Jos minä saisin päättää, tämän kokoelman nimi olisi ”Järviveden tuoksu autossa”. Joku muu on päättänyt otsikon Juhani Ahvenjärven kokoelmaan Maitovalas täynnä mandariineja (Teos 2018). Tarkoitan sitä, että kokoelma pääosin asettuu lähinnä kotoiseen, ei eksoottisiin hedelmämeriin. En juutu tähän, matkaan itse runoihin.
Kaikki kunnia runoille, joiden sisäinen maailma avautuu vain harvoille, kokoelmille, jotka uudistavat kieltä niin, että tulkintaväljyyden mitta on avaruus tai runon puhujan sisäisen maailman aukeamaton arvoitus. Sellaista tarvitaan, lisäksi tarvitaan Ahvenjärven runoutta, joka karsittu sanonta tarjoaa elämyksiä: runo linkittyy tuttuuteen uudella tavalla, ja sitten se laajentaa ymmärrykseni.
Miellyn kokoelmaan, jonka runot ovat lyhyitä, niissä on suora sanajärjestys ja pelkistyksen tuntu, joka ei rajaudu yksiselitteisyyteen. Poimin kolme esimerkkiä.
- Havainto voi olla paikallinen, kokemus on universaali, tunne on jaettavissa.
”Aurinko kapuaa tahmeitten lehmusten taa. /
Tihkusateet poimuilevat pitkin Pispalaa. /
Punaisten kattojen seassa vihreät katot”
- Kun runossa on leikkiä, jota ei ehkä tajua, mutta huvittaahan se, kun hyvin kielellä pelataan.
CORTINA
”Hiihtohissin moottori surisee hillitysti. /
Kuusien takaa kuuluu muminaa /
ja retoromaanista rupattelua. /Cortina on kohtelias sana, /
kiuas on kissojen aurinko.”
- Kun runo välittää mahdottoman, ihmeen, jonka vain luonto voi synnyttää.
”Harso harjulla enteilee aikaista kesää. /
Olenko muistanut istuttaa kanelitangot?”
Olen heikkona luontorunoihin, ja Ahvenjärven kokoelmassa on kiitettävästi etenkin kevään heräämisen runoja, jotka tuntuvat ajankohtaisilta, vaikka luen niitä syksyn alkaessa. Sellaista on kiinnostava runous, häivyttää todellisen ajan ja paikan. Ja vielä: runokielen ja -kuvien napakkuus vetoaa minuun.
En malta olla mainitsematta tätä. Tein kirjastovarauksen Maitovalas vatsa täynnä mandariineja -kokoelmasta Helsingin Sanomien kirja-arvioinnin vuoksi. Silmäilin sen ja kiinnostus heräsi. En ehkä ilman valtalehtijuttua tietäisi Ahvenjärven runojen olemassaolosta. (Kyllä: myös kirjablogivirran voimin tuntematonta nousee lukupintaan, mutta se on toinen tarina.)
Suren kirjakritiikkien vähyyttä valtamediassa. Jos esimerkiksi HS-kulttuurisivujen yhden nelisivuisen iskelmätähtijutun (vaikkapa HS 1.9.2018) pituus olisi neljän sivun (minulla ei ole mitään iskelmäjuttua vastaan) sijasta kaksi, niille kahdelle sivulle mahtuisi jopa kahdeksan uutuuskirjajuttua proosasta, esseistä, runoista ja selkokirjoista. Se poikisi kiinnostuneita lukijoita kirjoille, jotka ovat olemassa ja jotka ovat monelle lukijalle olemassa vain, jos ne näkyvät valtamediassa. Ei mulla muuta. Paitsi tämä Ahvenjärven runon pätkä:
– –
”Marginaalit pysyvät ennallaan, /
laajoina, jos niihin ei kirjoiteta.”
– –
– –
Juhani Ahvenjärvi
Maitovalas vatsa täynnä mandariineja
Teos 2018
runoja
46 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kovin vähän valtamedia runoista tai vähemmän tunnetuista kirjailijoista kirjoittaa. Tunnetut mediassa kyllä patsastelevat, nimiä mainitsematta. Onneksi on blogit ja some sentään! Kiitos vinkistä Tuija & mukavaa sunnuntaita.
Onhan mediamarina tietysti aika kulunutta ja väsynyttä jupinaa, mutta aina välillä tekee mieli siitä huomauttaa. Jos on yleinen huoli lukemisen vähenemisestä, kirjojen ostamisen laskusuhdanteesta ja kirjakauppavalikoiman kapeutumisesta, no, kirjojen medianäkyvyydestähän se osin johtuu.
Riitta, bloggaillaan taas!
Minäkin toivoisin kirjallisuudelle paljon laajempaa käsittelyä mediassa. Maamme johtavalla päivälehdellä olisi tässä parannettavaa, mutta vielä enemmän monilla pienemmillä julkaisuilla ja paikallisilla toimijoilla, joiden toivoisi huomioivan EDES oman alueensa kirjallisuusuutiset. Ja kunpa kirjallisuutta voisi käsitellä muuallakin kuin vain lehdissä… Toivelista on loputon! 😀
Niin se on! Mutta tehdään me lukijat, mitä voimme. Ostetaan, lainataan ja luetaan. Puhutaan ja kirjoitetaan lukemisesta.
Kokoelman nimeä kritisoitiin jossain lehtikritiikissäkin. Jos muistan oikein, Maitovalas on Ahvenjärven hellittelynimi kumppanilleen. Hän mainitsi tulevan kirjan nimen jo pari vuotta sitten Aamulehden haastattelussa. Lisäksi nimessä on Ahvenjärvelle tyypillinen rytmi, joka toistuu monessa runossa (13 tavua, ihan itse laskin, huomioni kiinnittyi asiaan jossain aiemmassa kokoelmassa). Eihän se otsikko tosiaan kirjan sisältöä kuvaa, mutta mainio kirja ja runoilija kumminkin!
Pekka, kiitos sisäpiiritiedosta. Hmm, mitäpä tuollaisesta aukeamattomuudesta sanoisin. En mitään. Luen vain omin päin ilman selityksiä. Hyvä on.