Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2019

Kansallisteatteri: Yhdestoista hetki

Kävin juuri äänestämässä. Olisin äänestänyt joka tapauksessa, mutta viikkoa aiemmin näkemäni Kansallisteatterin Yhdestoista hetki pisti miettimään politiikan tekoa, taustavaikuttajia ja päätösten päättömyyttä. Kyse on ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta teatterista.

Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä ovat viettäneet jokusen tovin poliittisen teorian, filosofian ja käytännön parissa, jotta näyttämölle on saatu kantaesitys Yhdestoista hetki. Se kerii auki nykyisen hallituksen taipaleen lähtien liikkeelle 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun talousnotkahduksesta. Draama koostuu tutkimusten, artikkeleiden, verkkosivujen, haastatteluiden ja monien muiden autenttisten lähteiden aineistoista.

Lähtökohta on teatteriesitykselle uskottavuusetu ja kirous. Kummat käänteet kumpuavat tosielämästä. Johtoajatuksena taitaa olla, että totuus on tarua ihmeellisempää – lavalla on poliittista teatteria poliittisesta teatterista. Kirouksen esitykseen langettaa se, että puhepulputus ja viedeonäytön tekstitysvyöry on tainnuttaa runsaudellaan. Välillä seuraan katkelmien draamaa, mutta usein uuvun selostukseen, enkä oivalla ranskan ja japanin puhunnan roolia, vaikka käännökset liukuvat videoskriinillä.

Voi videoskriini! Nykyteatterin juttu on livevideo, mikä toimii poimien yksityiskohtia ja toisaalla touhuttaa tapahtumia ähkyksi. Muuten mielistyn visuaalisuuteen, joka tukee esityksen kulkua. Virkamiespukeutuminen ja musta-valko-harmaa lavastus värittävät politiikan näyttämön. Pyörivää lavaa hyödynnetään mainiosti kuten muutenkin liikettä, ja esityksen näyttelijät luisuvat sujuvasti roolista toiseen.

20190403_202043.jpg

Olen tarkoituksella vetänyt viikon henkeä esityksen jälkeen, jotta saan itselleni selvitettyä, mitä siitä jää jäljelle. Siitä ei säily poliitikkojen maneerien matkinta eikä villinä virtaava tekstimassa, vaan muistelen hienoja musiikkiesityksiä, liikettä ja rytmiä. Ja se vahvistuu, että kannattaa äänestää, yrittää edes siten vaikuttaa, ettei sama touhu Arkadianmäellä jatku.

– –

Yhdestoista hetki
Kansallisteatteri, kantaesitys (esitys 29.3.2019)
Ks. Kansallisteatterin kotisivut.
Kiitos Bloggariklubille!

Muissa blogeissa mm. Kielipuolen päiväkirja, Kulttuuri kukoistaa ja Omppu.

Jätä kommentti

Kategoria(t): teatteri

Selkotekijä Satu Leisko

Vuoden 2019 aikana julkaisen juttuja selkotekijöistä.
Blogiartikkelit ilmestyvät kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona,
ja sarja alkoi helmikuussa.
Selkotekijäesittelyn jälkeen on yhden selkojulkaisun esittely.

Sarjassa on jo esitelty Johanna Kartio ja Pertti Rajala.

Sarjan esittely ja selkokirjojen lukuhaaste: katso tästä.

selkotekijä

Satu Leisko, kuka olet?

Olen helsinkiläinen, perheellinen nainen. Olen ammatiltani suomen kielen opettaja.

Miten sinusta tuli selkotekijä?

Opiskelin kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, ja sinä aikana bongasin selkokielisten nuortenkirjojen kirjoituskilpailun. Aiemmin en ollut kirjoittanut omien opetusmateriaalieni lisäksi mitään selkosuomeksi. Kirjoitin kilpailuun ensimmäisen version Unohtuneesta maasta. Sitä ei kilpailussa vielä julkaistu, mutta jo silloin tuntui siltä, että selkotekstin kirjoittaminen on hauskaa.

Miksi kirjoitat fantasiaa?

Satu_Leisko_2018_netti

Kuva: Laura Oja

Minulle on tärkeää, että tarinan maailmassa on jotain ekstraa, jota ei voi tavallisesti kohdata elämässä. Tarinan taikaa voi olla realistisessakin kirjallisuudessa, mutta fantasia-ainekset ovat minulle tarinaan sisään vetäviä tekijöitä.

