hän suomeksi ilmestyy.
Jostain selittämättömästä syystä Adamsberg-mysteereitä ei ole suomennettu järjestyksessä. Uutuus Neptunuksen sauva (Gummerus 2017) on neljäs kahdeksanosaisesta sarjasta. Olen ollut huomaavinani joitain aukkoja aiemmin lukemissani Adamsberg-osisa, mutta eivät ne ole haitanneet muutenkin reikäisessä tyylissä, mutta kieltämättä nyt tämän osan luettuani selittyy takaperoisesti tiettyjä asioita Adamsbergin suhteista veljeen, naisiin ja alaisiin.
Neptunuksen sauvassa ei ole yliluonnollista ulottuvuutta muualla kuin Adamsbergin ajatuksenjuoksussa, vaikka kummitusta jahdataankin. Adamsbergia vuosia piinannut sarjamurhaaja on aikanaan pilannut komisarion veljen elämän, ja siksi jahti on myös henkilökohtainen. Myös muita henkilökohtaisuuksia ujuttuu tapahtumiin, ja samalla paljastuvat lojaliteetit ja kilpailuasetelmat. Juoni vie vääjäämättömästi pinnanalaisia sivuten ja kuohuissa kieppuen kuin vuolas Quebec-joki uppotukkia.
Erityissäväyksen dekkariin tuo Adamsbergin ja hänen alaisjoukkonsa DNA-koulutusjakso Kanadassa. Paikkavaihdos tursuaa dialogin ja ympäristön kuvausherkkuja. Muutenkin Vargas on mainiossa vedossa esimerkiksi poliisiporukan persoonallisuuspiireteiden pöyhijänä ja ohimenevien henkilöiden luonnehtijana. Esimerkiksi kaksi kahdekasankymppistä pariisilaismadamea vaikuttavat merkittävästi Adamsbergin selviämiseen. Eikä poliisialaisista kaikkitietävän Danglardin ja väkivahvan Violet Betancourtin osuutta sovi vähätellä.
Adamsberg, rakkaani. Intuitiossaan ja omaehtoisuudessaan kiehtovan ärsyttävä hahmo lumoaa taas, vaikka hänen naisasiansa saavat raivon valtaan. Lyömätön on Vargasin tapa kuvata pilvilautan lailla leijuvaa omaperäistä ajattelua. Tässä osassa mainio vertaus Adamsbergin egosta Strassbourgin katedraalin kokoisena rakentaa koko romaanin tarinaa. Katedraalimielikuvaan komisario kasaa kaikki ratkaisevat ajattelunsa ainekset.
Ajatellessaan santarmipäällikön hyökkäävää käytöstä Adamsbeg tunsi taas suurta halua työntää tämä katedraalin tornin ikkunasta sisään. Oikeastaan vain osan santarmipäälliköstä, vyötäröstä ylöspäin. Olkoon siellä nenäkkäin lohikäärmeen, Loch Nessin hirviön, Pinkjärven kalan, rupikonnien, nahkiaisten ja muiden elukoiden kanssa, jotka olivat muuttaneet goottilaisen rakennustaiteen helmen varsinaiseksi kalalammeksi.
Koen silkkaa mielihyvää, hyrisen hyvää oloa, vaikka luen talikkomurhista. Adamsberg-romaanin kehys tosiaan on murhaselvittely, mutta sen sisus on kekseliästä kerrontaa yksilöistä ja heidän suhteista toisiinsa. Teksti tarjoaa nautintoa napata keskusteluista assosiaatioita, tositilanteista vertauskuvia ja ikimuistoisia kohtaamisia. Voin vain yhtyä komisarion alaisen kokemukseen:
Vain Adamsberg kykeni vääntämään tavallisen elämän kuvioista jännittäviä retkiä ja luomaan tyhjästä odottamattomia kauneuden väläyksiä.
Suosittelen lukemaan Adamsberg-sarjan järjestyksessä, sillä sarjan hahmot kehittyvät, muuttuvat ja mutkistuvat. No, näin aloitan kirjabloggaajien dekkariviikon kohottavissa viihtymiskirjallisuuden tunnelmissa. Tänään maanantaina ilmestyy jännärijuttuja tunnin välein, muuten pitkin viikkoa: Yöpöydän kirjat emännöi dekkarihaastetta ja hänen postaukseensa on koottu Dekkariviikolle osallistuvat blogit.
– –
Fred Vargas
Neptunuksen sauva
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2017
Komisario Adamsberg -mysteeri
464 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Adamsberg-sarja:
Sinisten ympyröiden mies
Kuriton mies nurin
Painu tiehesi ja pysy poissa
Neptunuksen sauva
Ikimetsän sydän
Jalattomat, elottomat
Normandialainen tapaus
Hyisiä aikoja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 