Päivi Alasalmi: Riivatut

Päivi Alaslamen kirjoissa riittää valinnanvaraa. Viime vuosina ne ovat vieneet minut saamelaismaisemiin, sillä sinne sijoittuva romaanitrilogia tarjoaa maagis-arkisia elämästä selviytymisen kuvauksia tästä päivästä (Joenjoen laulu) 1500-luvulle (Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus).

Myös Alasalmen uusin romaani sijoittuu menneeseen aikaan. Riivatut (Gummerus 2018) tapahtuu 1890-luvulla hämäläisessä kylässä Tampereen lähistöllä. Siellä tapahtuu kummia: kylän halki kiitää hevoskärryllinen tuntemattomia ja sen jälkeen yhdessä torpassa räyhähenki alkaa raivokkaasti liikutella esineitä.

Romaanissa kuvataan Sunilan rusthollin torpan väkeä, vanhaa torpparipariskuntaa ja etenkin keuhkotaudin runtelemaa Hertta-piikaa. Toinen näkökulma tarjoutuu minäkerrontana, sillä aloitteleva Aamulehden lehtimies komennetaan seuraamaan outoja tapahtumia. Reportteri sattuu olemaan Sunilan rusthollin kasvattipoika Hugo, 24-vuotias nuorukainen.

20181103_105146.jpg

Riivatuista saan mojovan kuvan maalaiskylän elämästä. Paikka yhteisössä määräytyy aina alisteisena jollekin. On hyviä, pahoja ja rumia, ja osoittautuu, että hyvien sisällä lymyää pahaa tai rumaa. Kaikki tuntevat toisensa, juorut leviävät ja asiat paisuvat, toisaalta salaisuudet muhivat ja vaikuttavat suhteisiin. Arkikauhua irtoaa perusaineksista kuten palvelusväen kaltoinkohtelusta. Sitä selittämätön poltergeist yrittää saada näkyväksi.

”Aloin aavistella, että täällä oli tapahtunut onnettomuuksia ja ”onnettomuuksia”, petoksia, salavuoteutta, haureutta, kaksinnaimista, vanhanaikaisia vahinkoja, lapsenmurhia, kaikkia kuviteltavissa olevia kauheuksia, joista ei välttämättä uskallettu edes juoruilla.”

Alasalmen Vainola (1996) sekoittaa mainiosti genrekliseitä luoden omaperäisen yllätyskokonaisuuden. Riivatut ehkä tavoittelee samaa, sillä kauhuelementtejä ripotellaan maalaisrealismiin ja koomisaineksiseen minäkertojan kehityskertomukseen. Mausteena on hippusellinen romantiikkaa, sillä piian ja rengin romanssin kehkeytymisessä ailahtaa suloisuutta.

Hugo kertoo pikantisti ensi seikkailujaan naismaailmassa, joskaan en ole varma, sopivatko esimerkiksi kimppakivaöverit maalaisyhteisön pirtaan, mutta ainakin Hugon persoona saa lisäpontta. Nuoriherra huvittaa minua pätemistarpeillaan, hyväuskoisuudellaan ja hetkittäisillä todellisuuteen heräämishetkillään.

Kirjan puoliväliin mennessä kauhuhetket välittyivät sen verran tehokkaasti, etten tohtinut lukea kirjaa yksin talossa, joka tököttää noin 50 kilometrin päässä kirjan tapahtumapaikoista. Jätin lukemisen pyhäinpäivän kekrikirjaksi turvallisessa kotiympäristössä, jossa kirjakokemus osoittautuu aika laimeaksi pirun pelien suhteen. Ihmisten tietoisten pahojen tekojen ikävät puolet ja osin kostolla selitettävät seikat vaikuttavat loppupeleissä ehkä liiankin järkeen käyviltä. Loppuosan käänteet Hugon osalta solmiutuvat melko hätäisesti, ja ihan loppu – salaisuus!

Riivatut luen innostuneesti solmien juoni- ja teemalankoja ihmisten osasta, mutta huomaan tarinan katoavan minulta melkein yhtä nopeasti kuin mustat hevoskärryt Sunilan metsäraitilla.

– –

Päivi Alasalmi
Riivatut
Gummerus 2018
eKirjana 155 sivua.
Luin BookBeatin kautta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kauhu, Kirjallisuus, Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s