Arnaldur Indriđasonia tituleerataan Islannin luetuimmaksi kirjailijaksi. Hän on ainakin islantilainen kirjailija, jonka teoksia minä olen lukenut eniten. Huonoimmillaankin hänen kirjansa ovat dekkarityyliä, joka sopii makumieltymyksiini. Kyse on ihmisistä, ihmisistä välittämisestä rikosten takana.
Petsamo (Blue Moon 2018) sijoittuu sota-aikaan, ja sen keskiössä on Petsamosta Islantiin seilannut pakolaiva, jolla pohjoismaissa työskennelleet ja opiskelleet islantilaiset palasivat kotimaahan vuonna 1940. Pääosassa on nainen, jonka sulhanen ei saavu Kööpenhaminasta laivalle. Tämä kirjaosuus paneutuu syyllisyyden taakkaan ja sen jäytäviin seurauksiin.
Kuvan oikeassa alareunassa on Esja-laiva, joka toi Petsamosta islantilaiset kotiin. Reykjavíkin satamassa on infotauluja historiallisista tapahtumista, tämä on niistä yksi.
Petsamon toinen tarinalinja selvittää sotilaspukuisen nuorukaisen kuolemaa. Sota-aikana Englanti miehitti Islannin ja amerikkalaisjoukkojen tukikohdat muuttivat saarelaisten elämää. Islantilaispoliisi Flóvent ratkoo yhdessä miehitysjoukkojen sotapoliisin Thorsonin kanssa murhaa, sitten toista – ja pikkuhiljaa kytkös Petsamo-laivan tapaukseen kietoutuu muuhun juoniainekseen.
Pikkuhiljaa on oikea sana kuvaamaan Petsamoa. Juonta rakennellaan hiljakseen, tutkintaan tai muuhun totuuden selvittämiseen tarvitaan katkonaisia, ympäripyöreitä keskusteluja. Eli vilkasta toimintaa kaipaaville meno voi olla tuskastuttavan hidasta. Seuraan paraikaa islantilaisen Loukussa-telkkaridekkarisarjan toista tuotantokautta ja siinä on samanhenkistä hidasta jäyhyyttä, totista peittelyä ja vähäsanaista väistelyä.
Se on myönnettävä, ettei Flóventissa eikä Thorsonissa (esimerkiksi jo kirjassa Varjojen kujat) ole samanmoista vetoavuutta kuin Arnaldur Indriđasonin aikaisemmin ilmestyneiden kirjojen poliisihenkilöissä. Pureutuminen heidän henkilökohtaiseen elämäänsä ei vie syntyihin syviin kuten esimerkiksi kuvaukset henkilöhahmoista Marion Briem (esimerkiksi Mestaruusottelu) ja Erlendur Sveinsson (esimerkiksi Reykjavikin yöt).
Arnaldur Indriđasonin dekkareissa on siis aina kyse siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan, eivätkä ne asiat ole irti yhteiskunnassa tapahtuvasta. Yhteisön, ajatustapojen ja ulkoisten vaikutusten merkitys näkyy ja tuntuu. Sota-aikaan sijoittuvissa kirjoissa natsismin nakertava vaikutus on yksi asia, toinen on amerikkalaistuminen, muu tulee perhesuhteista.
Julkaisen juttuni viikolla, jota vietän Islannissa. Kuljen Reykjavikin katuja turistien joukossa ja kuvittelen kortteleiden ja sataman elämän aikoihin, jolloin meitä uteliaita miljööihastelijoita ei juuri ollut. Kiitän kirjailijaa tunnelmista, jotka aikaansaavat katuja kulkiessani ailahduksia tuttuudesta; teen kävellessäni aikaloikkia kirjojen Reykjaviikiin.
– –
Arnaldur Indriđason
Petsamo
suomentanut Tapio Koivukari
Blue Moon 2018
dekkari
304 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muuta Islanti- ja Indriđason-fiilistelyä jutussani kirjasta Islantilainen voittaa aina.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
On vaivatonta ymmärtää kirjailijan suuri suosio ja hänelle myönnetyt lukuisat palkinnot, sillä Indriðason ei tehosteikseen räävitöntä revittelyä kaipaa. Tätä 40-luvun historiallisiin kehyksiin sijoittuvaa selkeäpiirteistä, rauhallista, ajatuksella kirjoitettua ja hyvin tasapainotettua dekkaria luki mielikseen.
Mainiota ja antoisaa Reyjavikin-reissun jatkos Sinulle:)
Kiitos, antoisaa on ollut, maisemat vertaansa vailla. Olin aivan täpinöissäni, kun haivaitsin Esja-laivan ja Petsamo-matkan dokumentoinnin satama-alueen infotaulussa. Arnaldur I. on taitava aiheenkäsittelijä!
Arnaldur on aivan loistava. Loistavaa, että löysit Esja- ja Petsamo -informaation. Jossain toisessa blogissa epäiltiin niiden olevan sepitettä.
P. S. Nimi on Arnaldur Indriðason, ei Arnaldur Indriađason.
No niin on, harmillinen typoerhe (jonka kotjasin).
Älä muuta sano! Se oli johdateltua sattumaa, samana päivänä, kun postasin. Nostatti kyllä minussa tunteita.
Paluuviite: Mitä turisti tuumii? Siitä ja Islannista | Tuijata. Kulttuuripohdintoja