”Olen kyllästynyt tähän tarinaan. Kertoisin mieluummin jonkin toisen. Jonkin vaihtoehtoisen. Harmillista, ettei ole rinnakkaista todellisuutta, johon voisi välillä hypätä ja katsoa, miten asiat siellä olisivat menneet, hän esittää.”
Lukijana en ehdi kyllästyä, sillä Eveliina Talvitien esikoisromaanin kerronta pitää minut valppaana. Kovakuorinen (Into 2019) rakentuu erilasille kerronnoille, ja aikatasotkin vaihtelevat. Välillä viivytään Eevan ja Miran lähiölapsuudessa 1970-luvulla, sitten silmäillään heitä nuorina naisina 1990-luvulla ja 2000-alkupuolella.
Alun sitaattiin tempaan heti jatkon:
”Mutta sinullahan oli rinnakkainen todellisuus. Loit sellaisen itsellesi.”
Ja noiden rinnakkaisuuksien tulkinta tuottaa minulle mukavaa askartelua. Kuka puhuttelee ja ketä? Mitä on tapahtunut ja miksi? Rakenteeltaan silputtu kokonaisuus pitää mielenkiinnon yllä, lisäksi romaaniin tuikataan jännärityyliä sen olematta varsinainen jännäri. Kirjan kansi viittaa tiettyyn suuntaan, mutta tuottaa sisältöä ajatellen jopa symbolisia tulkintoja. Etenkin Kovakuorinen on kasvukertomus, psykologinen henkilökuva ja romaani ystävyydestä. Siinä on lisäksi luokkaretkitematiikkaa ja feminismiä.
Kiinnostavinta on äänien vaihtuvuus. Etenkin ystävyksistä toinen hajoaa välillä mielikuviin, jotka siirtyvät paperille irtonaisesti, kielellisesti reippaasti. Tyttöjen lapsuuden ja nuoruuden kuvaus kertoo kaihtelemattomasta tyttöydestä, sellaisesta, jossa tyttöjen yhteispeli löytää omat sääntönsä. Niillä pitäisi pärjätä sitten miesten kanssa. Tai sitten ei.
Heikoin lenkki romaanissa on Mies, kuoriaisten (ja naisten) kerääjä. Miehen näkökulmaan ja Mieheen liittyvät osuudet tuottavat tyypittelyjä, jolloin agenda peittoaa välillä kirjalliset ansiot. En silti epäile, etteikö tällaisia sittisontiastyyppisiä miehiä yhä olisi.
Mutta lapsuus reuhtovien äitien tyttöinä, tyttö-naisten välinen ystävyys, ajankuvan ilmeikkäät iskelmä- ja pop-viittaukset ja feministi-ihanteiden (mm. Woolfin Oma huone) omanlaiseksi saattaminen miellyttävät. Feministinen lukutapa kaikkineen sopii Talvitien kirjaan, ja siinä on ainesta monelaisiin havaintoihin ja selityksiin. Viihdyn noukkien runsaudesta vetäviä juttuja. Kohdat, joissa kerronta irrottelee ja irtautuu reaalista, maustavat mainiosti lukukokemustani.
– –
Eveliina Talvitie
Kovakuorinen
Into 2019
esikoisromaani
227 sivua.
Sain kustantajalta ennakkokappaleen. Julkaisupäivä 15.6.2019.
Postannut jo: Kirsin kirjanurkka ja Reader, why did I marry him?.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 