Kiinnostuin syksyllä Rachel Cuskin proosatyylistä lukiessani Ääriviivat. Tämän kevään suomennos Siirtymä (S&S 2019) ei uteliaisuuttani vähennä. Minkälaisin kuulokuvin Cusk nyt tarjoilee älykästä elämäntarkkailua?
Siirtymästä erotan kerrontakaaren. Romaani alkaa minäkertoja-Fayen taustoituksella: kovia aikoja on takana, hän on muuttanut poikineen Lontooseen ja hankkii remontoitavan asunnon. Kertoja saa sähköpostiin tarjouksen astrologisesta kartasta, jossa Fayen planeettojen asennot ovat siirtymässä. Lopussa jotain on siirtynyt, mutta on turha odottaa juonta tai järistystapahtumia.
”Kohtalo, hän sanoi, on vain totuus luonnontilassa.”
Vautsi! Romaanissa pohditaan uskomuspohjaisen passiivista elämänajautumista eli kohtalon osuutta ja samalla nakutetaan tarkasti tositilanteita. Yhdistelmä tuottaa kerrontaherkkua, jonka sisus maistuu pitkään niin, että tunnistan makusävyjä vähitellen.
”Kun pitää selittää omaa itseä, sanoin, paljon jää ymmärtämättä ja paljon ymmärretään väärin, moni olettamus jää vaille perustetta ja moni sana vaille olennaista merkitystä.”
Pinnallisesti, kovin pinnallisesti lukien Siirtymä on kavalkadi Fayen satunnaisia kohtaamisia. Samoin kuin Ääriviivoissa minäkertoja dokumentoi ihmisten kertomuksia. Kertoja itse vaikuttaa tarkkailijalta, joka referoi muiden juttuja tai eteen tulleita tilanteita. Ytimen löydän tästä sitaatista:
”- – ja ajattelin, että ihmiset paljastavat itsensä huomioissa, joita tekevät muista.”
Siinä se on. Fayen kertomat huomiot sanottavat osaltaan hänen omaa tilaansa äitinä, naisena ja kirjailijana. Sen lisäksi kertojan kokemukset ja kirjaan tallentuneiden henkilöiden turinat antavat aimon kokemuksen vanhemmuudesta, parisuhteista ja elämänvalinnoista. Etenkin lapset korostuvat, vaikka he näennäisesti jäävät ikään kuin taustaksi. Myös muuta pohdittavaa punkaa, esimerkiksi pahuus.
”Ei ole vain yhtä tapaa elää, sanoin.”
Minua riivaa usein tarve löytää merkityksiä ja sanomaa. Cusk ei osoittele niitä minulle, vaan pöyhin niitä tekstin lomasta. Ja teksti! Virkkeet etenevät hengityksen lailla, luonnollisessa rytmissä. Nautittavaa luettavaa, siitä kiitos Cuskin ohella suomentajalle.
”Ei ollut tarpeen miettiä, oliko naiseuteni yhtä kuin kohtalo: paljon oleellisempaa oli oppia tulkitsemaan kohtaloa, erottamaan muotoja ja kuvioita, tutkimaan niissä piilevää totuutta. Sitä oli vaikea tehdä, jos uskoi yhä yksilöllisyyteen saati sellaisiin henkilökohtaisiin käsitteisiin kuin oikeudenmukaisuus, kunnia tai kosto, niin kuin on vaikea puhua ja kuunnella yhtä aikaa. Olin oppinut enemmän kuuntelemalla kuin olisin koskaan uskonut mahdolliseksi, sanoin.”
– –
Rachel Cusk
Siirtymä
suomentanut Kaisa Kattelus
romaani
S&S 2019
141 sivua eKirjana.
Luin BookBeatin kautta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 