Päivittäinen arkisto: 14 huhtikuun, 2020

Odotan aurinkoa

Odotan aurinkoa (Humak 2019) on kirja,
jossa on yhdeksän selkokielistä tarinaa.
Kirja kertoo nuorten tunteista ja kokemuksista,
minkälaista on muuttaa Suomeen.

Kirjassa ei ole kertojien oikeat nimet.
Niin he voivat kertoa vapaasti omista tunteistaan.
Kertojat tulevat eri kulttuureista,
ja he ovat asuneet Suomessa vasta vähän aikaa.

Kaikki kertomukset ovat mielenkiintoisia.
Kertojat paljastavat,
minkälaisia asioita he Suomessa arvostavat.
Monille se on rauha, tasa-arvo ja opiskelu.
Kirjan kertojien mielestä
suomen kieli on kaunis mutta vaikea.

”Suomessa on paljon hienoja asioita.
Suomen poliittinen järjestelmä on hyvä,
sillä Suomessa on hallitus ja myös presidentti.
Suomalainen koulu on hyvä.
Kaikki suomessa on ehjää ja valmista.”

Monilla on ikäviä kokemuksia suomalaisista
mutta myös hyvä ja hauskoja hetkiä.
Suomen talvi ei ole suosikki.
Joidenkin mielestä ruoka ei maistu miltään,
toisten mielestä se on hyvää.

Eli jokaisella kertojalla on omia mielipiteitä.
Yhteistä on se, että he ovat tulleet Suomeen turvaan.
Siksi ikäviä kokemuksia ovat esimerkiksi
mielenosoitukset maahanmuuttajia vastaan.
Myös se huolestuttaa, saako Suomessa töitä.

”Monet maahanmuuttajat ovat asuneet Suomessa pitkään,
mutta he puhuvat vain vähän suomea.
Minun naapurini on asunut Suomessa melkein kymmenen vuotta.
Hän osaa sanoa vain `Mitä kuuluu?´”

Kirjan tarinat antavat lukijoille rohkeutta.
Rehelliset kertojat eivät peitä vaikeuksia,
mutta he kertovat myös mahdollisuuksista.
He kannustavat opiskeluun ja lukemiseen.
Täytyy osata kieltä ja tuntea uusi kulttuuri,
että pärjää uudessa maassa.
Se ei vie pois omaa kulttuuria.

wp-1586756772176.jpg



Kirjan tekijät halusivat tehdä selkokirjan.
Yksi syy on tietysti se,
että suomi on maahanmuuttajalle uusi kieli.
Selkokieli on helppoa suomea,
mikä auttaa pääsemään mukaan uuteen kulttuuriin.
On arvokasta, että voi lukea uudella kielellä
ja voi jakaa kokemuksia kirjan tarinoiden kanssa.

Tekijöillä on myös toinen syy tehdä selkokirja.
He huomasivat, että kirjastossa
on vain vähän selkokirjoja.
Se voi kyllä olla kirjaston syy,
sillä viime vuosina on tullut paljon selkokirjoja.
Mutta se on silti hyvä syy:
erilaisia selkokirjoa tarvitaan lisää.

Odotan aurinkoa on verkkokirja,
ja sen voi lukea vapaasti netissä.
Täytyy silti muistaa,
että aina joku maksaa kirjan,
joka on lukijalle ilmainen.
Odotan aurinkoa on saanut rahaa
hankkeesta Porukalla perille (ESR).

– –

Odotan aurinkoa. Selkokielisiä tarinoita Suomeen tutustumisesta
toimittaneet Tiina Valkendorff, Päivi Ruutiainen ja Anna Louhensalo
Humanistinen ammattikorkeakoulu 2019
Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja 89,  ESR-hanke Porukalla perille
86 sivua verkkokirjana:
https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2019/11/Humanistinen-ammattikorkeakoulu_selkokirja_Odotan-aurinkoa_verkkojulkaisu_FINAL_141119.pdf

1 kommentti

Kategoria(t): Asiaproosa, Elämäkerta, Kirjallisuus, Selkokirja