Päivittäinen arkisto: 18 maaliskuun, 2019

Lennon lähtö myöhästyi, mutta koneessa tajusin: olen, missä olen, mitään muuta minun ei tarvitse tehdä kuin ehtiä paluulennolle; alkuvuoden kuormitus jääköön tauolle. Matkakohteessa saan valita runsaudesta mieleni mukaan – tai olla valitsematta.

Taidetunteita

Olen käynyt Lontoossa aikaisemminkin, mutta paljon on jäänyt näkemättä. Paikkasin puutteita käymällä National Potret Galleryssa, Somerset Housessa (olikin remontissa) ja Tate Modernissa. Tiivistän tuntemukseni täten: siinä missä vanha taide tallentaa ihmisiä ja ympäristöjä, moderni taide käsittelee muotoja ja materiaa. Kumpikin hengittää kulttuurikontekstiaan.

Kävin myös tapaamassa vanhoja tuttuja National Galleryssa. Jan van Eyck, Vermeer, Velazquez ja Holbein vangitsivat katseeni entiseen malliin. Flaamilainen Gerard David melkein ylti van Eyckin tasolle, ja jo aiemmin Firenzessä kummastelemani italialainen 1400-luvun maalari Paolo Uccello häkellytti omaperäisyydellään. Aikalaisiinsa nähden miekkonen on tyylitellyt ennenäkemättömästi: pyhän Yrjön lohikäärmetaistelukuva voisi olla Rudolf Koivun satukuvitusta.

Silmäys naisasiaan

National Galleryssa pisti silmään lappunen, joka oli Rachel Ruyschin maalauksen vieressä: kansallisgalleriassa on vain 21 naismaalarin teosta. Potrettigalleriassa kiinnitin huomiota siihen, millaisia naisten muotokuvia seinillä killui. Olihan niitä kaikilta ajoilta Elizabeth I:stä alkaen yksittäisiä tieteilijöitä ja taiteilijoita, kunnes 1900-luvulla taiteilijamuotokuvat naisista selvästi lisääntyivät. Pitkään patsastelin kungatar Annen ja lady Sarahin muotokuvien edessä – palautin mieleen The Favourite -elokuvan tunnelmia.

Tate Modernissa ihastelin muun muassa Ellen Gallagherin persoonallista teosjälkeä, josta olen jo saanut nauttia Sara Hildénin museossa. Jenny Holzerin taiteelle oli omistettu pari huonetta. Teksteillä, valoilla ja kivimateriaaleilla operoiva taiteilija pysäyttää sanojen äärelle (kivipaadessa esimerkiksi: ”Raise boys and girls the same way”).

Ilmastosta

Mangoliat ja kameliat kukkivat, kirsikat varistivat terälehtiään ja narsissit hehkuivat jo osin kuivahtaneina. Kadut täyttyivät pakokaasusta ja ihmistungoksesta, kaikkia maailman kieliä kuului korvissani.

Tulopäivänäni nuoriso marssi ilmastonmuutostorjunnan puolesta Lontoossa niin kuin samana päivänä myös Suomessa. Miksi minä lentelen taidekokemusten perässä? On minulla syyni ja syyllisyyteni. Siksi maksan Finnarille ane-euroja hiilipäästöjen jonkinmoiseksi kompensoinniksi ja kotona huollan perintömetsäplänttiä hiilinieluksi. Selittelemättä sen enempää, päätän postaukseni Jenny Holzerin taideteososan sanoin:

 

---

Matka Lontooseen 15. – 17.3.2019