Mitä teen, kun marketissa on joka hyllyn välissä maistiaisia? Pysähdynkö mutustelmaan? Nappaanko makupalatuotteen ostoskoriini vai välttelenkö heräteostoksia? Minulle käy näin:
”Nyt saan ottaa, ojentaa käden
kohti tarpeita, tunnustella
kukkakaalin hattarat, kovat pilvet
jotka natisevat kuin hankaimet kun etenen
paljastuu kurpitsan kylki kuin aamu tai ilta
ja antaa suunnan, niin kuin mikä tahansa
mitä pidämme aurinkona.”
Minä nimittäin shoppailen Sanna Karlströmin runoja kokoelmasta Alepala (Otava 2019). Koriin kertyy ensin säettä sieltä täältä, nautinnollisia ajatuskiteytymiä, sitten kokonaisia runoja, joiden tunnelmista täytyn. Tarvitsen näihin runoihin isot ostoskärryt, ehkä sellaisiin 56-sivuinen kokoelma mahtuu.
Minulle Alepala merkitsee ihmisen ikävöintiä ja tyhjyyden täyttämistä. Olemisen valintatalossa on tarjolla kaikenlaista elämään kuuluvaa, eikä voi välttyä siltä, että kaikella on alku ja loppu. Siis suoraan sanoen: kokoelman myymäläkielikuvat toimivat.
”Kuoppa kulki Alepan käytävillä,
oli vaikea sanoa olinko syvä vai tyhjä.Halusin tunteita.
Toisen pitelemän leivän.”
Kokoelman toisessa osassa muna-symboli vie ajatuksia elämän kiertoon, jälkikasvuun. Hienoja havaintoja luen yhteydestä ja erillisyydestä – ja vääjäämättömästä:
”Olet erite
minusta, mutta eri
oma todellisuutesi
avaamaton säilykemutta sinun on mentävä rikki.”
Haluan kerskakuluttaa näitä runoja, joissa ei kerskuta kulutuksella. Niissä elämä on kestävää vaikkakin särkyvää, myös jatkuvaa: ”Aina joku kuolee mutta ketään ei kokonaan päästetä täältä.” Ihailen myös sitä, miten runot käsittelevät aikaa ja vanhenemista: ”Iho kurtistuu vauvankokoisen ytimesi ympärille.” Ja näin runoissa tiivistetään eletyn elämän arviointi:
” – –
ja oliko tarpeeksi merkityksellisiä hetkiä,
niittyjä sullottuna yhteen maljakkoon.”
Nyt taitaa sitaattioikeuden rajat tulla vastaan, vaikka houkutus on yhä suuri poimia säkeitä ja kokonaisia runoja, jotka tekevät minuun vaikutuksen. (Silloin pitäisi kopioida koko kokoelma.)
Kokoelman kompakti muoto ja ajatusten avaruus kohottavat minua. Olen nyt kuin marketissa jaettu heliumpallo, täynnä nostavaa kaasua. Karlströmin runokieli puhuttelee, koska sillä on sanottavaa olemisesta, elämästä, maailmasta. Puhukoon runot puolestaan, mutta tiivistän kokemukseni kuitenkin vielä yhteen sitaattiin:
”Olin kiitollinen, en löytänyt sanoja
valmiiksi pakatulle”
– –
Sanna Karlström
Alepala
Otava 2019
runoja
56 sivua.
Ostin kirjan.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 