Spekulatiivisen fiktion ominaisuudet kiehtovat minua. Jo siinä vaiheessa, kun kirjoitin Unohtunutta maata, ajattelin tarinan vielä jatkuvan. Kirjan aihepiiri houkutteli käsittelemään sitä eri näkökulmista, ja niin kehittyivät trilogian muut osat Unohtunut poika ja Unohtunut kansa.

Kun kerroin kirjoittavani selkokielellä, yllätyin monien reaktioista. Minulta kysyttiin, miten uskallan kirjoittaa tarinani selkokielellä, sitähän on varmasti vaikea kirjoittaa. Minusta on tärkeää tuntea kohderyhmä, jolle kirjoittaa. Kun kirjoitan, kiinnitän huomiota, että tekstit ovat saavutettavia ja ne avautuvat nuorelle, mutta ne eivät rajaa aikuista lukijaa pois.

Mikä kirja on suosikkisi omasta tuotannostasi?

En osaa sanoa, sillä niillä kaikilla on omia erityismerkityksiään. Suosikki on se, mitä sillä hetkellä teen: siihen ovat ajatukset kääntyneet. Nyt minulla on esimerkiksi suunnitteilla kirja maahanmuuttajanuorten tarinoista.

Mitä selkokirjaa suosittelet juuri nyt?

Luen poikani kanssa Markus Hotakaisen Avaruus-kirjaa, ja se on ehkä jo 150. lukukerta. Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli vaikuttaa kiinnostavalta sota-ajasta kertovalta selkoromaanilta. Lisäksi tykkään Pertti Rajalan tuotannon monipuolisuudesta. Olen mielissäni siitä, miten Tuija Takala on uudistanut selkokielisen kirjallisuuden lyhyttä formaattia eli runoja ja novelleja. Esimerkiksi Kierrän vuoden tuo selkorunouteen raikkaan tuulahduksen, ja Hyvä päivä -kirjan novellien lyhyys sopii moneen käyttöön.

Selkoteksti tutuksi: Unohtuneen maan trilogian oppimateriaalit

Unohtuneen maan trilogia kertoo kirja kerrallaan yhden varhaisnuoren tarinan. Nuoria yhdistää se, että he käyvät koulua samalla luokalla. Jokaisella kirjan päähenkilöllä on kotiin liittyviä ongelmia, joiden ratkaisuissa auttavat kokemukset Harsomaassa, fantasiaympäristössä. Satu Leisko osaa limittää luontevasti eri ympäristöt sekä reaalimaailman henkilöt ja fantasiaolennot.

Satu Leisko on laatinut kirjojen käsittelyn tueksi oppimateriaalin, joka on avoimesti Opike-kustantamon kotisivuilla. Joka kirjasta on tulostettavissa PDF-materiaali, jossa on kysymyksiä kirjoista. Opettaja voi valita kirjoitettavia ja suullisia tehtäviä sekä ryhmätyökokonaisuuksia. Mukana on myös oikeita vastauksia.

20190323_171212.jpg

Tehtävien tavoitteina on luetun ymmärtäminen, monipuoliset tuottamisen taidot ja kirjallisuusanalyysien harjoittelu yksin ja ryhmissä. Leisko ottaa hyvin huomioon sen, että tehtävät sopivat erilaisille oppijoille ja niitä voi tehdä eri tavoin. Esimerkiksi posterin voi laatia perinteisesti tai digitaalisesti Padlet-sovelluksella, ja kirjatietouttaan voi ilmaista kirjallisesti tai suullisesti tai testata opetusmateriaalin Kahoot-pelillä.

Tehtävät ositetaan kysymyksiin kirjan perustiedoista, henkilöistä, paikoista, juonesta ja teemasta. Tehtävänannot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä selkoperiaatteita soveltaen. Esimerkiksi Unohtuneen kansan fantasiahamoista kysytään seuraavasti ja autetaan löytämään vastauksia kertoen sivut, joilta tietoja voi etsiä:

Millaisia ollumit ovat?

Miltä he näyttävät?

Miltä he kuulostavat?

Leiskon oppimateriaali tukee hienosti opetusta. Nyt eivät opettajat ainakaan ideoiden puutteesta johtuen voi ohittaa trilogian kirjoja. Tehtävät soveltuvat myös sanataideohjaukseen, ja hieman rukaten ne käyvät myös muiden kuin nuorten ryhmätoimintaan.

