Ja sitten kaiken hässäkän keskellä kimmeltelee lukukesäni alussa pieni kirjahelmi. Ei se taida olla erityinen kirjallinen tapaus, mutta kerronnaltaan varma proosateos. Merete Mazzarella tekee sen taas: vakuuttaa vaivattomanvirtaavalla tekstillä, jossa lomittuvat vakavat elämänkysymykset ja hillitty kuplivuus. Se, jota kutsuisin elämän sietämättömäksi keveydeksi – tai pikemminkin kevyeltä näyttämisen sietämiseltä.
Aina yhtä henkevä, eloisa innokas, utelias ja keskusteleva Alma. Konvenseerata minä kyllä osasin, mutta minua on sanottu myös konversantiksi. Mitä se tarkoittaa? Sitä, että siirtyy kevyesti aiheesta toiseen.
Että on pinnallinen?
Niin, sitä se tarkoittaa. Olenko minä pinnallinen?
Romaani Alma (Tammi 2018) on syystä saanut alaotsikokseen Edelläkävijän tarina. Romaanissa kuvataan Alma Söderhjelmiä, joka oli ensimmäisiä suomalaisia naisylioppilaita ja tohtoriksi väitelleitä naisia. Romaanissa vetoaa ennen kaikkea kiehtova persoona, ristiriitainen, kiihkeä, älykäs tutkija-taiteilija. Romaanin kehyksenä ovat Alman viimeiset hetket hoivakodissa, jossa hänen terävä mielensä poukkoilee elämänsä merkittävissä vaiheissa ja ihmisissä.
Päähenkilön elämänkulun suuntaviivat piirrettiin perheessä, jossa sisaruskatras jaettiin kauniisiin mutta tyhmiin / rumiin mutta älykkäisiin. Alma kuului jälkimmäisiin. Lisäksi peruskokemuksena on joukkoon kuulumattomuus. Almasta kehittyy nainen, joka pakenee määrittelyjä: hän tieteili ja taiteili; hän toimi toisin kuin naiset yleensä, mutta vastusti naisliikettä; hän halusi hehkuvaa rakkautta mutta eli hetkiä ”toisena” naisena tai platonisesti. Hän säkenöi älyä, mutta välillä mieli teki hänelle tepposet ja vei sanatorioihin toipumaan. Hän ylitti ja ohitti rajoja. Ainutlaatuinen Alma on romaaninsa ansainnut.
Merete Mazzarellen tekstiin uppoudun niin, että ilman muuta pidän minäkertojaa aitona Almana. Kirjailija on aiemmin julkaissut joitain artikkeleita Alma Söderhjelmistä, joka historiantutkimuksen lisäksi julkaisi romaaneita, kirjoitti lehtiin muun muassa pakinoita ja hääräsi esimerkiksi Mauriz Stillerin elokuvien taustalla. Mazzarella on taatusti lukenut Alman muistokirjoitukset, romaanihenkilö itse ennakoi niistä seuraavaa:
Mistäpä sen tietäisi, mutta tiedän mitä niissä e i lue: niissä ei lue ”hienotunteinen” eikä ”miellyttävä”, tuskin edes ”lämminsydäminen”. Minulla ei ole koskaan ollut noita perinteisiä naisten hyveitä. Ja mitä tulee ihmissuhteisiini, Sanny Ekström ilmaisi sen omalla tavallaan ”Sinä keräilet ihmisiä.”
Vanhan Alaman mietinnöissä minua riipaisee eletyn elämän merkityksen perkaaminen. Lopulta jäljellä on yksinäisyys. Alma kokee, että muut ovat merkinneet hänelle aina enemmän kuin hän muille. Lukurupeaman ajan Alma merkitsee minulle kiehtovaa kohtaamista sekä edelläkävijöistä ja katoavaisuudesta muistuttamista. Työteliäs Alma teoksineen kampeaa nyt unholasta hetkeksi taas näkyviin. Hyvä niin.
Nousuja ja laskuja, valoa ja pimeyttä. Enemmän laskuja kuin nousuja, enemmän pimeyttä kuin valoa? Ehkäpä.
– –
Merete Mazzarella
Alma. Edelläkävijän tarina
suometanut Raija Rintamäki
elämäkertaromaani
Tammi 2018
270 sivua.
Bloggaajaystävä lainasi kirjan.
Almasta ovat vaikuttuneet myös Annelin kirjoissa, Kirjareppu, Kulttuuri kukoistaa (oo, otimme saman siteraauksen) ja Täällä toisen tähden alla.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 