Satu Leiskon tuotanto

Avaimet. 2016. Papunetin verkkotarina 2016.
Talvi tiaisten luona. Papunetin verkkotarina 2018.
Tulin Suomeen. Avain 2018.
Unohtunut maa. Opike 2014.
Unohtunut poika. Opike 2017.
Unohtunut kansa. Opike 2018.
Unohtuneen maan trilogian oppimateriaalit. Opike 2019.

Tietotiivistys

  • Selkokieli on yleiskieltä helpompaa sisällön, rakenteen ja sanaston kannalta.
  • Selkokirjojen taitossa ja kuvituksessa otetaan huomioon helppolukuisuus.
  • Selkokirjoja on kaikenikäisille ja monista eri genreistä.
  • Osa selkokirjoista on mukautuksia aiemmin ilmestyneistä kirjoista, osa on kirjoitettu suoraan selkokielellä.
  • Selkokirjoja ilmestyy vuosittain 20–30 nimekettä.

Lisätietoa selkokielestä ja selkokirjoista: selkokeskus.fi.

8 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Kirjallisuus, Lasten- ja nuortenkirjat, Selkokirja, selkotekijä

Veera Salmi: Perhoset veljeni ympärillä

Lähden tästä: mykkä viulistiveli katoaa ja löytyy puhuva koira. Ja vapaasti kirjan sanomisia mukaillen lisään, että perheenjäsenillä ei ole kaikki kotona, vaikka kaikki ovat kotona eli kolme aikuista lasta, äiti, äidinäiti, äidin uusmies ja uusmiehen teinitytär.  Olen vinkeän äärellä, kun luen Veera Salmen romaania Perhoset veljeni ympärillä (Otava 2019).

20190330_140028.jpg

Romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja se periaatteessa etenee vuoden verran kronologisesti siitä, kun Johannes katoaa Reykjavikissa, mutta monesti poiketaan menneessä. Välillä kertojat vaihtuvat, hieman tekstilajitkin, mutta pääosin kertojana toimii isoveli-Joonas. Joonas on hukassa elämänsä ja aikuisuutensa kanssa, joten mieltä kaiken muun ohella vaivaa lapsuus, lapsuudenystävä ja fanitus Tim Burtonin Saksikäsi Edwardiin. Edellisiin kytkeytyy Janoscin Panama-lastenkirja, jälkimmäiseen Burtoniksi nimetty koira. Eikä tässä kaikki, sillä joka perheenjäsenellä on jotain diagnosoitavaa, esimerkiksi masennus, mutismi, Alzheimer, ADD ja autismi.

”Vaikka meillä oli suuri hätä, me liikuimme kaikki jollain omalla tavallamme eteenpäin.”

Paljon – liikaa? Monta lopetusyritystäkin? No, on yllin kyllin ainesta, osa ei löydä paikkaansa, ja se kirjaa lukiessani vaivaa. Vähä vähältä mieleni keventyy, eikä romaanin kaikenkarvainen juttukuorma enää niin painakaan. Se johtuu siitä, että nuorten aikuisten hukassaolon kuvaus on sopivan huoletonta ja psykologinen lähestymistapa vaivatonta. Lisäksi raskauden vastapainona nyrjähtänyt tunnelma tuo mukanaan komiikkaa. Minua miellyttävät rivien välien lämpö ja ymmärrys, jotka mahtuvat kasvu- ja perheromaanin maailmaan.

”Tässä mahdottomassa maailmassa on sittenkin hetkittäin mahdollista elää.”

Joitain tapahtumakäänteitä kakistelen, ja yksi Joonia-siskon lapsuudenkokemus karmaisee. Virkistyn, kun eteeni tupsahtaa outouksia ja letkautuksia. Yksi on se, jossa muistellaan kesyyntyneiden kauriiden kaupunginvalloitusta. Toinen on se, kun tyydytään siihen, ettei Johnny Depp nuorene eikä Tim Burton saa enää aikaiseksi mestariteoksia.

Kun nyt tuumailen kokonaisuutta, totean: tykkään. Kielellisesti ketterää kirjassa on mukavasti. Nappaan loppuun hivelevän katkelman, jossa toivo pilkistää ja aikuisuus mahdollistuu.

”Uudet ajat olisivat jotain mistä me emme vielä tienneet. Saattoi olla, että ne ajat, jotka olivat tulossa, eivät olisi niin onnellisia kuin ne jotka olivat takana, mutta saattoi olla päinvastoinkin.”

– –

Veera Salmi
Perhoset veljeni ympärillä
Otava 2019
romaani
256 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani